Ihan tuntui viime viikolla, etta joku jossain yritti sanoa, etta ala palaa Ugandaan ja toihin..
Paluumatka oli katastrofaalinen. Olin matkassa yksin kahden puolikipean alle 4-vuotiaan lapsen kanssa. Uh. Helsinki-Vantaalla hommat meni viela hyvin, vaikka talla kertaa kukaan ei paassytkaan mua sinne auttamaan. Sain kuitenkn yllattavan helposti 3 matkalaukkua, vaunut ja turvakaukalon hilattua lahtoselvitykseen. Kone Lontoosta oli sitten myohassa joten paastiin lahtemaan myohassa Helsingista. Aluksi naytti, etta delay oli pieni, mutta lopulta oltiin perila niin, etta meilla oli tunti vaihtaa Heathrown terminaalista 3 terminaaliin 5. Missaan ei nakynyt henkilokuntaa, jolta olisin voinut pyytaa apua. Niinpa raapotin Pikkusiskoa Manducassa ja Tirppa kaveli. Tirppa taisi olla jo vahan kipea siina vaiheessa, kun se kavely ei oikein sujunut. En myoskaan tajunnut menna hisseilla vaan mentiin liukuportaita. Turvatarkastuksessa UNOHDIN ottaa vauvanruokapussin erilleen ja tietysti myos piippasin lapivalaisussa. Sen vuoksi piti ottaa kengat pois ja mulle tehtiin perusteellinen kopelointi. Kassi meni tutkintaan ja siita otettiin huumenaytteet ja se pengottiin (jaTirpan yskanlaakkee takavarikoitiin jne). Olin ihan paniikissa, kun kello oli niin paljon. Kaiken huipuksi meidan lento oli lahtemassa terminaalista 5c eli piti viela menna junalla. Siina vaiheessa tiesin jo alitajuisesti, etta ei ehdita. Kun tultiin portille, kone oli yha siella, mutta ne oli sulkeneet portin. Yritin (yhden toisen lapsiperheen kanssa ruikuttaa, ilman tulosta.
No, takaisin paaterminaaliin ja transfer deskille samalla vasynytta ja kipeaa Tirppaa tsempaten ("ai kun kiva seikkailu meilla"). Ongelmana oli, etta perjantaina ei olisi BA lentoa Ugandaan eika myoskaan Keniaan... BA bookkasi meidat sitten Amsterdamin kautta - lento lahtisi aamulla 7.25, kentalla pitaisi olla ennen kuutta. Saatiin hotelli voucher ja meidat pistettiin bussijonoon ulos (en edes tajunnut valittaa, muut matkustajat bussissa oli ihan poyristyneita ettei saatu edes taksia) ilman mitaan lampimia vaatteita. Lontoossa oli niin plajon myohastyneita koneita, etta lentokenttahotellit oli tays ja meidan piti menna kauemmas.
Hotellissa oli kamala jono, mutta joku ihana herrasmies jarkkasi meidat jonon karkeen. Saatiin huone ja pistin Tirpan suoraan nukkumaan n. klo 23. Itse kavin etsimassa vahan ruokaa ja paasin petiin puolen yon aikaan. Aamulla kello soi viidelta, piti ehti 5.30 bussiin, etta oltais kentalla tarpeeksi aikaisin... Talla kertaa turvatarkastus oili tosi sujuva ja lennot meni hyvin, mita nyt Tirppa oli jo ihan selvasti flunssainen.
Lennot sujui joustavasti ja KLM:n henkilokunta sai meille jarkattya mahtavasti tilaa puolityhjassa koneessa. Perilla Entebessa kaikki muut tavarat tulivat heti ensimmaisina hihnalla ja sitten odotettiin ja odotettiin. Kun hihna vihdoin pysahtui, totesin, etta Tirpan laukku ei tosiaankaan tullut perille. No, tehtiin selvitys ja laukku oli yha Lontoossa ja kaikki hyvin, paitsi etta virkailija oli maaaaaailman hitain (tosin hyvin ystavallinen) enka voinut soittaa meidan taksille, etta tulossa ollaan, kun ei ollut paikallista sim-korttia. Virkailija onnes lainasi omaa puhelintaan. Paastiin ulos, taksi oli onneksi yha siella (muuten siella olikin jo todella tyhjaa).
Ajomatka kaupunkiin meni hyvin, kotiportilla tyhjattiin auto ja aletttiin siirtaa kamoja ovelle. En huomanut, etta mun kukkaroni tippui taksiin (katsoin kylla lattian mutta en penkkia, siis etten ole unohtanut mitaan). Kello olil varmaan 2 yolla siina vaiheessa, kun vihdoin kaikki paastiin nukkumaan. Aamulla vasta huomasin, etta kukkaro puuttui. Se saatiin onneksi takaisin, tosin ilman rahaa - meidan luottotaksari oli lainannut autoa joltain kaveriltaan ja kaverin asiakkaat oli loytaneet kukkaoron. Ei tietoa kuka se oli tyhjannyt, mutta paaasia oli, etta kortit olivat tallella.
Seuraavana aamuna tunsi matkustaneensa :) Toivottavasti oli viimeinen tallainen matka laatuaan...
