Hello! Food!

Kavimme tassa taannoin miehen kanssa mielenkiintoisen keskustelun siita, mita tekisimme, jos emme olisi tavanneet tai ellei mies olisikaan lahtenyt mukaani Afrikkaan silloin muinoin. Keskustelun tiimoilta pohdimme myos, mita soisimme nyt jos nain olisi. Tai lahina mietitmme, mita MINA soisin.

Meilla lahes kaiken kokkaamisen hoita mies. Osaan tehda makaroonilaatikkoa, chili con carnea ja muutaa muuta ruokaa, mutta siinapa se. Inhoa kokkaamista ja koen sen todella vaivalloiseksi ja arsyttavaksi hommaksi. Suomessa elaessani soin lahes jatkuvasti tuore-raviolia tomaattikastikkeella. Afrikassa mies on hoitanut suurimman osa kokkailuista lukuunottamatta sita aikaa, jonka mina vietin kotona vauvan kanssa miehen ollessa toissa. Silloin meilla syotiin makaronilaatikkoa aika tiuhaan...

Malawissa olisin varmaan ulkoistanut syomisen Lilongwen n. viiteen ravintolaan tai olisin kuluttanut aikaani hakien niista ruokaa kotiin. Ugandassa (ja aika monessa muussakin maassa) sen sijaan elamani olisi ollut varmaan aika mukavaa. Kampalassa toimii aivan huippuluokan palvelu nimelta HelloFood. Palvelun listoilla on taalla yli 80 ravintolaa, joista voi tilata melko minimaalista maksua vastaan ruokaa kotiinkuljetuksella. Tilaus tehdaan netissa, muutaman minutin paasta sahkopostiin tai puhelimeen kilahtaa vastausvisti ja ruoka toimitetaan kotiin lampopakkauksessa tunnin sisalla tilaamisesta. Aivan huippua. Ei nippua ravintoloiden ryppyisia ruokalistoja laatikonpohjalla, ei epamaraisia puhelintilauksia, missa puolet annoksista ymmarretaan vaarin ja osoitetta ei ainakaan tajua. Helppoa, napparaa ja halpaa.