Kuvitelin, etta kesa Kampalssa sujuisi tosta vaan, kun kerran toukokuussa paastiin pitkalle lomalle. Vaan viela mita. Koulut loppuivat viime viikolla ja saman tien alkoi vilkas muuttoliike. Itsellakin alkoi matkakuume vaivaamaan, mutta vaikka kuinka etsiskelisin, liput ovat nain myohaan ostettuna aivan jarkyttavan kalliita - oikeastaan ihan minne vaan. Malawiin ja Sambiaan paasisi kohtuulliseen hintaan, mutta siella on tahan aikaan niin kylmaa, ettei matkustamisessa ole mitaan jarkea. Eipa kai auta kun purra hammasta ja suunnitella jotain upeaa lomaa syksylle.
Lapsilla on toistaiseksi viela tekemista, vaikka leikkitrefiporukasta kaikki lahtivatkin jo lomalle. Tirpalla on kesakoulua (=kesaleiria paivatoimintana) pari viikkoa ja Pikkusiskokin liittyy joukkoon ensi viikolla muutamaksi paivaksi. Sen jalkeen tekemista ei sitten lienekaan moneen viikkoon. Saapa nahda, miten paivat saadaan kulumaan, etenkin kun itsella on toissa taas haipakkaa ja paivat venyvat tahtomatta.
Kyselin aamulla Tirpalta jotain ja ihmettelin, kun en saanut minkaan sortin vastausta. Vasta hetken paasta tajusin, etta tyyppi kohotteli kulmiaan merkitsevan nakoisesti. Sanoin, etten ymmarra ja Tirppa ei voinut kasittaa, etten tieda kulmien kohottelun tarkoitusta. Sehan oli tietysti myontava vastaus. Siihen kuuluu myos huulien mutristaminen, mika Tirpalta jai viela vahan puolitiehen ja siksi viesti jai vaillinaiseksi.
En ole tajunnutkaan, kuinka paljon minakin olen itseeni imenyt eleita ja ilmeita (ja aannahdyksia...) taalta. Jos ihan totta puhutaan, ma olen kokonaan lakannut kiinnittamasta huomiota paikalliseen elekieleen, koska siita on tullut niin luonteva osa itsea. Vieraileva kaveri monta kertaa huomautti nimenomaan tosta kulmien kohottelusta, mutta en oo sitakaan osannut hammastella yhtaan pitkiin aikoihin.
Olin eilen hautajaisissa. Pitkaaikaisen tyokaverin sisko kuoli perjantaina ja vaikka en siskoa ikina ollut tavannutkaan enka hirvan usein hautajaisissa kay, tein poikkeuksen. Mahdollisuuksia hautajaisiin toki olisi runsaasti, mutta jotenkin en ole saanut motivoitua itseani kaymaan kaukaisten kollegojen sukulaisten hautajaisissa (siis tyyliin jonkun muun osaston assarin miehen aidin), vaikka toki mielellanhan muzungu hautajaisissa nahtaisiinkin.
Hautajaisseremonian (tai lahina puheiden) aikana oli hyvin aikaa pohdiskella omaa elamaani. Kollegan sisko oli ilmeisen menestynyt ihminen, ei pelkastaan opinnoissaan ja urallaan,vaan myos muilla elaman aloilla ystavana, aitina ja vaimona. Tokihan hautajaisissa aina puhutaan vainajasta kauniisti, mutta puheista valittyi ihan oikeasti hieno ihminen.
Se sai mut miettimaan, mita omissa hautajaisissani sanottaisiin, jos nyt kuolisin. Puheissa mainittaisiin varmaan menestys tyoelamassa ja muinaiset saavutukset muilla elaman alueilla, mutta mita musta sanottaisiin ihmisena? Lahina talla hetkella tulee mieleen kuvaus "takakirea sohvaperuna", "hymyton tosikko", "ei tee muuta kun kay toissa". Just just, aika ankea kuva.
Kuulostaa varmaan aika kamalalta, mutta hautajaisten suurin anti itselle ei ollut kuolleen sureminen (tai niin kun kirkossa joka puheessa sanottiin, elaman juhlinta). Hautajaisten suurin oivallus oli se, etta en ole sellainen ihminen kuin haluaisin olla. Ei kai kukaan ole ihan justiinsa sellainen kuin haluaisi, mutta omalla kohdalla ristiriita on aika iso. Kuvittelisin (ehaka naivisti?), etta tasta oivalluksesta saattaisi olla jotain apua tulevaisuuden mietinnassa. Ehka tyo-ja asuinpaikan mietinnassa mun pitaisikin miettia, missa ja minkalaisessa tyossa voin kehittya vahan enemman sellaiseksi tyypiksi, joka haluan olla.
Eipa haittaa, ettei paase tana kesana Suomeen ja mokille. Meilla on ollut mokkifiilis, tai tarkemmin sanottuna mokkisaunafiilis reilun viikon. Kuumavesivaraaja sanoi lopulliset hyvasti - kaikki tiivisteet falskasi ja vesi lainehti pitkin eristeita, lisaksi automaattinen tayttosysteemi alkoi falskata, joten sailio vaan jatkoi tayttymistaan vuotaen iloisesti yli.
Niinpa meilla lammin vesi ollaankin saatu keittiosta, joko vedenkeittimesta tai hellalta lammitettyna. Siita vesi on sitten perinteiseen tyyliin kannettu kylppariin ja peseytyminen on suoritettu joko pienella astialla kaataen (oikeaoppista nappoa ei ole tarjolla) tai kylpemalla paljusssa (lapset). Ma olen ollut sissi ja peseytynyt aamuisin kylmalla vedella, mutta viikonloppuna oli pakko tukanpesua varten lammittaa vetta, kun hiukset alkoivat olla karsineen nakoiset.
Saa nahda, kauanko tata riemua riittaa. Vuokraisannasta ei ole ollut mitaan nakohavaintoja viime viikon tiistain jalkeen, jolloin han lupasi "pikaisesti lahettaa korjausmiehen". Sita odotellessa.
Toukokuu oli ja meni. Kovatulehdus kesti lentamisen ja parani lopulta (vaikkakin hitaasti). Loma Suomessa oli ihana - tehtiin kaikkea tosi tavallista, mutta meille hurjan eksoottista. Paastiin pyorailemaan, mika oli ihanaa ja mina patistin kaikki kirjastoon, joka olikin sitten lapsille hitti.
Tanaan Ugandassa vietetaan marttyyrien paivaa. Meilla paikallisista yleisista vapaapaivista vietetaan kymmenta, eika taman paivan vapaa valitettavasti kuulu listalle. Samoin ensiviikkoinen sankareiden paiva (Heroes Day) jaa meilta juhlimatta. Yleensa vapaapaivina tyoskentely on hurjan tuotteliasta - sahkoposti ei piippaa eika kukaan soita. Tanaan en kuitenkaan saa oikein jutun juuresta kiinni. Ehka tilanne parantuu iltapaivalla.
Toimeliaisuuden puute johtunee enimmakseen siita, etten vielakaan tieda, miten uudessa tyossa kavi. Luulin tietavani jo ennen lomalle lahtoa, vaan ei. Sitten luulin tietavani ennen lomalta paluuta, vaan ei. Sitten mulle ilmoitettiin, etta viime tiistaina viimeistaan tulisi tieto, mutta ei sittenkaan. Nyt ei enaa ole ilmoitettu mitaan. Kyselinkin jo tiedon peraan, mutta siihenkaan ei ole vastattu. Ihan hirvean hyvaa kuvaa tama ei tietenkaan anna ko. tyoantajasta. Itsella alkaa olla aika nihkeat fiilikset sen duunin suhteen, mutta paa ei kykene sulkemaan asiaa pois, ennen kun lopullinen vastaus on tullut.
