Vaalipaiva

Ugandassa valitaan tanaan presidenttia. Oppositio on ollut aktiivinen, mutta en usko kenenkaan oikeasti kuvittelevan, ettaiko nykyinen presidentti jatkaisi jalleen kerran. Vaaleja edeltava aika on ollut yllattavan rauhallista, mita nyt talla viikolla Kampalassa vahan rahinoitiin. Toivotaan, etta sama rauha jatkuu myos vaalien jalkeen.

Meilla oli tarkoitus olla Kampalassa vaalien yli. Mihinkas sita ihminen kotoaan... Sen sijaan kirjoittelenkin tata Suomen kodissa, katsellen ikkunasta lumisesta Hameenlinnaa. Miehen mummun sydan ei kestanyt noro-virusta ja alusta lahtien oli selva, etta ainakin mies ja todennakoisesti vanhempi lapsi matkustaisivat hautajaisiin. Minun oli tarkoitus ensin jaada pienemman lapsen kanssa kotiin jo koiranpentujenkin takia, mutta joku siina ajatuksessa olla yksin kotona vaalien aikaan tokki. Niinpa lennot hankittiin viime hetkella koko porukalle ja lennahdimme tanne pikavisiitille.

Kampalassa on ollut ihan alyttoman kuuma viime aikoina (tai kaikkihan on suhteellista - kuuma Kampalan olosuhteisiin). Meilla ei ole ilmastointia ja uusi talo lampenee todella nopeasti niin, etta nukkuminen on hankalaa. Onkin ihanaa voida kapertya paksun peiton alle ja nukkua makeasti koko yo.  Muutenkin meille sattui varmaan talven paras viikko, ulkona on pikkupakkanen, lunta ja aurinkoa. Lapset nauttivat - tosin taas voi jaada vahan vaara mielikuva Suomen talvesta... Se toinen on joulu. Joskus pitaa tulla marraskuussa, jotta kuvitelmat eivat olisi liian ruusuisia.

Vaikka Suomesssa onkin ihanaa pistaytya, toivon etta valit sujuvat rauhallisisssa merkeissa ja etta paastaan palaamaan aikataulun mukaisesti kotiin maanantaina.