Perhe on taas (melkein) koossa


Hiphuraa! Perhe on taas koossa. Lukuunottamatta siis Tessaa, jonka raskain sydamin jatimme kymmenen yhteisen vuoden jalkeen Ugandaan.

Mies teki melkoisen urotyon ja matkusti kaksi yota kumpaankin suuntaan tuodakseen koirat kotiin. Lisaksi reissuun toki mahtui myos reilu 10 h odotus Istanbulissa kumamllakin matkalla, seka bakteeriperainen mahatauti, mika vahensi jo ennestaankin lyhytta oleilua Kampalassa entistakin niukemmaksi. Muitakin komemrvenkkeja matkaan mahtui, mutat kertokoot mies niista itse. Sen vaan totean, etta naa on ehka maailman kalleimmat ugandalaiset katukoirat :D

Ensimamiset paivat Peppi ja Lotta olivat vissiin vahan jarkyttyneita ja veto veks, joten oelmmat lahina nukkuivat matolla. Aika nopeasti voimat kuitenkin palasivat ja kumpikin on vertynyt toteuttamaan itseaan normaalisti.

Sahkoa ja vetta

Tokihan meille sanottiin ennen tanne muuttoa, etta vedesta ja sahkosta oli pulaa, mutta jotenkin viesti ei varsinaisesti uponnut. Eihan meilla Malawissakaan ollut varsinkaan vikana vuonna sahkoa, muistan kun istuttiin siella kynttilanvalossa odottelemassa, etta mahtaako vauva herata. Vedenkin kanssa oli vahan niin ja nain, joten kuvittelin, etta olisimme henkisesti hyvin varustautuneita.

No niin ehka ollaankin keskimaarin paremmin varustautuneita, mutta ehka Ugandassa meidan hemmoteltiin pilalle vain satunnaisilla sahkokatkoilla ja melko olemattomilla vesivaikeuksilla. Tai ehka invertterimme sittenkin toimi sen verran, etten aina huomannut sahkokatkoja. Tokihan varsinkin loppuajasta jouduttiin muutamaan kertaan puljaamaan kynttiloilla, kun sahkokatko kesti pitkaan ja invertterista loppui honka, mutta eipa niita kertoja loppujen lopuksi niin kauhean montaa ollut.Vetta sen sijan tuli hanasta oikeastaan aina, toki meilla oli muutama vesikatko, mutta en edes muista, koska veden kanssa olisi ollut ongelmia viimeksi.

Taalla on sahkoa ja vetta nimellisesti. Useiden tuntien sahkokatkoja on oikeastaan paivittain, nytkin naputtelen tata puolipimeassa. Aurinkopaneelista tuleva varavirta valaisee neljaa pienta lamppua neljassa eri huoneessa, mutta tama talo on aika suuri ja lamput kovin heiveroisia. Ei toisaalta pitaisi valittaa, meilla sentaan on aurinkopaneelit. En alunperin olisi halunnut ostaa generaattoria, koska vihaan sita metelia, mutta juuri nyt olen tosi onnellinen siita, etta generaattori lienee jo merimatkalla Mombasasta tanne pain.

Vesi on taalla ehka suurin yksittainen ongelma. Asmarassa on ankara vesipula  ja meita teroitettiinkin heti alkuun valitsemaan talo, missa on suuri maanalainen sailio. Kaupungin putkissa on vetta tooooodella harvoin (yhden kaverin mukaan viimeisen vuoden aikana ollut muutamaan kertaan...) ja omaa vesivarastoa pitaa jopa vahan vahdata, silla muuten naapurustosta kaydaan kaikessa hiljaisuudessa tyhjentamassa tankit. Pari kertaa niin on tainut kayda, ei sen maanalaisen takin suhteen, vaan katolla olevien tankkien kanssa. Muuten ei kylla keksita mitaan selitysta sille, miten meidan varovaisella kaytolla oltaisiin saatu kaksi tankkia tyhjaksi yhdessa yossa. Vesiongelmaan ei ikava kylla ole mitaan ratkaisua. Niinpa meilla opetellaan kayttamaan vetta saaasteliaammin, vetamaan vessaa harvemmin ja peseytymaan hyvin vikkelaan. Onneksi taalla on viileampaa kuin Kampalassa, joten ainakin tyttojen huistenpesua on helppoa vahentaa...

Viehattava kaupunki

Asmara on oikeasti todella viehattava kaupunki. Ei mikaan metropoli, mutta pieneksi kaupungiksi hyvin organisoitu, puhdas ja natti. Samaa ei voi sanoa kovin monesta Afrikkalaisesta paakaupungista.


Meidan kulmilta.


Tajutonta, taalla on puistoja ja muita julkisia tiloja!


Paakatu itsenaisysspaivan aikaan.


Katedraali.


Tiravolon asuinalue.


Hallintorakennuksia.


Ja herkullista gelatoa.

Jos taalla ei olisi varsin vaikeita vesionegelmia (kaupungin putkissa ei talla hetkella taida olla vetta, korkeintaan muutama tunti yoaikaan) ja loputtomia sahkokatkoja, voisin kuvitella meidan viihtyvan taalla pitkaankin. Sahkoongelmista paastaan, kunhan kontti ja siella sisalla oleva generaattori saapuvat tanne (bensaa on useimmiten, viime viikola oli tosin jotain haikkaa). Vesiongelmiin sen sijaan ei oikien auta mikaan. Onneksi olemme aika low key tyyppeja ja pikapesu pesiuvadin avulla ei niin hatkayta.

Hajatelmia

Taa on kylla janna maa. Leipa on kortilla (ei kuvainnollisesti, vaan oikeasti), mutta herkullisia tuoreita leivonnaisia saa joka puodista. Jaksan viela ihmetella ja kysella, vaikka moni opastaa, etta liika kyseleminen ja paan vaivaaminen ei kannata. Ehka taalla ajatellaan niin, etta jos ei ole leipaa, syokoot leivoksia.

Asmara on viehattava. Nautin suuresti mahdollisuudesta kavella kohtalaisessa kunnossa olevilla jalkakaytavilla. Eilen jouduin yllattaen lammas- ja vuohilauman keskelle ja nauratti, kun monta sataa metria oltiin matkalla samaan suuntaan suurinpiirtein yhta kovaa vauhtia. Muutenkin kaduilla nakee vahan valia hevos- ja aasikarryja, mutta myso hyvin organisoitua bussiliikennetta ja loistavasti palvelevia takseja, jotka on helppoa tunistaa (toisin kuin Ugandassa).


Kotona ei ehka nayta viela kodilta, mutta on silti kivempaa tulla kotiin kuin hoteliin. Viime viikko oli vahan haastava - meilla ei ollut kaasupulloa (kina tyonantajan ja vuokraemannan valilla siita, kenen pitais lainata kaasupullo - ja sitten kun saimme kaasupullon, venttiilin loytaminen olikin ihan oma juttunsa), kaupungissa oli runsaasti sahkokatkoja ja kaiken kukkuraksi vesi loppui perjantaina. Tiesimme, etta maanalaisessa tankissa on paljon vetta, mutta emme tajunneet, etta sahkari ei ollut saanut vesipumppua korjattua. Sunnuntaiaamuun asti karvistelimme pullovedella. Aaargh.

Retki hoyryveturilla oli ikimuistoinen kokemus. Maassa oli harvinainen turistiryhma (taalla kay alle 1000 turistia vuodessa) ja joku sai kuulla, etta niille jarjestettiin junamatka. Mehan tietysti ympaydyime mukaan ja kylla kannatti.

 
 
Paasin viime viikolla enttamatkalle. Edeltajani ei ollut paassyt kentalle ensimmaiseen 18 kuukauteen, joten koen olevani hyvin onnekas. Taallahan matkustamiseen tarvitaan matkustuslupa, vain Asmaran ymparilla saa liikkua vapaasti n. 25 kilometrin sateella. Paimentolaisyhteisot, pakolaisleiri (kylla, taallakin on pakolaisleri somalialaisille pakolaisille) ja Punainen meri olivat kaikki kiinnostavia, mutat kamelit veivat voiton!
 



Viikko 1

Ensimmainen viikko Ugandan jalkeen on nyt eletty. Viikko sitten tahan aikaan istuimme koneessa matkalla Dubaihin ja kyyneleet valuivat pitkin poskiani. Sen jalkeen on ehditty nauttia vesipuistossa Dubaissa, lentaa aamuyolla Asmaraan, majoittua hotelliin, kavella Asmaraa pitkin pikin, loytaa uusi koti, kayda tutustumassa kouluun ja tavata suurin osa suomalaisista. Ja tietysti yritetty orientoitua toihin heti ensimmaisesta paivasta lahtien.

Ensivaikutelma Asmarasta on erittain hyva. Kaupunki on pieni ja helposti lahestyttava, kaikkialle paasee kavellen tai pyoralla ja liikennetta on tosiaankin murto-osa Kampalasta. Ihanaa!! Jos ei tietaisi, voisi kuvitella oikeasti olevansa etelaisessa Italiassa. Kahviloita ja baareja on kaikkialla. Kaupoissa on melko vahanlaisesti tavaraa, mutta enemman kuin kuvittelin (ja enemman lansimaisia tuotteita mita osasin ajatella) ja lisaksi kaupat muistuttavat enemman oikeita kauppoja kuin Lilongwessa. Saa on mahtava eika juuri nyt ole yhtaan liian kylma. Taalla on nyt melko vehreaa, koska sateita on tullut viimeisten viikkojen aikana, mutta yleensa on kai kuivempaa.

Meilla kaikilla on hyva fiilis Asmarasta. Tytoilla, varsinkin nuoremmalla on ollut tekemista sen ajatuksen kanssa, etta taalla voi kavella paikkoihin, mutta jo nyt molemmat tuntuvat nauttivan siita suuresti. Koulukin vaikutti kivalta (aloittavat huomenna), vaikka onkin ihan erilainen kuin Kampalassa ja elama alkaa asettua uomiinsa viimeistaan ensi viikolla kun muutamme kotiin. AGS tosin ryssi konttimme, joten se tulee vasta kesakuun lopussa, mutta paatimme lainata tavaroita ja mielummin heti muuttaa oikeaan kotiin.

Toistaiseksi suuriman hammennykaen ovat aiheuttaneet meita useaan otteeseen seuraamaan lahteneet lapset ja kerjalaiset, joita on jonkun verran. Kaupungin keskustassa ihmiset nayttavat htvinvoivilta, mutta reunamilla koyhyyden huomaa jo palhon selvemmin. Aasikarryja ja hevoskarryja nakee liikkeella aktiivisesti ja pienemoi jaksaa viela ihailla niita.

Kaikenkaikkiaan asiat ovat hyvin!

Viitta vaille valmis

Tanaan vietettiin meidan laksiaisia. Tosi moni perhe oli matkustanut pitkaksi viikonlopuksi pois kaupungista, joten esikoisen luokalta oli tosi vahan lapsia. Meilta toista taas lahes kaikki kutsutut joutuivat matkustamaan Ministry of Genderin workshoppiin Entebbeen jo tanaan iltapaivala, ja toista olikin vain kolme henkiloa paikalla. Aaamulla sain viela useampia pahotteluita sairastumisen vuoksi ja olin ensin ihan masentunut, etta juhlista ei tule mitaan.

Kaikesta huolimatta oli tosi mukavaa. Lahes kaikki ne, joilla on valia, paasivat paikalle. Ruokaa oli enemman kuin riittavasti ja se oli hyvaa. Sateen uhka vaisti juuri ennen juhlien alkua ja lopulta vieyimme erittain mukavan ja aurinkoisen iltapaivan ystavien kesken. Laksiaiset tekivat lahdosta viela konkkreettisemman. Lopullisesti ehka uskon, eta todella olemme lahdossa siina vaiheessa, kun muutttofirman pakkaajat tulevat tanne keskiviikkona...








Paivan kuva-arvoitus


Mita omituista on yllaolevassa kuvassa? Aivan, kuvassa etumaisena ajavalla bodabodalla on seka kuskilla etta matkustajalla kypara. Enpa ole moista nahnyt aikoihin. Tai olen, lansimaisilla nuorilla henkiloilla. Mutta en paikallisilla enka ainakaan Safe Boda firman vieraskyparaa kayttavalla. 

Safe Boda on firma, joka on lanserannut turvallisemman ajamisen eli kaikilla kuskeilla on huomioliivi ja kypara ja kypara halukkaita matkustajia varten ja kuskeista voi antaa palautetta ja kolareita ajaneet erotetaan. Siita huolimatta, etta niiden kuskit kayttavat aina kypaaa, matkustajilla ei kyparia nae ikina. Meinasin ajaa kolarin kun taman nain tanan. Niin ne ajat muuttuu!