Kampalaan muutti kevaalla suomalais-perulainen samanikainen tytto, jonka Tirppa onnistui bongaamaan Summer Schoolissa. Se oli rakkautta liki ensi silmayksella. Tytoilla on ikaeroa 3 viikkoa, kumpikaan ei koskaan ole kunnolla asunut Suomessa ja molemmat on viettaneet elamansa tahan asti eri Afrikan maissa. Kumpikin puhuu suomea murtaen, mutta ehka juuri siksi molemmista on kivaa puhua sita toisilleen.
Tirppa oli elamansa ensimmaisessa yokylassa (muutamaa isovanhemmilla vietettya yota lukuunottamatta - taalla en oikeastaan luottaisi lasta yoksi oikein kenenkaan muun luo) perheen luona elokuussa ja jo heti seuraavan viikonloppuna tytto oli meilla yokylassa. Ensimmainen visiitti, siis isannointia, oli meille vanhemmillekin aika janinttava - olin etukateen aivan hermoraunio siita, etta tytolla tulisi koti-ikava keskella yota tai etta se arvostelisi meidan tapaa tehda juttuja. Kumpaakaan ei tapahtunut ja kaiken kaikkiaan koko homma oli niin iisia kuin mahdollista.
Syyskussa oli niin haipakkaa, ettei yokylia jarkatty, mutta viime viikonloppuna Tirppa taas vietti yon kaverillaan. Tanaan tytto tuli meille kylaan - ensimmaista kertaa yoksi uuteen taloon. Talla kertaa en hirveasti jannittanyt ja lapset ovat pyorineet keskenaan loistavasti. Mies ja isot tytot tekivat makaroonilaatikkoa paivalliseksi, mutta siinapa ne huvitukset osapuilleen ovatkin olleet. Onneksi on uima-allas... Musta on ihanaa, etta molemmat tytot saa kokemuksen yokylailysta hyvan kaverin luona. En varmaan vuosiin uskaltaisi ottaa Tirpan muita hyvia kavereita tanne yoksi, ihan vaan koska tiedan ne perheet ja kylailysta tulisi mulle liian kova stressi. Onneksi me suomalaiset ollaan aika low maintenance!!
Tirppa oli elamansa ensimmaisessa yokylassa (muutamaa isovanhemmilla vietettya yota lukuunottamatta - taalla en oikeastaan luottaisi lasta yoksi oikein kenenkaan muun luo) perheen luona elokuussa ja jo heti seuraavan viikonloppuna tytto oli meilla yokylassa. Ensimmainen visiitti, siis isannointia, oli meille vanhemmillekin aika janinttava - olin etukateen aivan hermoraunio siita, etta tytolla tulisi koti-ikava keskella yota tai etta se arvostelisi meidan tapaa tehda juttuja. Kumpaakaan ei tapahtunut ja kaiken kaikkiaan koko homma oli niin iisia kuin mahdollista.
Syyskussa oli niin haipakkaa, ettei yokylia jarkatty, mutta viime viikonloppuna Tirppa taas vietti yon kaverillaan. Tanaan tytto tuli meille kylaan - ensimmaista kertaa yoksi uuteen taloon. Talla kertaa en hirveasti jannittanyt ja lapset ovat pyorineet keskenaan loistavasti. Mies ja isot tytot tekivat makaroonilaatikkoa paivalliseksi, mutta siinapa ne huvitukset osapuilleen ovatkin olleet. Onneksi on uima-allas... Musta on ihanaa, etta molemmat tytot saa kokemuksen yokylailysta hyvan kaverin luona. En varmaan vuosiin uskaltaisi ottaa Tirpan muita hyvia kavereita tanne yoksi, ihan vaan koska tiedan ne perheet ja kylailysta tulisi mulle liian kova stressi. Onneksi me suomalaiset ollaan aika low maintenance!!
25. lokakuuta 2015 klo 0.39
Ihanaa, kun lapsilla on ystäviä ja aivan huippua, jos heidän kanssaan voi jakaa yhteisiä kokemuksia maailmasta.
Olen ihan samaa mieltä siitä, että suomalaiset ovat maanläheisiä ja helppoja. Me ollaan kohtapuoleen järkkäämässä ekat kunnolliset synttärikutsut, joihin osallistuu myös amerikkalaislapsia. Tuleva päivänsankari kyselee ohjaavia kysymyksiä: "Millaisen pomppulinnan vuokraatte?" ja "Kuinka monta erilaista kakkua mä saan?" Voi apua. 😊
😊
25. lokakuuta 2015 klo 7.40
Onpa mainiota, että lapselle on löytynyt suomea taitava kaveri jonka kanssa tulee kaikin puolin selvästi juttuun! Kuulostaa tosi hyvältä.
Täällä yökyläillään selvästi aika paljon mutta mulle kynnys on korkealla päästää lapsia vieraisiin koteihin niin pitkällä kaavalla. Yhden tutun perheen luona yökyläili vanhin lapsi nyt aika äskettäin. Oli kivaa ja kaikki meni hyvin mutta luulen, että ei oteta ihan heti uusiksi, jo ihan senkin vuoksi, että mä en ole valmis ottamaan lapsia tänne vastayökylävierailulle... Muakin stressaa, että vierailijalle tuleekin ikävä kesken kaiken tai muuten ahdistus. Joten panostan playdateihin, mutta niitäkin jaksan suoraan sanottuna aika rajoitetusti, tyyliin yksi per viikko. Odotukset on täällä aika korkealla, että jo ihan playdatella tarjoilu pelaa ja on jos jonkinlaista ohjelmaa tai vähintäänkin uima-allas. Tavallisestihan täällä on kaikilla lastenhoitajat ja monesti siihen vielä päälle kodinhoitajat, ja heidän työnkuvaansa kuuluvat playdate-valmistelutkin. Tällainen kaltaiseni suomalainen kotiäiti ei oikein yksin kykene samaan!
25. lokakuuta 2015 klo 7.48
Eilen käytiin täällä kuusivuotissynttäreillä missä oli kolme tai neljä kakkua ja merenneito-Arieliksi pukeutunut naishenkilö istumassa rekvisiittana koko juhlien ajan, yms (kyseessä oli kristityn perheen juhlat koptien klubilla eli siksi oli mahdollista merenneidon suhteellinen vähäpukeisuus.) Meidän vanhemman tytön unelmasynttärit olisivat taatusti vastaavanomaiset juhlat mutta ikävä kyllä en kyllä kykene sellaisia toteuttamaan. Valmistelut vie viikkoja, kulut on huimat ja stressi taatusti aika korkealla, että viihtyväthän kaikki. Huoh.
25. lokakuuta 2015 klo 17.50
Kun jotenkin luulisi, että lapsille riittäisi ihan vain leikki, ilman järjestettyä ohjelmaa...
25. lokakuuta 2015 klo 21.45
S - Joo, samaa mieleta, etta suomalaiset on maanlaheisia ja helppoja. En todellakaan uskaltaisi ottaa tanne yoksi esimerkiksi tyton toista tosi hyvaa kaveria, joka on Israelista. Tuntuu, etten ikina osaa emannoida ko. tyttoa riittavan hyvin...
Kata - Taalla ei viela yokylailla hirveasti (ts. tiedan, etta koulussa esim. isommat yokylainee rutkasti). Kovin moneen muuhun perheeseen en tyttoa yoksi paastaisi ja ainakaan ketaan niista muista en meille ota viela vuosiin :D Toi Ariel-merenneito on aika... hatkahdyttava.
26. lokakuuta 2015 klo 7.30
Niinpä... Ja kyllähän se leikki oikeasti riittääkin - ne kerrat kun meillä täällä lapsia käy niin kivaa tuntuu olevan ihan ilman ohjelmaa ja hyvin kevyin tarjoiluin! Mutta ne korkeat odotukset painavat kuitenkin omassa mielessä taustalla sen verran, että aika harkiten ja valikoidusti ja verrattain harvoin meillä playdate-leikkikavereita käy. Sekin vielä stressaa, että harva täällä järjestää playdatet vain yhden lapsen kanssa - usein mukaan kutsutaan kokoelma luokkakavereita. Mulle sellaiset playdate-porukat vastaisi isommanpuoleisia synttärijuhlia mutta täällä synttäreille kokoontuu sitten vielä paljon enemmän väkeä, kevyesti yli sata ihmistä oli esim tuolla Ariel-synttäreillä. Kaikin puolin vierasta menoa mulle!
Onneksi täällä on sellaisiakin perheitä joitten kanssa tulemme koko perhe juttuun ja jotka ovat jotenkin samanhenkisiä, maanläheisempiä. Heitä kutsumme koko perheen voimin kylään.
26. lokakuuta 2015 klo 12.03
Hienoa, että yökyläily meni hyvin ja ihanaa että on löytynyt niin hyvä kaveri! A oli Suomessa kesällä samanikäisen serkkunsa luona yökylässä ja se meni hyvin, mutta sen jälkeinen päivä oli yhtä hittoa kiukutteluineen, niin että en sitten tiedä oliko siinä sitten kuitenkin liikaa purtavaa sille. Serkkunsa ja tätinsä on ainakin ainoat, joille "päästän" tytön tässä vaiheessa, enkä varmaan uskaltaisi "hostata" meillä muita lapsia yökylässä kuin sitä samaa serkkutyttöä. P.s. Mä aloin nyt sitten yrittämään tätä bloggaushommaa kanssa :)
28. lokakuuta 2015 klo 11.00
Kata - Joo, taallakin playdatet on harvoin mitaan yhden lapsen leikkitreffeja. Maanantaina on Pikkusiskon leikkitreffit ja talla viikolla paikalla oli vaan kaksi vierailevaa lasta hoitajineen. Ihmeteltiin koko perheen voimin, miten vakea oli ollut niin vahan :D
Ansku - Kavinkin blogissa jo, mutta ihanaa, kun aloitit!!!!