Olen saattuneesta syysta pohdiskellut viime aikoina, milloin valiaikaisesta tulee pysyvaa. Huomenna nimittain ollaan oltu Ugandassa viisi vuotta. Puuh! Voin vannoa, ettei ikina ollut tarkoitus jaada tanne nain pitkaksi aikaa. Alun perin keikan piti olla vuosi, korkeintaaan kaksi. Niin se vaan on venynyt, eika loppua viela nay...
Ajattelin ennen, etta mikali olisin jossain maassa viisi vuotta, olisin varmaankin mielestani siella jo pysyvasti. Aika pysyvastihan me taalla ollaankin, siis verrattuna esim. moniin kollegoihin, jotka vuokraavat kalustettuja asuntoja, koska "lyhyen ajan takia ei kannata hankkia omia huonekaluja" - asunnot nayttavatkin todella valiaikaisilta. Tyypit tulevasti siis selkeasti vuodeksi tai kahdeksi ja paattavaisesti tekevat kaikkensa myos lahteakseen sen jalkeen. Meidan kotona nayttaa erittain pysyvalta ja erittain lapsiperheelta :D Siita huolimatta en tosiaankaan usko, etta oltais loppuelamaa (tai edes seuraavaa viitta vuotta) taalla, mutta aikataulu on aika avoin.
Ma olen miettinyt tata valiaikaisuus/pysyvyys dilemmaa myos silta kannalta, mihin kategoriaan itsei lasken kuuluvaksi. Itse maarittelen ekspatit valiaikaisest ulkomailla (lyhyemmin ja paluu mielessa) oleviksi ja ulkosuomalaiset pysyvammin (lahina yhdessa maassa) asuviksi. Olen tahan asti aina pitanyt itseani enamman ekspattina, mutta viime aikoina musta on alkanut tuntua enemman ulkosuomalaiselta. Edelleenkin - meilla ei ole tarkoitus jaada ikuisiksi ajoiksi Ugandaan ja paluu Suomeen kolkuttelee takaraivossa, mutta nyt taas huomattavasti vahemman uuden hallituksen ja Suomen taloudellisen tilanteen vuoksi.
Miten te muut ulkomailla asuvat maarittelette itsenne? Oletteko siina toisessa maassa pysyvasti vai valiaikaisesti?
Ajattelin ennen, etta mikali olisin jossain maassa viisi vuotta, olisin varmaankin mielestani siella jo pysyvasti. Aika pysyvastihan me taalla ollaankin, siis verrattuna esim. moniin kollegoihin, jotka vuokraavat kalustettuja asuntoja, koska "lyhyen ajan takia ei kannata hankkia omia huonekaluja" - asunnot nayttavatkin todella valiaikaisilta. Tyypit tulevasti siis selkeasti vuodeksi tai kahdeksi ja paattavaisesti tekevat kaikkensa myos lahteakseen sen jalkeen. Meidan kotona nayttaa erittain pysyvalta ja erittain lapsiperheelta :D Siita huolimatta en tosiaankaan usko, etta oltais loppuelamaa (tai edes seuraavaa viitta vuotta) taalla, mutta aikataulu on aika avoin.
Ma olen miettinyt tata valiaikaisuus/pysyvyys dilemmaa myos silta kannalta, mihin kategoriaan itsei lasken kuuluvaksi. Itse maarittelen ekspatit valiaikaisest ulkomailla (lyhyemmin ja paluu mielessa) oleviksi ja ulkosuomalaiset pysyvammin (lahina yhdessa maassa) asuviksi. Olen tahan asti aina pitanyt itseani enamman ekspattina, mutta viime aikoina musta on alkanut tuntua enemman ulkosuomalaiselta. Edelleenkin - meilla ei ole tarkoitus jaada ikuisiksi ajoiksi Ugandaan ja paluu Suomeen kolkuttelee takaraivossa, mutta nyt taas huomattavasti vahemman uuden hallituksen ja Suomen taloudellisen tilanteen vuoksi.
Miten te muut ulkomailla asuvat maarittelette itsenne? Oletteko siina toisessa maassa pysyvasti vai valiaikaisesti?
30. elokuuta 2015 klo 22.41
Mä oon alusta lähtien ajatellut tulleeni tänne Kaliforniaan pysyvästi, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Mutta siis ajattelen itseäni mamuna enkä expattina. Me ei olla millään komennuksella, vaan toistaiseksi täällä.
31. elokuuta 2015 klo 8.25
Eihan sita ikina tosiaan tieda. Mua van huvittaa, kun alunperin lahdettiin todella valiaikaisesti kaymaan eika vielakaan oo ainakaan myonnetty, etta pysyvastihan ulkomailla ollaan :D Tai varsinkaan taalla Kampalassa!
31. elokuuta 2015 klo 16.50
Mä ajattelen asuvani pysyvästi ulkomailla, maa vain ajoittain vaihtuu. Expat-termistä en koskaan ole pitänyt, enkä pidä itseäni expatina. Ulkosuomalainen tuntuu noista kahdesta omemmalta nimikkeeltä mutta oikeastaan identiteettini määrittyy kyllä enemmän kaiken muun kuin ulkomailla asumisen kautta. Ja ehkä hyvä niin kun asuinmaa niinkin usein vaihtuu!
Täällä Khartumissa on myös tosi paljon noita lyhyempien keikkojen ihmisiä, jotka asuu valmiiksi kalustetuissa asunnoissa jonkun kuukauden, vuoden tai ihan enimmillään pari. En itse asiassa tunne juuri ketään muuta joka olisi tullut paria vuotta pitemmäksi ajaksi tänne. Meidän olisi tarkoitus olla 4-6 vuotta täällä, ellei nyt jotain ihan ihmeellistä tapahdu. Useampi tuttu jotka tuli tänne samaan aikaan kuin mekin on ehtineet jo lähteä maasta. Se tuntuu aika hullulta kun itsellä on sellainen olo, että nyt vasta alan kunnolla saada elämästä täällä kiinni!
31. elokuuta 2015 klo 20.38
No joo, ei munkaan identiteettini mitenkaan pelkastaan maarity ulkomailla asumisen kautta :D Mutta osittain kuitenkin. Sulle ei ehka sovikaan ekspat-kategoria, siis jos sita ajattelee valiaikaisuuden kautta. Etko sa jossain vaiheessa ole sanonut, etta te tuskin ikina asutte pysyvasti SUomessa? Meilla taas taa poissaolo on se valiaikainen ajatus.
31. elokuuta 2015 klo 22.50
Mielenkiintoinen aihe just nyt. Eilen ajattelin, että no niin, muuton myötä musta tulee taas person of no consequence. Vain sen paikalisen elämän armoilla, vähän huvittava turhasta keuhkoaja. Puistattaa. Tänään aloin itkeä hammaslääkärissä. Luulen että se liittyi kontrollin menettämisen kauhuun. Toivon että muunlaiset tunteet pääsee vielä vallalle viimeistään paikan päällä.
En mielestäni ole expat, koska expattiuteen liittyy mun mielessä jonkinlainen tilanteen herruus. Ulkosuomalainen olen Suomesta katsottuna ja Suomessa asuviin suomalaisiin verrattuna, mutta en osaa rakentaa identiteettiä sen varaan.
Hukassa oleva pieru voisi olla tänhetkiseen pelkotilan valossa sopivin määritelmä.
1. syyskuuta 2015 klo 11.58
En tiedä mikä olen, jo kymmenen vuotta oltu "tilapäisesti" ulkomailla. Ajatus on ollut palata, mutta sekin tuntuu yllättävän hankalalta. Siinä putoaisi yksi palanen identiteettiä pois (expattius, ulkosuomalaisuus, "erilaisuus" tai millä sitä nimittääkään) eikä se välttämättä ole pelkästään kiva juttu...
2. syyskuuta 2015 klo 8.24
Hilkka - Toi hukassa oleva pieru vois kylla sopia mullakin aika usein kuvaukseksi...
Anonyymi - Totta toikin! Mulla tosin identiteetti on ehka muutenkinvahan hukassa (kts. ylla), joten ehka sen uusiminen kokonaan saattais olla jossain vaioheessa paikallaan :D
2. syyskuuta 2015 klo 16.45
Eläkepäiviä suunnitellaan Suomeen :) Tosin tällä hetkellä käydään ajoittain hyvinkin vakavaa keskustelua siitä missä siinä vaiheessa talvehditaan, koska Suomen talveen ei mies (enkä ehkä minäkään) kykene.
Mutta joo, ei mua ehkä tosiaan expatiksi otettaisikaan, koska en tosiaan ole lähtenyt palatakseni ennen pitkää jonnekin vaan elän elämääni maasta toiseen.
Kun nyt jäin tätä ihan miettimään niin ehkä ulkosuomalaisuutta enemmän tunnen itseni osaksi sitä porukkaa joka meidän tavalla kiertää maailmaa enemmän tai vähemmän pysyvästi, olivat sitten mistä hyvänsä kotoisin tai minkä tahansa instanssin palveluksessa. Ulkomailla asumista ajatellen se kai se on mun omin viiteryhmäni.
3. syyskuuta 2015 klo 20.44
Mielenkiintoista. Yli kahdeksan vuotta Moskovassa ja olen aina ollut täällä kuitenkin vain "toistaiseksi." Ensimmäiset vuodet jotenkin oli enemmän kotonaan, väliaikaisuus ja kalustettuna vuokratuissa asunnoissa asuminen ei haitannut.
Jossain vaiheessa salakavalasti hiipi jonkun epämääräisen pysyvyyden ja oman kaipuu. Oma sänky, postilaatikko ja verhot. Kuulunko sinne vaiko tänne, sitä en tiedä vieläkään. Vanhuuden vuosia en kuitenkaan viettäisi täällä. Suomeen paluu kiehtoo ja pelottaa, sekin päivä kun on varmasti joskus edessä. Millaisia vierotusoireita ulkomaanvuodet jättävät, millainen paluumuuttaja minusta tulee?
7. syyskuuta 2015 klo 20.53
Moi! Täällä kätensä nostaa yksi vakituinen lukijasi (myös Kata sinun blogi tullut tutuksi!). Ensin iso kiitos että jaatte tätä ulkomailla elämisen arkea, sitä on tosi mielenkiintoista lukea!! Sitten tähän aiheeseen, meinasin joskus Katan blogiin jo kommentoida, että hassua kun asiat ovat niin kovin samanlaisia minun mikrokosmoksessani Suomen rajojen sisäpuolella, kun teillä siellä maailmalla; mitä on muuttaa lasten kanssa uuteen paikkaan missä ei ole sukulaisia eikä tuttuja, mies paljon työmatkoilla, yksinäisyyden tunne, ja miten se vie sen vuoden että edes jotenkin kotiutuu. Tässä aiheessa taas Suomea kiertäneenä olen elänyt monta vuotta "väliaikaista" elämää, miettinyt miltäpäs se tuntuisi muuttaa takas kotikonnuille rakkaisiin maisemiin (en kuitenkaan uskaltanut, vaan jäimme miehen kotipaikkakunnalle eli minun näkökulmasta "ulkomaille") ja haaveillut siitä että väliaikaisesta tulis pysyvää. Tietenkin mulla on täällä kaikki vaihtoehdot ja kulttuurit aika paljon helpompaa ja pienempää kun teillä, mutta silti! :-) T: Nimim. nyt olemme asettuneet, väliaikaisista on tullut pysyvää, olen saanut omakotitalon ja kotiutuminen on hyvässä vauhdissa ja sydämessä rauha.
9. syyskuuta 2015 klo 20.36
Ihan samanlaisia juurettomuuden ja ulkopuolisuuden tunteita ihan varmasti tulee vastaan kun muuttaa oman ja saman maan rajojen sisällä kuin mitä ulkomaanmatkaajilla. Huimaa on ollut itse huomata taas kerran kuinka paljon jo ihan vain yksi vuosi aloillaan jo sitoo paikkaan. Ja vanhastaan itse tiedän, että kahden vuoden kohdalla alkaa uusi paikka tavallisesti tuntua hyvinkin omalta. Jännä nyt omalta kohdaltani on se, että toisin kuin Belizeen, tänne Sudaniin en voisi kuitenkaan kuvitella jääväni loppuiäksi. Joten vaikka miten tänne asettuisimme, lähtö on taatusti ennen pitkää edessä. Rauha on minullakin nyt sydämessä ja kaikin puolin asettunut olo, mutta tietysti jotenkin mielessä on silti aina sekin, että ennen pitkää tämä kaikki on edessä taas uudestaan - ja mahdollisesti uudestaan ja uudestaan... :)
11. syyskuuta 2015 klo 17.14
Emppa, miten te olette voineet olla jo viisi vuotta siellä? Olevinaan minäkin muistan sen, kun te sinne Malawista muutitte ja että ei siitä nyt niin kovin kauaa ole. Mä olen sitten ehkä Panamassa oleva pieru tällä hetkellä, hukassa täälläkin. Määrittely ei ole ikinä ollut minulle mieluisaa, kaikki ovet avoinna ja levoton sielu vaeltaa minne aina siinä tilanteessa parhaaksi näkee. Olen paljon miettinyt sitä, että mikä meidät ajoi taas pois Suomesta, siellä kaikki oli jotensakin asettunut uomilleen, hyvät ja mieluisat työpaikat, kiva koti, suku ja perhe lähempänä, lapsilla hyvin asiat jne... Silti ahdisti aina se muottiin soljahtaminen. Kai me tykätään olla jotenkin tilanteen ulkopuolella ja silti yrittää olla siinä mukana omalla tavallamme.
Niin ja ps. I'm back! Mombasan jenni täällä siis huutelee Panamasta. Vauvavuosi on ollut raastavan rankka väsymyssuo, mihinkään muuhun en ole pystynyt kuin lukemaan aina välillä blogeja.
16. syyskuuta 2015 klo 16.35
Ihanaa, silla aikaa kun ma olen rilutellut (=ollut tyomatkalla) New Yorkissa, taalla on ollut keskustelua. Ou jee!
Anonyymi - Voin hyvin kuvitella tan valiaikaisuuden tunteen kotimaassa. pelkaan sita pahoin sit kun palataan (todennakoisesti kohteena ei ole mun kotikaupunkini...)
Kata - Joo, se on ihmeellista, miten yksi vuosi muuttaa fiiliksia kummasti :)
jenniuu - Niinpa!!!! Ma en kans voi uskoa, etta viis vuotta on jo hurahtanut. Ma laitoin sun blogin jo lukukulistalle.
5. kesäkuuta 2016 klo 16.32
Tämä on jo vanha postaus, mutta kommentoin silti. Muutin tänne Zimbabween ajatuksissani pysyvästi ja sitä elämä täällä on ollutkin joka ikinen päivä. Olen kotonani. Miksi sitten koen itseni? Expat, ei, ulkosuomalainen.. eeh, ehkä sitten vähän tätä jos pitää olla jotain. Muuten olen suomalainen ja zimbabwelainen. Kummatkin mahtuvat tähän.