Loman jalkeen olen (taas) kaynyt lapi jonkin sortin eksistentiaalista kriisia. Aika usein pitkat lomat, jotka vietetaan Suomessa aiheuttaa tata mun mielentiloissani, mutta yleensa se menee aika nopeasti ohi arjen alettua. Talla kertaa olen pohdiskellut loputtomiin - livena, sahkoisesti ja mielessani, niin tutuille kuin tuntemattomillekin - sita, mista tietaa, koska on aika palata.
Alunperinhan me ei koskaan lahdetty kahta vuotta pidemmaksi aikaa ja nyt kaydaan jo kahdeksatta. Kehitysyhteyistyo jotenkin nyppii talla hetkella ja veri vetaa Suomeen. Mutta sitten taas... Elama on taalla kuitenkin varsin mukavaa ja vaikka duunit rassaa ja hitaus valilla riepoo, ajatus Suomen kamalasta kiireesta ja marraskuun pimeydesta huimaa. Osaisikohan sita enaa edes olla siella oikein?
Alunperinhan me ei koskaan lahdetty kahta vuotta pidemmaksi aikaa ja nyt kaydaan jo kahdeksatta. Kehitysyhteyistyo jotenkin nyppii talla hetkella ja veri vetaa Suomeen. Mutta sitten taas... Elama on taalla kuitenkin varsin mukavaa ja vaikka duunit rassaa ja hitaus valilla riepoo, ajatus Suomen kamalasta kiireesta ja marraskuun pimeydesta huimaa. Osaisikohan sita enaa edes olla siella oikein?