Marjukka esitti hyvät kysymykset: Miten on sopeutuminen sujunut ja onko ikävä Ugandaan?
Sopeutumisen kanssa on ehkä vähän niin ja näin. Sanotaan, että arki alkaa asettua uomiinsa, mutta miehen työ ja koulujen klubit alkoivat tällä viikolla, joten aikataulut vielä elää. Sosiaalisesti ei kyllä olla jaksettu olla yhtään aktiiviisia, kaikki energia on mennyt selviytymiseen ja viikonloppuisin ei kauheasti olla jaksettu (vaellusten lisäksi) ylimääräistä. Mutta kaikki aikanaan.
Ugandaan on kyllä ikävä, kaikilla perheenjäsenillä varmaan vähän eri aikaan ja eri asioita eikä kenelläkään mitenkään ylenpalttisesti. Ainakaan vielä. Mulla on ikävä vihreää ympäristöä, lasten fantastia kouluja ja meidän pihaa. Ja tietty Tessaa. Tytöillä on ikävä niiden kouluja, kavereita ja lastenhoitaja-Susania. Isommalla myös Kampalan leffateattereita ja huvittelumahdollisuuksia. Ja uimista. Pienempi ikävöi balettiaan. Mies ikävöi mopoaan ja hyviä ruokakauppoja. Kaikki miestä taitaa myös ikävöidä elämää ilman ihan jatkuvia sähkökatkoja...
Ikävän tunne tulee ja menee. Kenellekään meistä ei onneksi oo tullut liian kovaa ikävää, siis sellaista, josta ei tunnu pääsevän yli. Asmaraan asettuminen vie sen verran energiaa, et jotenkin suurempaan ikävöintiin ei ole jäänyt voimia :) Veikkaan, että edessä saattaa kuitenkin olla hankalampia aikoja, kun me kaikki todella tajuamme, että elämä on nyt tätä. Ilmassa on vielä jonkun verran uutuudenviehätystä, mutta saa nähdä kauanko se kestää.
Asmara on pieni ja kompakti kaupunki, missä on useampia kivoja asuinalueita. Iso osa ulkomaalaisista asuu muutamalla alueella keskitetysti, sitten ovat ne yksinäiset sudet, jotka ovat asettuneet johonkin muualle.
Meidan talomme sijaitsee vähän hassussa paikassa. Alueella ei ole muita ulkomaalaisia, eikä hirveästi muita ihmisiä. Asumme hassulla kaistaleella työväenliiiton, puiston, hallintorakennusten ja presidentinlinnan välissä. Meidän viereisellä tontilla asuu joku eläkkeellä ollut armeijan komentaja, mutta kaikilla muilla sivuilla ja vastapäätä on nuuta kuin asuinrakennuksia.
Aina välillä haaveilen asumisesta muiden ihmisten läheisyydessä, mutta aika nopsaan aintotean, että tässä on hyvä. Meillä ei vielä ole autoa ja kotoa oääsee näppärästi kävellen oikeastaan kaikkialle. Lasten kouluun menee nelivuotiaan vauhtia 17 min, töihin kävelen puolessa tunnissa ja pääkadulla ollan alle 10 minutissa, torille kestää ihan vähän pidempään. Mies suhauttaa pyörällä joka paikkaan puolta nopeammin. Voiko parempaa sijaintia siis toivoa!!
 |
| Meidän talo on sinisen vartijakopin kohdalla. Kadun päässa on työväenliiiton rakennus. Ainoa ihmisnaapuri on heti ekassa kulmassa oikealla. |
 |
| Meidtyöväenliiitonn portilta hallintorakennuksille ptyöväenliiitonin. Kadun toisessa päässä on keskuspoliisiasema. pressanlinna on oikealla olevien talojen takana. |
Ps. Tämä on kirjoitettu kännykän näytöltä - jos teksti on miten sattuu, pahoittelen.
Meilla ei Malawissa eika Ugandassa ollut juurikaan mahatuteja tai ruokamyrkytyksia. Lapsista kumpikin on tainnut sairastaa yhden vatsataudin, joka oli lyhyt ja helppo. Muistaakseni. Tai sitten olen aktiivisesti unohtanut asian... Itse sain muutaman jarean ruokamyrkytyksen ihan alkuvuosina Pohjois-Ugandasta, mutta sen jalkeen osasin varoa tiettyja ruoka-aineita matkustellessani kentalla, enka juurikaan sairastellut. Lapsista kumpikaan ei juuri ruuista sairastellut, miehella taisi olla muutama ruokamyrkytys.
Taalla seka esikoinen etta mies saivat kesakuussa oletettavasti salaatista ihan hillittoman taudin. Kummallakin se todettiin bakteeriperaiseksi, mutta sen tarkemmin ei tutkittu, mika bakteeri on kyseessa. Mies vei esikoisen Suomessa viela jalkitarkastukseen ja tarkemmassa viljeyssa ulosteesta loydettiin yha seka kampylobakteeria etta giardiaa. Niinpa meilla nykyaan pestaan vihannekset klooripohjaisella puhdistusaineella ja juomavedella. Muutenkin ruuan ja juomien suhteen ollaan paljon tarkempia kuin ennen ja kasienpesua syynataan jatkuvasti. Jannittavaa on se, etta pienempi sisko, joka jatkuvasti imeskelee sormiaan/paitaansa/tuoliaan/lelujaan/ravintolan poytaa/ihan mita vaan, ei ole toistaiseksi saanut viela minkaan sortin tautia.
Isompi lapsista sen sijaan laatoitti kylpparin lattia eilen uusiksi oikein isolla siveltimella. Jos kylpparissa olisi lattiakaivo, sotkua olisi ollut vahan iisimpaa siivota... Emme mitenkaan keksineet, mista ruusta popo olisi mahdollisesti tullut, joten nyt jannityksella odotamme, joutuuko koko perhe pikapuoliin sairastuvalle.
Palasin lomalta kolmisen viikkoa sitten ja muutamn paivan karvisteltyani yksi jkalustamattomassa talossa kontti vihdoin saapui. Voi sita juhlaa!
Kontin sinetit sahattiin poikki minun nahden ja kontti avattiin. Hammastyin aika lailla, silla tavarat jaivat Kampalassa, eka ollut tajunnut, etta kontti tosiaan oli aariaan myoten taynna.
Asialla olivat selvastikin ammattilaiset, silla n. 1,5 h myohemmin naky oli tama.
Olisipa laatikoiden purkaminen sujunut yhta sukkelasti. Rahtifirman miehet kylla purkivat pahvit kaikkien huonekalujen paalta, mutta laatikoiden purkamisessa meni ikuisuus. Totta puhuen ainakin 7 suurta laatikkoa on viela purkamatta... Ugandassa kaikissa taloissa oli suuret seinaan rakennetut kaapit. Eritreassa vanhoissa taloissa on useimmiten vaatehuone, mutta siinapa se. Ugandassa kaikissa taloissa on myos ruokakometro, mihin voi kavella sisaan. Taalla meidan keittiossamme on jokunen ylakaappi ja vahan enemman alakaappeja. Tilannetta ei juuri helpota vuoraemannan huonekalujen sailominen olohuoneessa...
 |
| Laatikoiden ja vuokraemannan huonekalujen kanssa oppii elamaan... |
Tytoilla alkoi koulu viime viikolla. Esikoinen siirtyi neloselle kolmosen sijaan. Ugandassa tytto oli siis year 3:lla englantilaisen systeeemin mukaan, mutta taalla lailettiin aluksi grade 2:lle ikatovereidensa kanssa. No, lapsihan pitkastyi kuoliaaksi ja lopulta opettajatkin ehdottivat, etta josko syksylla aloittaisi nelosella. Nyt tytto on tyytyvainen vuotta vanhenmnmista kavereista huolimatta. toistaiseksi luokalla on 7 lasta, muutamaa viela odotellaan saapuvaksi lomilta. Pikkusiskon luokalla oli viime vuonna 7 lasta, mutta nyt lapsia on vain 3. Oh well... Taalla on todella vahan ulkomaalaisia ja viela vahemman perheellisia perheen kanssa.
Koulumatkalla kavi pikuk haveri viime viikolla. Mies oli ollut viemassa lapsia kouluun, kun koulun lahettyvilla oli baarista yhtakkia sannanyt ulos pieni koira, joka oli iskenyt hampaansa pikkusiskon pohkeeseen. Haava ei itsessaan ollut kovin paha, mutta koiraa ei tunnettu lainkaan, eika ollut mitaan tieoa siita, onko se rokotettu rabiesta vastaan. Talla on viela joku aika sitten ollut melko hyva rokotusjarjestelma ja niin kotikoirat kuin katukoiratkin oli silloin rokotettu, mutta systeemi on romahtanut, joten katukoirat lienevat taysin omillaan. Rabies-rokotuksen loytaminen taalta olikin sitten oma lukunsa. YK-klinikalta sita ei loytynyt ja laakari joutui soittelemaan pitkin kaupunkia rokotuksen perassa. Onneksi rokotus loytyi kuitenkin aika vahalla etsimisella ja nyt rokotussarjasta on otettu 3/5. Kaikkea sita sattuu!
Hiphuraa! Perhe on taas koossa. Lukuunottamatta siis Tessaa, jonka raskain sydamin jatimme kymmenen yhteisen vuoden jalkeen Ugandaan.
Mies teki melkoisen urotyon ja matkusti kaksi yota kumpaankin suuntaan tuodakseen koirat kotiin. Lisaksi reissuun toki mahtui myos reilu 10 h odotus Istanbulissa kumamllakin matkalla, seka bakteeriperainen mahatauti, mika vahensi jo ennestaankin lyhytta oleilua Kampalassa entistakin niukemmaksi. Muitakin komemrvenkkeja matkaan mahtui, mutat kertokoot mies niista itse. Sen vaan totean, etta naa on ehka maailman kalleimmat ugandalaiset katukoirat :D
Ensimamiset paivat Peppi ja Lotta olivat vissiin vahan jarkyttyneita ja veto veks, joten oelmmat lahina nukkuivat matolla. Aika nopeasti voimat kuitenkin palasivat ja kumpikin on vertynyt toteuttamaan itseaan normaalisti.
Tokihan meille sanottiin ennen tanne muuttoa, etta vedesta ja sahkosta oli pulaa, mutta jotenkin viesti ei varsinaisesti uponnut. Eihan meilla Malawissakaan ollut varsinkaan vikana vuonna sahkoa, muistan kun istuttiin siella kynttilanvalossa odottelemassa, etta mahtaako vauva herata. Vedenkin kanssa oli vahan niin ja nain, joten kuvittelin, etta olisimme henkisesti hyvin varustautuneita.
No niin ehka ollaankin keskimaarin paremmin varustautuneita, mutta ehka Ugandassa meidan hemmoteltiin pilalle vain satunnaisilla sahkokatkoilla ja melko olemattomilla vesivaikeuksilla. Tai ehka invertterimme sittenkin toimi sen verran, etten aina huomannut sahkokatkoja. Tokihan varsinkin loppuajasta jouduttiin muutamaan kertaan puljaamaan kynttiloilla, kun sahkokatko kesti pitkaan ja invertterista loppui honka, mutta eipa niita kertoja loppujen lopuksi niin kauhean montaa ollut.Vetta sen sijan tuli hanasta oikeastaan aina, toki meilla oli muutama vesikatko, mutta en edes muista, koska veden kanssa olisi ollut ongelmia viimeksi.
Taalla on sahkoa ja vetta nimellisesti. Useiden tuntien sahkokatkoja on oikeastaan paivittain, nytkin naputtelen tata puolipimeassa. Aurinkopaneelista tuleva varavirta valaisee neljaa pienta lamppua neljassa eri huoneessa, mutta tama talo on aika suuri ja lamput kovin heiveroisia. Ei toisaalta pitaisi valittaa, meilla sentaan on aurinkopaneelit. En alunperin olisi halunnut ostaa generaattoria, koska vihaan sita metelia, mutta juuri nyt olen tosi onnellinen siita, etta generaattori lienee jo merimatkalla Mombasasta tanne pain.
Vesi on taalla ehka suurin yksittainen ongelma. Asmarassa on ankara vesipula ja meita teroitettiinkin heti alkuun valitsemaan talo, missa on suuri maanalainen sailio. Kaupungin putkissa on vetta tooooodella harvoin (yhden kaverin mukaan viimeisen vuoden aikana ollut muutamaan kertaan...) ja omaa vesivarastoa pitaa jopa vahan vahdata, silla muuten naapurustosta kaydaan kaikessa hiljaisuudessa tyhjentamassa tankit. Pari kertaa niin on tainut kayda, ei sen maanalaisen takin suhteen, vaan katolla olevien tankkien kanssa. Muuten ei kylla keksita mitaan selitysta sille, miten meidan varovaisella kaytolla oltaisiin saatu kaksi tankkia tyhjaksi yhdessa yossa. Vesiongelmaan ei ikava kylla ole mitaan ratkaisua. Niinpa meilla opetellaan kayttamaan vetta saaasteliaammin, vetamaan vessaa harvemmin ja peseytymaan hyvin vikkelaan. Onneksi taalla on viileampaa kuin Kampalassa, joten ainakin tyttojen huistenpesua on helppoa vahentaa...
Asmara on oikeasti todella viehattava kaupunki. Ei mikaan metropoli, mutta pieneksi kaupungiksi hyvin organisoitu, puhdas ja natti. Samaa ei voi sanoa kovin monesta Afrikkalaisesta paakaupungista.
Meidan kulmilta.
Tajutonta, taalla on puistoja ja muita julkisia tiloja!
Paakatu itsenaisysspaivan aikaan.
Katedraali.
Tiravolon asuinalue.
Hallintorakennuksia.
Ja herkullista gelatoa.
Jos taalla ei olisi varsin vaikeita vesionegelmia (kaupungin putkissa ei talla hetkella taida olla vetta, korkeintaan muutama tunti yoaikaan) ja loputtomia sahkokatkoja, voisin kuvitella meidan viihtyvan taalla pitkaankin. Sahkoongelmista paastaan, kunhan kontti ja siella sisalla oleva generaattori saapuvat tanne (bensaa on useimmiten, viime viikola oli tosin jotain haikkaa). Vesiongelmiin sen sijaan ei oikien auta mikaan. Onneksi olemme aika low key tyyppeja ja pikapesu pesiuvadin avulla ei niin hatkayta.
Taa on kylla janna maa. Leipa on kortilla (ei kuvainnollisesti, vaan oikeasti), mutta herkullisia tuoreita leivonnaisia saa joka puodista. Jaksan viela ihmetella ja kysella, vaikka moni opastaa, etta liika kyseleminen ja paan vaivaaminen ei kannata. Ehka taalla ajatellaan niin, etta jos ei ole leipaa, syokoot leivoksia.
Asmara on viehattava. Nautin suuresti mahdollisuudesta kavella kohtalaisessa kunnossa olevilla jalkakaytavilla. Eilen jouduin yllattaen lammas- ja vuohilauman keskelle ja nauratti, kun monta sataa metria oltiin matkalla samaan suuntaan suurinpiirtein yhta kovaa vauhtia. Muutenkin kaduilla nakee vahan valia hevos- ja aasikarryja, mutta myso hyvin organisoitua bussiliikennetta ja loistavasti palvelevia takseja, jotka on helppoa tunistaa (toisin kuin Ugandassa).
Kotona ei ehka nayta viela kodilta, mutta on silti kivempaa tulla kotiin kuin hoteliin. Viime viikko oli vahan haastava - meilla ei ollut kaasupulloa (kina tyonantajan ja vuokraemannan valilla siita, kenen pitais lainata kaasupullo - ja sitten kun saimme kaasupullon, venttiilin loytaminen olikin ihan oma juttunsa), kaupungissa oli runsaasti sahkokatkoja ja kaiken kukkuraksi vesi loppui perjantaina. Tiesimme, etta maanalaisessa tankissa on paljon vetta, mutta emme tajunneet, etta sahkari ei ollut saanut vesipumppua korjattua. Sunnuntaiaamuun asti karvistelimme pullovedella. Aaargh.
Retki hoyryveturilla oli ikimuistoinen kokemus. Maassa oli harvinainen turistiryhma (taalla kay alle 1000 turistia vuodessa) ja joku sai kuulla, etta niille jarjestettiin junamatka. Mehan tietysti ympaydyime mukaan ja kylla kannatti.
Paasin viime viikolla enttamatkalle. Edeltajani ei ollut paassyt kentalle ensimmaiseen 18 kuukauteen, joten koen olevani hyvin onnekas. Taallahan matkustamiseen tarvitaan matkustuslupa, vain Asmaran ymparilla saa liikkua vapaasti n. 25 kilometrin sateella. Paimentolaisyhteisot, pakolaisleiri (kylla, taallakin on pakolaisleri somalialaisille pakolaisille) ja Punainen meri olivat kaikki kiinnostavia, mutat kamelit veivat voiton!
Ensimmainen viikko Ugandan jalkeen on nyt eletty. Viikko sitten tahan aikaan istuimme koneessa matkalla Dubaihin ja kyyneleet valuivat pitkin poskiani. Sen jalkeen on ehditty nauttia vesipuistossa Dubaissa, lentaa aamuyolla Asmaraan, majoittua hotelliin, kavella Asmaraa pitkin pikin, loytaa uusi koti, kayda tutustumassa kouluun ja tavata suurin osa suomalaisista. Ja tietysti yritetty orientoitua toihin heti ensimmaisesta paivasta lahtien.
Ensivaikutelma Asmarasta on erittain hyva. Kaupunki on pieni ja helposti lahestyttava, kaikkialle paasee kavellen tai pyoralla ja liikennetta on tosiaankin murto-osa Kampalasta. Ihanaa!! Jos ei tietaisi, voisi kuvitella oikeasti olevansa etelaisessa Italiassa. Kahviloita ja baareja on kaikkialla. Kaupoissa on melko vahanlaisesti tavaraa, mutta enemman kuin kuvittelin (ja enemman lansimaisia tuotteita mita osasin ajatella) ja lisaksi kaupat muistuttavat enemman oikeita kauppoja kuin Lilongwessa. Saa on mahtava eika juuri nyt ole yhtaan liian kylma. Taalla on nyt melko vehreaa, koska sateita on tullut viimeisten viikkojen aikana, mutta yleensa on kai kuivempaa.
Meilla kaikilla on hyva fiilis Asmarasta. Tytoilla, varsinkin nuoremmalla on ollut tekemista sen ajatuksen kanssa, etta taalla voi kavella paikkoihin, mutta jo nyt molemmat tuntuvat nauttivan siita suuresti. Koulukin vaikutti kivalta (aloittavat huomenna), vaikka onkin ihan erilainen kuin Kampalassa ja elama alkaa asettua uomiinsa viimeistaan ensi viikolla kun muutamme kotiin. AGS tosin ryssi konttimme, joten se tulee vasta kesakuun lopussa, mutta paatimme lainata tavaroita ja mielummin heti muuttaa oikeaan kotiin.
Toistaiseksi suuriman hammennykaen ovat aiheuttaneet meita useaan otteeseen seuraamaan lahteneet lapset ja kerjalaiset, joita on jonkun verran. Kaupungin keskustassa ihmiset nayttavat htvinvoivilta, mutta reunamilla koyhyyden huomaa jo palhon selvemmin. Aasikarryja ja hevoskarryja nakee liikkeella aktiivisesti ja pienemoi jaksaa viela ihailla niita.
Kaikenkaikkiaan asiat ovat hyvin!
Tanaan vietettiin meidan laksiaisia. Tosi moni perhe oli matkustanut pitkaksi viikonlopuksi pois kaupungista, joten esikoisen luokalta oli tosi vahan lapsia. Meilta toista taas lahes kaikki kutsutut joutuivat matkustamaan Ministry of Genderin workshoppiin Entebbeen jo tanaan iltapaivala, ja toista olikin vain kolme henkiloa paikalla. Aaamulla sain viela useampia pahotteluita sairastumisen vuoksi ja olin ensin ihan masentunut, etta juhlista ei tule mitaan.
Kaikesta huolimatta oli tosi mukavaa. Lahes kaikki ne, joilla on valia, paasivat paikalle. Ruokaa oli enemman kuin riittavasti ja se oli hyvaa. Sateen uhka vaisti juuri ennen juhlien alkua ja lopulta vieyimme erittain mukavan ja aurinkoisen iltapaivan ystavien kesken. Laksiaiset tekivat lahdosta viela konkkreettisemman. Lopullisesti ehka uskon, eta todella olemme lahdossa siina vaiheessa, kun muutttofirman pakkaajat tulevat tanne keskiviikkona...
Mita omituista on yllaolevassa kuvassa? Aivan, kuvassa etumaisena ajavalla bodabodalla on seka kuskilla etta matkustajalla kypara. Enpa ole moista nahnyt aikoihin. Tai olen, lansimaisilla nuorilla henkiloilla. Mutta en paikallisilla enka ainakaan Safe Boda firman vieraskyparaa kayttavalla.
Safe Boda on firma, joka on lanserannut turvallisemman ajamisen eli kaikilla kuskeilla on huomioliivi ja kypara ja kypara halukkaita matkustajia varten ja kuskeista voi antaa palautetta ja kolareita ajaneet erotetaan. Siita huolimatta, etta niiden kuskit kayttavat aina kypaaa, matkustajilla ei kyparia nae ikina. Meinasin ajaa kolarin kun taman nain tanan. Niin ne ajat muuttuu!
Juuri ennen paasiaista lahdettiin viela kerran safarille sanomaan jaahyvaiset Ugandalle. Mina halusin nahda kirahveja ja lapset elefantteja, mutta ongelmallisen asiasta teki se, etta emme halunneet menna siihen lahimpana olevaan kansallispuistoon, missa molempia olisi nahnyt helposti. Niinpapaatimme autoilla vahan enemman ja hurauttaa kahteen kansallispuistoon sen sijaan.
Safarista on tullut ehdoton suosikkimatkailumuotoni naiden etelaisessa ja itaisessa Afrikassa vietettyjen vuosien aikana. Rakastan puistojen majataloja ja niiden tunnelmaa, seka parempien majatalojen huippuhyvaa palvelua. Rakastan erilaisia savanneja, puistojen vesialueita, auringonnousuja ja -laskuja ja puistoissa ajelua. Elaimia on hauskaa bongailla ja koska safarilla on tullut kaytya niin monesti, rakastan sita leppoisaa fiilista ajeluilla, kun ei ole pakko nahda yhtaan mitaan.Rakastan puhdasta ilmaa ja avaraa taivasta, erityisesti yolla, kun linnunrata kaartuu paan ylla.
Tata tulee hirvea ikava. Olemme onnekkaita, etta olemme saaneet kokea taman kaiken.
En tunne itseani mitenkaan ylettoman stressaantuneksi, mutta naista liki paivittaisista migreeneista ja muista paansaryista paatellen stressitasot on korkealla. Heraan joka yo useaan otteeseen ja naen jatkuvasti ikavia unia. Ei painajaisia eika mitaan suoraan muuttoon liittyvaa, mutta mm. toissayona unessa oli liian monta paallekkaista asiaa sovittuna ja lopulta en ehtinyt niista yhteenkaan.
Paivia taalla on jaljella 18. Vahiin kay ennen kuin loppuu. Toiden suhten asiat ovat kohtuullisella tolalla. Muiden jarjestelyiden suhteen ei olla niin paljon edetty... Generaattori on tullut hankittua sentaan. Ja uudet sangyt tytoille. Sen sijaan viisumeita ei vielakaan ole, eika myoskaan matkalippuja, kun niita ei viitsi ostaa ennen viisumeiden saamista.
Lahtovalmistelut etenevat hitaasti, mutta varmasti. Nyt on varmistunut se, etta tavarat lahtevat kontissa meriteitse Eritreaan. Olen tavallaan helpottunut paatoksesta, se tarkoittaa sita, etta juuri mitaan ei tarvitse myyda. Taalla kaytetyt tavarat menevat kohtalaisen helposti kaupaksi, mutta niiden myymisessa on aina oma ruljanssinsa. Yksi asia vahemman stressattavaa.
Lennotkin on vihdoin selvitetty. Lahdemme 7.5 Dubaihin ja sielta sitten joko seuraavana paivana tai sita seuraavana kohti Asmaraa. Tavallaan tekisi mieli olla Dubaissa muutamakin paiva, mutta matkatavararajoitusten vuoksi. FlyDubailla kun ei voi vieda kuin 20 kg per paa - enemmasta voi maksaa, mutta ei ole varmuutta mahtuuko se mukaan. Dubaisa varmaan iskisi osteluhimo nimittain...
Talla viikolla jarkkailyt ovat kuitenkin enimmakseen jaissa. Olen luoteis-Ugandassa pakolaisleireilla viimeista kertaa. Tama on yhdistetty tyo- ja jaahyvaismatka. Jaahyvaismatka ehka enemman itselle henkisesti - toki olen tavannut ihmisia ja jattanyt jaahyvaisia, mutta enemman nautin pitkien ajomatkojen aikana maisemista ja yritan tallentaa niita mieleeni. Tuntuu jotenkin hassulta, etta kohta en enaa paase tanne.
Kyllahan ma sen toki arvasin, etta Eritrean muuttaminen ei olisi ihan sielta simppeleimmasta paasta, mutta en arvannut miten hankalaa se oikein voisi olla. Olen tassa viime paivina kayttanyt erittain runsaasti aikaa selvittaakseni seuraavat asiat:
- Miten paasta Entebesta Asmaraan helpoiten ilman, etta valilasku olisi vahintaan 10h. Sinne paasee kolmea reittia taalta, Kairon, Istanbulin ja Dubain kautta. Kairossa ja Istanbulissa odotusajat ovat kurjat lasten kanssa liikkumiseen. Dubaihin taas ei paase yhtasoittoa sina paivana, mina mun pitaisi ilmoittautua. Pyysin jo viikon lykkaysta pikkusiskon balettiesityksen takia (!!), joten en tieda paljonko kehtaan kysya lisaa... Talla hetkella nayttaa silta, etta Dubain kautta saattaisi sittenkin onnistua, mutta siten etta ensimmainen lippu ostetaan Emiratekselle ja toinen FlyDubaille. Ihme kikkailua, varsinkin kun laukkujen suhten molemmilla on hyvin erilaiset saannot ja meilla saattaa olla hyvinkin paljon kamaa...
- Miten saada meidan romppeet Asmaraan. Paikan palla tavaroiden saatavuus on heikkoa ja hinnat taivaissa kauppasaarrosta johtuen (plus sielta ei saa kateista, maassa ei ole yhtaan automaattia. Edustusrouva-Kata, tarvin tahan jotain neuvoja...). Kaikki ovat vahvasti kehoittaneet viemaan mukana omat huonekalut. Oh well, kiva idea. Ainoa harmillinen asia on, etta taalta Ugandasta rahdin vieminen nayttaa olevan supermutkikasta, ensin pitaisi paasta jotenkin Mombasaan (helppoa), sitten jollain ilveella pohjoiseen ja Punaiselle Merelle. Ikava kylla takalaisetn muuttofirmojen normaalisti kayttavat rahtilaivat eivat mene Massawaan ja Dijiboutin ja Sudaninka kauttaa ei tavaroita voi viela. Yksi reittti on viela selvittamatta ja se saattaa onnistu. Olen kuitenkin samalla myos selvitellyt, olisiko iisimpaa ostaa Ikean nettimyymasta kaikki kamat ja lahettaa ne Suomesta laivalla Eritrean. Yksi ruotsalainen tuleva kollega on tehnyt sen ja oli kuulema hyvinkin simppelia. Toistaiseksi suomalaiset yhtiot eivat ole vastanneet mitaan sahkopostikyselyyni, mutta en ole menettanyt toivoa. Jos tama vaihtoehto on jarkeva, lahetetaan taalta ilmateitse henkilokohtaiset tavarat ja liinavaatteet.
- Miten saadaan meidan koirat Asmaraan. Pikkukoirilla on jo sirut ja rabies-rokoitus jne, joten ainoa puuttuva paperi on koirien maastavientilupa. Kuvittelin pitkan, etta koirat saadaan perille Istanbulin kautta rahtina (periaatteessa pitaisi onnistua), mutta sain tanaan juuri viestin, etta koirien pitaisikin matkustaa makustamossa ja siita tuskin tulee mitaan.Niinpa pitaa palata alkuun koko suunnitteluprosessissa. Hankaluutena on, etta kasittaakseni FlyDubai ei kuljeta koiria lainkaan. Koirille Egypt Air nayttaa ainoalta mahdollisuudelta, mutta en ole ihan varma, mita tasta tulee. Vanha koira jaa ikava kylla tanne, 11-v jattimaisen (3/4 Rodesiankoira ja 1/4 Tanskandogi) vanhan rouvan terveys ei enaa kesta lentamista ja vaikka se pahalta tuntuu, oikea ratkaisu on jattaa koiralle jaahyvaiset. Jos yksi ystavaperhe ottaa koiran, Tessa paasee viela uuteen kotiin, mutta mikali heille ei mahdu, on ratkaisuna lopettaminen :(
Mutta kaiken kaikkiaan aika mutkistasta. Ajatella, jos olisin saanut hakemani tyon vaikka Kambotsasta. Mitaan naista aiheista ei tarvitsisi pahkailla.
Kata osui oikeaan. Uusi kohde on kuin onkin Eritrea. Kuulostaa vaaralliselta vai? Niin mustakin aluksi.
Asmara on kuitenkin vissiin ihan kohtuullisen kiva kaupunki (tai afrikkalaisessa mittakaavassa tosi kiva). Oikea, hyvinsuunniteltu city, missa on kaunista arkkitehtuuria, kahviloita ja turvallista kavella ja elaa.
Niin kai vastaavisa maissa yleensakin on aika turvallista. Voimakas valtionjohto pitaa siita huolen ;) Ihmisoikeuskysymyksiin ei paree puuttua ja ilma on kovin kylma, mutta monelta Asmarassa elaneelta olen kuullut positiivisia tarinoita. Pitaa vaan tottua siihen, etta kaikkea (siis kulutustarvikkeita) ei ole saatavilla kovinkaan helposti, rahaa ei saa seinasta ja sahkoa on hintsusti.
Hassua, Marjukka ehtikin jo kysella edellisen postauksen kommentteissa, etta koskas sita tulevaisuuttaa oikein valotetaan...
Kas kun taman viikon maanantaihin asti meilla ei viela ollut selkeytta asioiden tilasta. Tehtiin siis joskus alkusyksysta paatos, etta viimeistaan helmikuun loppuun mennessa haluttaiin tehda paatos, etta mihin nena kesalla nayttaa. Aika pitkaan Suomi oli voimakkaasti mukana kuvioissa ja viela jouluna ajattelin, etta kesakuun lopussa koittaaa muutto Hamenlinnaan. En hakenut juuri mitaan toita oman organisaation sisalta, koska burnoutista toipumisestani huolimatta samanlaisen duunit eivat kertakaikkiaan kiinnostaneet.
Niinpa kieltayyi kaikesta mika ei tuntunut tarpeksi kiinnostavalta tai minka asemapaikka ei ollut miehen ja minun hyvaksyttavien maiden listalla. Hekemisen arvoisiksi nain pestit Makedoniassa (yleismanagerointia, jain haussa kakkosksi), Barbadoksella (oman alan hommia, jain kakkoseksi) ja Kambotsa (oman alan hommia, joita en oikeastaan edes hakenut, mutta paasin valintaprosessiin koska tulin valituksi talent pooliin). Noista oikeastaan vain Phnom Penhista tippuminen harmitti ammatillisesti oikein tosissaan.
Ja se uusi kohde... Se onkin varsinainen jokerikortti. Maa ei tainnut olla meidan kylla-listalla lainkaan, mutta saaattoi olla ehka-listalla. Siina mielessa kriteerit tayttyvat, etta paakaupungissa on kuulema tosi turvallista, liikenneruuhkia ei oikeastaan ole ja kohteeseen on mahdollista muuttaa perheen kanssa. Kv-koulukin paikasta loytyy, tosin vain yksi. Itse en tieda maasta juuri mitaan ja netti onkin laulanut viime paivina selvitellessamme kohteesta lisatietoja. Kylmaa siella nayttaisi olevan, tai ainakin reippaasti viileampaa kuin taalla. Hrrr, aloin jo panikoida palelemista :D
Viela en halua paljastaa kohdetta kunnolla, en ennen kuin nimi on paperissa. Toistaiseksi minulta on vasta pyydetty alustavaa hyvaksyntaa ja oletan, etta virallinen vahvistus tulee muutaman paivan sisalla. Muuttoaika lienee toukokuussa, tosin saattaa hieman viivastya viisumista johtuen. Ennen kesalomaa kuitenkin.
Aika huikeaa. tanaan tuli tayteen 10 v miehen kanssa naimisissa, joista vajaa 10 Afrikassa. Saas nahda, missa seuraavat 10 vuotta kuluvat!
Kylla glamping oli just oikea ratkaisu jouluksi. Aika absurdiahan se oli syoda perinteisia jouluruokia savannilla, mutta ehdottomasti kaiken (miehen nakeman) vaivan arvoista. Ja ihan taatusti ikimuistettavaa lapsille - ja aikuisille myos.
