Koska valiaikaisesta tulee pysyvaa?

Olen saattuneesta syysta pohdiskellut viime aikoina, milloin valiaikaisesta tulee pysyvaa. Huomenna nimittain ollaan oltu Ugandassa viisi vuotta. Puuh! Voin vannoa, ettei ikina ollut tarkoitus jaada tanne nain pitkaksi aikaa. Alun perin keikan piti olla vuosi, korkeintaaan kaksi. Niin se vaan on venynyt, eika loppua viela nay...

Ajattelin ennen, etta mikali olisin jossain maassa viisi vuotta, olisin varmaankin mielestani siella jo pysyvasti. Aika pysyvastihan me taalla ollaankin, siis verrattuna esim. moniin kollegoihin, jotka vuokraavat kalustettuja asuntoja, koska "lyhyen ajan takia ei kannata hankkia omia huonekaluja" - asunnot nayttavatkin todella valiaikaisilta. Tyypit tulevasti siis selkeasti vuodeksi tai kahdeksi ja paattavaisesti tekevat kaikkensa myos lahteakseen sen jalkeen. Meidan kotona nayttaa erittain pysyvalta ja erittain lapsiperheelta :D Siita huolimatta en tosiaankaan usko, etta oltais loppuelamaa (tai edes seuraavaa viitta vuotta) taalla, mutta aikataulu on aika avoin.

Ma olen miettinyt tata valiaikaisuus/pysyvyys dilemmaa myos silta kannalta, mihin kategoriaan itsei lasken kuuluvaksi. Itse maarittelen ekspatit valiaikaisest ulkomailla (lyhyemmin ja paluu mielessa) oleviksi  ja ulkosuomalaiset pysyvammin (lahina yhdessa maassa) asuviksi. Olen tahan asti aina pitanyt itseani enamman ekspattina, mutta viime aikoina musta on alkanut tuntua enemman ulkosuomalaiselta. Edelleenkin - meilla ei ole tarkoitus jaada ikuisiksi ajoiksi Ugandaan ja paluu Suomeen kolkuttelee takaraivossa, mutta nyt taas huomattavasti vahemman uuden hallituksen ja Suomen taloudellisen tilanteen vuoksi.

Miten te muut ulkomailla asuvat maarittelette itsenne? Oletteko siina toisessa maassa pysyvasti vai valiaikaisesti?    

Tunnustusta

Pitaa varoa, ettei tassa paase ylpistymaan. Blogitunnustuksia on liikeella ja mulle on osunut niita perati kaksi kappaletta viikon varrella. Jonna U antoi mulle Starlight Blogger Awardin ja akainen aiti puolestaan Liebster Awardin. Olen kovasti otettu, siita on vuosia kun viimeksi sain tunnustuksen!

Molemmissa on osapuilleen samat saannot. 

Here are the rules for the Starlight Blogger Award:
  1. Thank the giver and link their Blog to your post
  2. Answer the 3 questions given to you
  3. Please Pass the award on to 6 or more other Bloggers of your choice and let them know that they have been nominated by you.
  4. Include the logo of the award in a post or on your Blog please never alter the logo and never change the rule
Liebster Awardin saannot ovat seuraavat:
1) Kiitä sinut nimennytta bloggaajaa ja linkita hänen bloginsa.
2) Vastaa sinulle esitettyihin 11 kysymykseen.
3) Nimea ja linkita 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4) Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyille.

Vastaan kysmyksiin mielellaan ja haastan muutaman bloggaajan mukaan, mutta epailen, etta mun lukulistallani olisi tarpeeksi blogeja, joilla olisi aktiivinen kirjoittaja :D Koska sain Jonnan haasteen ensin, vastaan niihin kysymyksiin eka.

1) Lasketko blogisi saamaa palautetta? Jos, niin mistä syistä?
2) Onko elämässäsi ollut yhtä suurta käännekohtaa, johon suhteutat elämääsi ennen/jälkeen-vertauksin? Mikä?
3) Millä kielellä haluaisit oppia ilmaisemaan itseäsi sujuvasti?

1. En. Ennen bloggaaminen oli paljon tarkeampaa ja silloin kyttasin palautetta tarkemmin. Nyt kun olen jo alistunut sille tosiasialle, etta palautetta ei oikeastaan tule, osaan elaa asian kanssa paljon paremmin.
2. On, sanoisin etta kolmekin sellaista. Ensimmainen ja ehka kaikkein merkittavin loppuelaman kannalta oli vaihto-oppilasvuosi Italiassa. Lyhyesti sanottuna jos en olisi viettanyt ko. vuotta, en nyt myoskaan olisi tassa. Toinen oli pitka-aikaisen puoliammattimaisen kilpaurheilun loepttaminen ja kolmas oli paatos lahtea Malawiin.
3. Haluaisin oppia uudestaan sujuvaa espanjaa. Sen aktinti ei varmaan veisi kauaa, mutta en vaan saa aikaiseksi ryhtya asiaan.

Sitten akaisen aidin kysymyksiin.

1. Miksi aloitit blogin kirjoittamisen?
2. Tilanne jossa olet voittanut pelkosi?
3. Oletko koskaan käynyt Venäjällä, missä?
4. Käveletkö rullaportaissa vai seisotko paikallasi?
5. Minkä harrastuksen haluaisit aloittaa?
6. Jos saisit ilmaisen kahden viikon lomamatkan, minne lähtisit?
7. Rakkain esineesi?
8. Mukavin kotiasu?
9. Runo jonka osaat ulkoa?
10. Mitä keräilet?
11. Paras hetki päivästä? 

1. Aloitin bloggaamisen aikanaan ihan vaan hetken oikusta - niin kun olen tehnyt suurimman osan muistakin elamani suurista paatoksista :)  Afrikka-blogin aloitin, koska halusin paikan, jossa jakaa kokemuksia isomman joukon kanssa.
2. Pelkoni? Ma en ole ihan varma, mika olisi hyva esimerkki. En ole kovin pelkaavaa sorttia ollut nuorempana enka ehka nytkaan. Olisko autolla ajaminen itse- hankin kortin vasta 30 vuotiaana ja ekan kerran liikenteeseen meno pelotti.
3. Olen, pari kertaa  Pietarissa. Eensimmaista kertaa se oli kylla Leningrad. Tokalla kertaa olin melkein kuukauden.
4. Kavelen. Olen karsimaton luonne. Sopii huonosti talle mantereelle.
5. Minka vaan, mihin loytaisin intohimon. En ole kokenut mitaan harrastusta kohtaan kiihkeaa kiinnostusta vuosiin ja kaipaan sita tunnetta.
6. Ehka Kapkaupunkiin. Rakastan paikkaa ja kahdessa viikossa siella ehtisi porrata just sopivasti, varsinkin kun vahan tuntee paikkoja. 
7. Kuva mun ristiaisista.  Se oli mun mummallani kaapin paalla. Kuvassa mina olen mumman sylissa kastemekossa ja kuvasssa on mukana kaikki 11 serkkua meidan perheen lasten lisaksi. Mumman kuoltua sain kuvan itselleni ja se on meilla nytkin nakyvilla.
8.Verkkarit!!!
9. Hollon tollon tontto, olet vesssanpontto. Muistaakseni se on Uppon Nallen keksima runo kun Uppista kiukuttaa? En osaa enka oikeastaan ymmarra runoja.
10. En mitaan erityista, silti kamaa tuntuu olevan vaikka muille jakaa. Ehka Marimerkon kukkarot voisi mainita.
11. Aamu - se hetki kun itse olen keittamassa puuroa/kahvia ja lapset heravat ja hopotellaan niiden kanssa. 

Ma lahetan Starlight Blogger Awardin seuraville blogeille: CT meets Helsinki, Panama ja Our Mothership Adventures ja Uusi elama Meksikossa ja kysyn seuraavaa:

1. Kadutko elamassasi mitaan?
2. Missa maassa haluaisit asua nykyinen kotimaasi poissuljettuna?
3. Mika on mottosi?

Kansallishymni

Viime ja tällä viikolla on sattunut useampi iso tapahtuma/kokous, missä on laulettu Ugandan kansallishymni. Tykkään hymnistä, se on tarpeeksi reipas ja tarttuva (paljon kivempi kuin Itä-Afrikan hymni joka laahaa ja on pitkä kun nälkävuosi). Mun tekisi aina mieli laulaa mukana, mutta en usko että se on sopivaa...?

Joko?

Adoptoimme koiramme yli kahdeksan vuotta sitten Malawissa.  Koirien edelliset omistajat olivat jenkkipariskunta, jotka suhtautuivat varsin huolellisesti uusien isantien etsintan. Ennen adoptointia sain koirat nimittain yokylaan (enimmaisella kertaa ennne miehen tuloa ja tokalla kertaa miehen paastya perille kesakuussa) ja vasta kun meidan yhteensopivuus oli todettu, annettiin koirat meille lopullisesti.

Koirista vanhempi, Sheeba on 100% Rhoodesiankoira ja Sheban tytar Tessa 3/4 Rhodesiankoir ja 1/4 Tanskandogi. Sheeban tarkkaa ikaa eivat tiedetty (koira oli tullut perheeseen "kayettyna"), sen arveltiin olevan 4-6 vuoden valissa. Tessan ika sen sijaan tiedettiin tarkkaan, Tessa oli yksi Sheeban 12 hengissa sailynesta pennusta ja meille tulleessan Tessa oli 1,5 v.


Muistan, kuinka pelkasin kuollakseni ensimmaisena yona yksin koirien kanssa, etta jattilaismaiset koirat hyokkaisivat yolla kimppuuni... Vahitelleen totuin koiriin ja koirat tottuivat meihin. Miehelle enstisena koiranomistajana tottelu oli kai helpompaa. Malawista tanne lahtiessamme meille oli selvaa, etta koirat tulisivat mukaan. Malawissa koirien lupien kanssa oli aikamoinen saato, sen sijaan koirien matka maitse ja paperisota tasa paassa sujuivat kohtuullisen iisisti (tai ehka aika on kullannut muistot!)

Tessa ei oikein ikina ole kunnolla aikuistunut, mutta Sheebasta nakee, etta vanharouva alkaa olla tiensa paassa. Joka lomalle lahtiessa kotiinpaluussa on eniten jannittanyt, elaako Sheeba viela. viime aikoina ollaan alettu pohtia yha tiehenevassa maarin, joko olisi aika armahtaa koira ja kutsua elainlaakari antamaan piikki. Koiraan ei tunnu sattuvan, mutta nako ja kuulo ovat aikalailla pois, tasapainon kanssa on vahan niin ja nain ja ruokahalua loytyy yha, mutta usemmin kuin ennen ruoka tule sulamattomana ulos. Ma en ole koskaan joutunut tekemaan oman lemmikin kohdalla tata paatosta ja vaikka se on vaistamatta edessa, ellei luonto toimi ensin, paatokesn lopullisuus hirvittaa.

Ehka tassa on viela muutama yhteinen viikko edessa. Kuukausista tuskin on enaa kyse.


Kielipuoli

Meidan esikoinen, Tirppa, on nyt kuusivuotias eika ole ikina asunut Suomessa. Lasta voisi varmaan luonnehtia kaksikielikseksi - meidan kotikieli on tietysti suomi, mutta on kasvanut ensin englanninkielisen lastenhoitajan kanssa ja 3,5 vuotiaasta ollut englanninkielisessa paivakodissa/koulussa. Koska Kampalassa on (ollut) hyvin vahan muita suomenkielisia lapsia, lahes kaikki Tirpan kaverit ovat olleet englanninkielisia jo ihan pienesta. Tirppa oppi lukemaan (koulun preppauksen johdosta lahina...) nelivuotiaana ja nyt englannin kielen lukeminen ja kirjoittaminen on mennyt huimasti suomeksi lukemisesta ohi, vaikka sitkeasti tytto kylla lukee itsekseen kuvallisia suomenkielisia kirjoja.



Meilla luetaan kirjoja aaneen lapsille enimmakseen suomeksi ja katsellaan suomenkielisia dvd:ita. Tirppa kysyy sanoja, joita ei ymmarra ja vaikeita kasitteita koitetaan selittaa. Lapsia kannustetaan puhumaan myos keskenaan suomea, vaikka molemmilla on itsekseen leikkikielena helposti englanti. Suomessa kaydaan lomilla saannollisesti, myos kielitaidon vuoksi.  Tirppa ymmartaa suomea hyvin ja puhuu sita kohtuulisesti - tosin melko vakevalla aksentilla ja sanoja ja verbeja aika jannasti taivuttaen...

Silti musta tuntuu, etta Tirppa alkaa olla vahan kielipuoli suomen suhteen. Se ilmenee erityisesti siina, etta tyton on todella vaikeaa ymmartaa sanoilla olevan useampi merkitys ja etta usein han ei kyksene seuraamaan, kun selitan kasitteita/sanoja. Viikonloppuna meilla tuli useampi sellainen kohtaus, etta Tirppa pyysi selvennysta johonkin, mutta alkoi puolessavalissa selitysta huutaa "ma en ymmarra mitaan, ma en ymmarra mitaan!" Siihen ei auta helpompien sanojen kaytto eika selitystavan muuttaminen. Joskus ymmarrykseen auttaa englanniksi selittaminen, mutta valilla tuntuu, etta suomeksi tytolle tulee myos henkinen blokki.

Onko kenellakaan vinkkeja suomenkielen kehitamiseen? Kevaalla tanne onneksi muutti samanikainen puolittain suomalainen tytto, joten vihdoin Tirpalla on muutakin suomenkilista seuraa kuin oma perhe. En vaan ole ihan varma, kuinka paljon kahden kielipuolen suomenkielinen juttelu kielitaitoa edistaa :D

Tilaa: Blogitekstit (Atom)