Minun Afrikkani

Ei mene enaa montaa viikkoa siihen, kun meille tulee perheenlisaysta. Asiasta puhuttiin jonkun aikaa aika epamaaraiseslla tasolla, mutta lopulta palaset loksahtelivat paikalleen aika akkia.



Tuttavaperheen teini oli loytanyt koulubussin pysakilta kolme pienta pentua. Perhen aiti huhuili facebookissa uusia omistajia - etenkin kun Ugandan elaisuojeluyhdistyksen tilat ovat tapotaynna. Koska asiasta oli tosiaan ollut puhetta, kysyaisin miehelta, miten olisi. Siina ei sen kummempaa neuvottelua tarvittu. Sheba-koira elaa yha, mutta kuten tosiaan, kerroin aiemmin, tuskin kovin kauaa. Lauman tarvitaan siis lisaysta.

Elainlaakarin mukaan pennut olivat vasta 4-5 viikon ikaisia, joten me joudumme odottelemaan Peppia kotiin viela jonkun viikon. lapset tuskin malttavat odottaa ja pakko myontaa, etta olen itsekin aika innoissani!

Viime paivina niin moni on sosiaalisesaa mediassa postannut pimeasta/kylmasta/kynttiloista/jouluvaloista/lumesta, etta mulle on tullut ihan hirvean ikava kaikkea sita. Kylla, jopa sita harmaata ja ankeaa. Ei niin, ettenko tietaisi, miten inhottavaa em. pimeys on ja miten hartaasti monet ovat odottaneet lunta, etta maisema valaistuisi edes hetkeksi. Haluaisin edes kaymaan pohjoisessa, kokemaan ne lyhyet paivat ja kynttiloiden pehmean valon.

Kaipauksen syyna on varmasti taman vuotiset joululomasuunnitelmat. Tana vuonna on kotijoulun vuoro. Ennen joulua pyrahdamme Seychelleille rantalomalle. Aiemmista vuosista tiedan hyvin, etta joulutunnelman saa hyvin pystyyn taallakin, mutta valoisuudesta johtuen kynttiloilla ja valoilla on paljon vahemman mahdollisuutta ilahduttaa. Just nyt olisi ihanaa kapertya sohvalle pienten valopisteiden loisteessa ja juoda mukillinen kuumaa glogia!! Paivantasaajalla on tosi tylsaa asua, kun vuodenajoista ei ole tietoakaan!