1.12.2010

Teki ensimmaista kertaa aikuiselamassa mieli vahan koristella kotia jouluksi. Lahina ajattelin jouluvaloja - taalla kun on iltaisin niin pimea, etta jotkut viehattavat, ei-vilkkuvat valot ikkunassa oikeasti voisivat toimia aika kivasti tunnelman nostattajana.

Olin ihan varma, etta lahi-inkkarilla (supermarketissa siis) loytyisi hyva valikoima valoja. Ainakin kauppa on koristeltu jo viikkoja sitten niilla. Vaan ei. Vaikka minkalaista muuta joulukoristetta olis loytynyt, erityisesti jotain sataa sorttia erilaisia kuusenkoriste-palloja ja ainakin nelja erilaista tekokuusta. Mutta ei yhtaan pelkkaa valkoista valoa nauhassa. Ei vakisin. Ei koristella sitten jouluksi.

7 Response to "1.12.2010"

  1. Päivi Says:

    Blogspot on ihan jees. Olen sitä jaksanut itse jokohta kolme vuotta päivitellä. Kiva kurkkia mitä teille kuuluu. Terveiset Tansaniasta!

  2. Emppa Says:

    Joo, mulla oli kuvablogi sukulaisille, etta nakivat kuinka lapsi kasvaa viime vuonna. Mietin jo silloin varsinaisen blogin siirtamista tanne, mutta en sanut aikan. Nyt ajattelin, etta ehka se motivoi mua kirjoittamaan, kun mikaan muu ei oikein motivoinut...

  3. tuuli Says:

    Heissan.. viitsisitkö lisätä blogin blogilistalle? Vaikka sekin toimii nykyään helkatin kehnosti, luen kuitenkin blogit yhä sitä kautta.

  4. Emppa Says:

    Ma yritan lisata tan sinne. En ite oo kaynyt blogilistaa kattomassa kuukausiin, joten toivottavasti loydan tunnukset jostain....

  5. Emppa Says:

    Sori Tuuli - tunnarit loytyi helposti, mutta muistankin nyt, miksi en blogilistaa enaa kayta... Siita yksinkertaisestsa syysta, etta se ei toimi mulla. Useimmat sivut ei siis lataudu loppuun asti (sama ongelma oli Malawissa, en tieda miksi), enka esim. blogin liasys-sivulla saa ollenkaan nakyviin sita varsinaista nappulaa, mista lisays hyvaksyttaisiin. Voin kokeilla kotikoneelta, mutta ainakin nyt joudut viela karvistelemaan.

  6. tuuli Says:

    Okei, kiitos kun kokeilit! Mä pistän tämän sitten vain bookmarkkeihin.

  7. Emppa Says:

    Tuuli, kotikoneelta se onnistui. Ma en tieda, onko toimiston tietosuojauksissa jotain, mika estaa blogilistan kunnollisen kayton, koska sama oli tosian Malawissa tyokoneeelta.

Lähetä kommentti