Unohdin matkakuvauksesta kokonaan sen kaikkein arsyttavimman hetken. Olin varmaan alitajuisesti halunnut unohtaa sen, mutta se muistui mieleen kun Project Mamassa oli puhetta asiasta.
Siina vaiheessa, kun heppi oli muutenkin otsassa jo melko kookas, kello miljoona ja molemmat lapset todella uupuneita ja lahella kestavyytensa aarirajoja, ei enaa kaumalasti kiinnosta mikaan ylimaarainen lassytys. Etenkaan rajavartialaitoksen edustajalta sellaisen maan rajalla, jota oikestaan ei edes haluaisi yllittaa. Jono passintarkastuksene oli Lontoossa kohtalainen, mutta meni nopsaan. Meidan jalkeen ei tosin enaa ollut juuri ketaan.
Virkailija tervehti kohteliaasti, otti passit ja tarkasti ne. Omani hyvaksyttiin mukisematta, lasten kohdalla alkoi nikottelu. Minulla on eri sukunimi kuin lapsilla ja rajavartiolaitoksen mies alkoi tenttaamaan minua siita, ovatko lapset minun ja milla sen voisin todistaa. Totesin, etta ovat, mutta etta en voisi todistaa asiaa millaan dokumentilla. Jonkun aikaa jankutettua mies totesi, etta Tirppa nyt nayttaa minulta niin paljon, etta sukulaisuussuhteesta ei liene epailysta. Sen sijaan Pikkusiskon kohdalla mies palasi yha lapsikauppaan ja kidnappaukseen ja jankutti syntymatodistuksesta eika meinannut paastaa meita millaan menemaan. Tyypi ei uskonut sitten millaan, etta meilal ei ole sellaisia, koska niita ei myonneta vaan tiedot loytyvat vaestorekisterista.
Lopulta ukko taisi tajuta, etta nyt alkaa hermot olla todella tiukalla ja paasti meidat menemaan. Pakko kai tulevaisuudessa kuitenkin taipua ja hankkia jonkun sortin dokumentti todisteeksi.
Siina vaiheessa, kun heppi oli muutenkin otsassa jo melko kookas, kello miljoona ja molemmat lapset todella uupuneita ja lahella kestavyytensa aarirajoja, ei enaa kaumalasti kiinnosta mikaan ylimaarainen lassytys. Etenkaan rajavartialaitoksen edustajalta sellaisen maan rajalla, jota oikestaan ei edes haluaisi yllittaa. Jono passintarkastuksene oli Lontoossa kohtalainen, mutta meni nopsaan. Meidan jalkeen ei tosin enaa ollut juuri ketaan.
Virkailija tervehti kohteliaasti, otti passit ja tarkasti ne. Omani hyvaksyttiin mukisematta, lasten kohdalla alkoi nikottelu. Minulla on eri sukunimi kuin lapsilla ja rajavartiolaitoksen mies alkoi tenttaamaan minua siita, ovatko lapset minun ja milla sen voisin todistaa. Totesin, etta ovat, mutta etta en voisi todistaa asiaa millaan dokumentilla. Jonkun aikaa jankutettua mies totesi, etta Tirppa nyt nayttaa minulta niin paljon, etta sukulaisuussuhteesta ei liene epailysta. Sen sijaan Pikkusiskon kohdalla mies palasi yha lapsikauppaan ja kidnappaukseen ja jankutti syntymatodistuksesta eika meinannut paastaa meita millaan menemaan. Tyypi ei uskonut sitten millaan, etta meilal ei ole sellaisia, koska niita ei myonneta vaan tiedot loytyvat vaestorekisterista.
Lopulta ukko taisi tajuta, etta nyt alkaa hermot olla todella tiukalla ja paasti meidat menemaan. Pakko kai tulevaisuudessa kuitenkin taipua ja hankkia jonkun sortin dokumentti todisteeksi.
28. huhtikuuta 2013 klo 22.57
Brasiliassa ei paase edes osavaltiosta toiseen ilman maistraatin leimoilla varustettua paperia, jossa kotiin jaanyt puoliso on valtuuttanut toisen puoliskon matkustamaan yksin lasten kanssa. Ja meilla on lasten kanssa sentaan samat sukunimetkin :) Viime matkalla tehtiin niita papereita kaksi molemmille lapsille. Yhdet kopiot jai Sao Paulon kentalle passintarkastukseen ja toiset sain pitaa itse. Mun yllatyksekseni myos Frankfurtissa passintarkastaja kyseli jotain lupaa siita, etta saan matkustaa lasten kanssa. Sanoin, etta on mulla portugaliksi eika se halunnut sitten nahda sita :) Seuraavalla kerralla taidan tehda sen kahdella kielella...
29. huhtikuuta 2013 klo 21.20
Meilla taa ei ksokaan ennen ole tuottanut mitaan ongelmia, joten olin aika aiman kakena. Taytyy kylla hankkia joku paperi, oli aika epamiellyttava kokemus!
30. huhtikuuta 2013 klo 17.37
moi, loysin sun blogiin toisen blogin kautta ja taidan alkaa seuraamaan! :) itse palattiin juuri parin afrikka-vuoden jalkeen eurooppaan, mukaan tuli siella syntynyt lapsi.
mutta siis asiaan: kannattaa todellakin pitaa mukana toisen vanhemman allekirjoittama paperi jossa on mielellaan jonkinnakoinen virallinen leima. viimeksi kun matkustin lapsen kanssa yksinani haettiin kyseinen leima postitoimistosta, kannattaa kysya saisiko ugandastakin postista vai taytyyko menna poliisilaitokselle (joiden palvelutaso afrikassa ei ainakaan mun kokemusten mukaan oo kauheen huikea).
v
1. toukokuuta 2013 klo 21.55
Tervetuloa v :)
Joo, tarvii kylla hommata joku paperi. En vaan ollut yhtaan tullut ajatelleeksi koko asiaa, kun ikina ennen siita ei ole nostettu mitaan haloota!
13. heinäkuuta 2013 klo 21.40
Muutaman kuukauden myöhässä lisään mäkin tänne puumerkkini :)
Belizessä on ollut lapsikaappauksen kanssa ongelmia, joten täälläpäässä ollaan asian kanssa ainakin periaatteessa aika tarkkoja. Koskaan ei ole missään vielä tosin kysytty paperia, vaikka minulla on lasten kanssa eri sukunimi. Näyttävät kyllä niin selkeästi minulta ja ovat syntyneet Suomessa, mikä ehkä on auttanut asiaa. Mutta olen kyllä siis joka tapauksessa aina lasten kanssa yksin matkustaessani ottanut mieheltä paperin, jossa hän "antaa minulle lupansa" viedä lapset maasta toiseen. Meillä on kätevää se, että miehen toimisto on käytännössä myös julkinen notaari, eli leiman saa paperiin ilman sen kummempia ongelmia.