End of an era!

sunnuntai 24. elokuuta 2014 21.16 Lähettänyt Emppa
Huomisesta lahtien kaikki asiat meidan perheessa maaritellaan Ugandan ajalta aikaan Hajiran kanssa ja aikaan Hajiran jalkeen. Tosin voi olla, etta Hajiran on taalla viela huomenna, koska Irlannin suurlahettilas ei ole viela palannut lomalta (tai palaa tana iltana), mutta virallisesti huomisesta eteenpain H on toissa suurlahetystossa.

Meilla ei sitten kuitenkaan ole hoitajaa... Se hyva kandidaatti teki kuin tekikin meille oharit (miksi mulla oli tasta vahva kutina jo valinnan jalkeen? Kysyin silta varmaan viisi kertaa, etta oletko nyt aivan varmasti ottamassa taman tyon vastaan...). Okei, ei se tehnyt varsinaisia ohareita, se itseasiassa tuli meille ja selitti asian. Sen nykyisessa paikassa oli annettu palkankorostus kun se oli kertonut lahdostaan ja koska sen mukulat paasevat alennuksella siihen kouluun, missa se on toissa, me havittiin jalleen kokonaispaketissa.

Paska maiha, varsinkin kun talla kakkoskierroksella haastatellut/testatut kandidaatit on olleet enemman tai vahemman epakelpoja, syysta tai toisesta. Nyt on vissiin aika huono ajanjakso metsastaa uutta staffia, kun kaikki uudet ihmiset on saapuneet ja rekrutoi kilpaa. Yksi oli ihan ok, mutta aivan liian pehmo tolle meidan hurjapaalle. Yksi valehteli meille suoraan, toinen epasuoraan ja molemmat menetti paikan heti siina kohtaa. Parilla ei ollut oikein mitaan kokemusta ja pari asui aivan liian kaukana. Niinpa etsinta jatkuu yha, tavoittena olis kuitenkin loytaa joku jeesaamaan edes vahasen.

2 Response to "End of an era!"

  1. Suvi Says:

    Joko on tärpännyt?

    Oliko haikeaa kun Hajira lähti? :( Pidittekö läksiäiset?

  2. Emppa Says:

    Oli haikeaa, mutta ei pidetty laksiaisia. Se asuu viela viikonloppuisin meidan kompaundilla - onneksi! Uus nanny on ihan ok, mutta ei siita ikina tuu perheenjasen...

Lähetä kommentti