Minun Afrikkani

Viime viikolla en ehtinyt paljoakaan nauttimaan äitiyslomasta. Sain nimittäin pääkonttorista 8.3 vihdoin "Detailed Administrative Letterin", jossa kerrottiin tarkkaan, mitä kaikken tässä pitääkään tehdä ennen huhutikuun 18. päivää ja mitkä lippulappuset pääkonttoriin pitää palauttaa. Lisäksi alkuviikko meni sairastaessa, sain lievän ruokamyrkytyksen ja siihen perään flunssan.

Vähän pistää sapettamaan, että samat paperit täytyy sopimuksesta toiseen toimittaa uusiksi. Yleensä ei varmaan tarvi, jos siirtyy määräaikaisesta määräaikaiseen, mutta kun mulla oli väliaikainen sopimus viimeksi ja nyt määräaikainen (ero on eduissa, jälkimmäinen tehdään 364 päiväksi kerrallaan, ettei vuoden rajapyykki ylity ja jotta esim. perhettä ei tarvitse laskea ollenkaan mukaan) ja välissä breikki, joudun toimittamaan kaiken uusiksi. Taas. Montakohan kopiota meidän vihkitodistuksestakin mahtaa mun tiedoissani olla...? Oikeasti, kuvittelin, että 21. vuosisadalla tiedot voitaisiin ehkä jo kirjata jonnekin järjestelmään, missä ne tiedot pysyis.

Ensimmäinen erä papereista on nyt lähtenyt, mukaanlukien Medical Clerance. Testit on tehty ja mut terveeksi todettu. Siinä meni kaksi päivää, ensin lääkärintarkastus ja lähetteet, sitten verikokeet ja virtsanäyyteet, sitten muualla EKG ja rintakeän röntgen, seuraavana päivänä vielä paastoverikokeet ja lääkärintarkastuksen loppuosa. Lekuri olis halunnut lähettää mut vielä tarkkoihin kuulokokeisiin, mutta sanoin, että kyllä kuiskaus riittää.

Lisäksi kävin passikuvassa (tietenkään mitkään tavalliset kuvat ei kelvanneet vaan niihin oli hy-vin spesifit ohjeet) ja sain DHL:llä lähtemaan muutaman tarvittavan lomakkeen. Nyt vaan odottelen, että pääsen lääkärintarkastuksen tarkastuksesta läpi ja voin aloittaa seuraavat valmistelut.

Karseaa, työt ei ole vielä alkanutkaan ja mulla on jo stressi... Tai stressi on ehkä vähän turhan vahva sana, mutta huomaan olevani aika takakireä ja hermostuvani paljon herkemmin kuin ennen. En tiedä miksi niin hermostuttaa. Lastehoitaja on tuttu - luotettava ja hyväksi havaittu, joten sen ei pitäisi aiheuttaa sydämen tykytystä. Samoin työpaikka, työ ja ihmiset ovat tuttuja ja tiedän kyllä, että osaan ja pärjään.

Ehkä se stressi vähän liittyykin siihen vanhaan työpaikkaan ja ylipäätään toimialaan. Olin jotenkin ajatellut, että äitiyslomalla olisin miettinyt, mitä muuta voisin tehdä elämälläni, siis kehitysyhteistyön sijaan. Huomaan, että musta on tullut vähän kyyninen ja paatunut ja luulen, että voisi tehdä hyvää tehdä välillä jotain ihan muuta. Ongelma on se, että en tiedä mitä plus että tämä työ on tasan sitä, mihin mulla on koulutus (ja varmaan lahjojakin). Ja onhan se välillä tosi palkitsevaa ja kivaa, mutta vihaan kokouksia ja kaikkia ylimääräisiä turhia raportteja ja dokumentteja, joihin menee aivan tuhottomasti aikaa hukkaan. Hyvää (ja stressavaa kylläkin) tässä on se, että sain ylennyksen ja msuta tulee nyt meidän yksikön vetäjä, joten voin koittaa tehostaa meidän tekemisiä sentään!

Päätin viettää aikani kuluksi toista kertaa elämässäni herkuttoman helmikuun. Alunperin sen piti olla perinteinen herkuton, mutta päätin kokeilla sitten piirun verran tiukempaa sokerista vieroittautumista, joten helmikuusta tulikin "ei lisättyä sokeria-helmikuu". Karsin ruokavaliosta herkkujen lisäksi myös kaikki sokeroidut juomat (mehut, limut jne), murot, maapähkinävoin, maustetut jugurtit jne., siis oikeastaan kaiken, missä tuoteseloste sanoo sokeria olevan (paitsi en leipää). Samaan ajanjaksoon sattui myös maidoton dietti, jonka noudatttaminen oli oikeastaan paljon hankalampaa kuin sokerittoman. Kurjaa elämä oli lähinä aamuisin, jolloin kaapeista ei löytynyt leivän päälle kuin satunnaisesti salamia - voi, juusto ja hillo kun kaikki olivat pannassa eikä ilman auto (joka oli huollossa) päässyt täydentämään varastoja.

Viime vuonna herkuton teki paljon pahemmin tiukkaa. Nyt ainoastaan muutamana ensimmäisenä päivänä ja jsokus n. viikon jälkeen olisi ollut ihanaa mussuttaa keksejä. Samoin kuin viime vuonna, olo tuntui huomattavasti virkeämmältä jo muutaman päivän jälkeen ja huomasin saavani asioita aikaa ihan eri tavalla. Painokin putosi huomaamatta muutaman kilon, vaikka se ei tässä tarkoituksena ollutkaan. Olo oli niin hyvä, että mietin jo, pitäiskö pitää herkuton kuu aina h.lla alkavina kuukausina :D

Päätin sokerittoman eilen muutamalla Irlannista tuliaisiksi saadulla Butler'sin toffeella. Ennen olisin pystynyt syömään koko 150 grammaa ilman ongelmia, nyt kolmen jälkeen tuli paha olo...

En muistanutkaan, että töihintulotarkastus onkin todella perusteellinen lääkäritarkastus. Ei siinä mitään, onhan se hyvä, että katsotaan terveeksi, mutta näin perusterveenä (oikeastaan erittäin terveenä) vähän huvittaa, että tarkastus pitää sisällään mm. ECG:n, keuhkokuvan ja hillitttömän määrän virtsa- ja verikokeita ja lisäksi erinomaisen kattavan fyysisen tutkimuksen. No, tuleepahan varmuuden vuoksi tarkistettua kaikki mahdollinen. Eikä suinkaan riitä, että lääkäri toteaa mut terveeksi, vaan tulokset lähetetään pääkonttoriin, jossa joku arvon lääkäri katsoo kaikki tulokset ja sitten joko antaa puoltavan tai kieltävän vastauksen. Olisin kyllä tosi yllättynyt, jos kieltävä vastaus tulisi...

Kas, pikku blogitauko... No, sattuuhan sitä. 

Jotenkin on tuntunut, että ei oo sanottavaa, ainakaan Afrikka-asioiden tiimoilta. En siis saanut edellisessä postauksessa mainittua työtä ja kaikki on ollut levällaan kuin Jokisen eväät eikä Tirpan Pikkusiskon syntymä (11/12) ei ainakaan vaikuttanut positiivisesti kykyyn suoltaa luettavaa tekstiä

Nyt kun vihdoin on uutisia, niin ehkä mä yritän vielä blogillekin antaa vähän tekohengitystä. Eli uusi pesti entisellä työantajalla (käytännössä mun vanhan työn esimiesasema) alkaa 18.4. Tai ainakin niin itse ehdotin. Rekytointiprosessi on ollut tolkuttoman hidas - alunperin tää rekrytointi piti hoitaa elo-syyskuun aikana, mutta matkassa on ollut jos jonkinlaista mutkaa. Haastattelu pidettiin puhelimitse Suomesta just ennen joulua ja nyt vihdoin (eilen) sain viestin, etta minut on valittu. Tämä ei suinkaan ollut mikään itsestäänselvyys, kuulin nyt, että meitä oli lopussa kaksi aivan tasaväkistä kandidaattia, joten siinä mielessä olo on huojentunut.

Toisaalta kyllä vähän harmittaa mennä töihin jo - oon nauttinut vauvan kanssa kotona olemisesta enemmän kuin ajattelinkaan. Tähän ehkä vaikuttaa se, että tällä kertaa tajuttiin tosi nopeasti vauvan itkuisuuden ym. yllättäen alkaneiden vaivojen olevan maidosta johtuvaa. Viimeksi siihen meni koko eka vuosi... Niinpä meillä on taas hyväntuulinen, hyvin nukkuva vauva, ainakin niin kauan kun jaksan maidotonta diettia noudattaa!

Tiedossa on varmaankin aika paljon stressiä ja vaikeuksia sovittaa yhteen työelämä ja perhe, mutta yritetään. 

Saas nahda, mita tassa tapahtuu seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana. Mun maaraaikainen sopimukseni loppuu parin viikon paasta. Tahan mennessa meidan puljun organisaatiouudistuksen piti olla jo hyvass kaynnissa ja mun haastattelun uuteen jobiin piti kaytannossa olla hoidettu. Alunperin puhuttiin maksimissaan kuukauden breikista, sitten se piti pariin, nyt ei tiedeta enaa tarkkaan mistaan mitaan.

Niinpa on pitanyt ottaa plan Z kayttoon: Hain maanantaina tyopaikkaa Suomesta! Tata ei oltu varsinaisesti suunniteltu ja koko asia tuli esiin uudelleen vahan puun takaa, mutta ajattelin sitten, etta miksikas ei. Eihan siina ainakaan mitaan havia. Tosin JOS kavis niin jannasti, etta saisin paikan (siihen on varmaan satoja hakijoita, etta todennakoisyyys on hyyyyvin pieni), pitais todellakin miettia kuviot uusiksi. Ensisijaisesti me kylla oltais viela olemassa taalla, uusi talo on ihana, miehella on mukava tyo koulun vieressa ja Tirppa aloittaa tarhan siella samassa paikassa parin viikon paasta. Totuus on vaan se, etta miehen palkka ei riita elamiseen (lahin vuokraan) taalla eika kaikkia saastoja viittis kayttaa nyt heti.

Mielenkiintoisia aikoja kuitenkin!

Mies lahti eilen Suomeen. Jotta elama ei olis tylsaa, niin pitihan siihen lahdon alle tulla vahan jannitysomentteja.

Eilen aamulla yovartija koputti ovelle - se oli illalla pessyt auton (hyvin ystavallisesti) ja halusi nyt kuivata autoa. Avasin oven ja vartija tuli kynnykselle (ulko-ovi on meilla olkkarissa). Annoin sienen ja suljin oven, mutta en lukinnut sita. Sitten menin sanoman miehelle makkariin moi ja hyvaa matka, siina meni ehka 5 min. Koirat alkoi rahista, mutat ne rahisee aina valilla jollekin, joten ei sen enempaa kiinnitetty huomiota.

Mies oli noussut joskus kasin aikaan. Puol ysi mies soitti ja kysyi, oonko nahnyt sen lompakkoa. Oli kuulema jattanyt olkkarin poydalle tietokoneen paalle. En ollut nahnyt lompakkoa ja kaskin sen etsia uudestaan ja pyytaa nannya auttamaan sita. Alle puolen tunnin paasta se soitti uudestaan ja oli varma, etta lompakko on varastettu. No, koska mieskin valilla pistaa asioita epatavallisiin paikkoihin, en uskonut vaan kaskin etsia uudestaan kaikkialta ja ehdotin eri paikkoja, mista vois katsoa. Lopputulema oli se, etta lompsaa ei kertakaikkiaan loytynyt talosta ja yovartija oli jo lahtenyt. Mies oli paniikissa, kun silla ei ollut penniakaan rahaa ja matkalle lahto oli il;tapaivalla. Kaikeksi onneksi mun kortit oli kotona ja kaskin se ottaa mun Suomi-kukkarosta Visa Electronin ja hakea vahan kateista. Onneksi siella oli myos 100$ kateista, joten matkarahat tuli siita.

Mies haki kateista ja sitten vartsafirman edustajat tuli. Ne ei olleet saaneet yhteytta siihen  vartijaan, joten ne kuulusteli sitten kaikki muut talossa, tietysti ilman mitaan lisavalaisua asiaan. Aamupaivan aikana mies kuoletti kaikki omat korttinsa ja sim-kortin myos. Passi oli onneksi muualla.

Ma paasin kotiin n. klo 12 eika lompakko ei ollut vielakaan loytynyt (ja vaikka ma etsin sita, en myoskaan loytanyt) N. puoli tuntia ennen kun taksi oli tulossa, vartsafirma tuli uudestaan ko. vartijan kanss,a joka ei tietenkaan ollut nahnyt mitaan. Kauhea huutokilpailu siita seuras ilamn mitaan lopputulemaa.

Rahaa ei siis mennyt paljon, mutta kortit ja muut. Olin eka ihan varma, etta mies oli ite laittanut lompakon jonnekin "talteen" ja sanoinkin miehelle, etta olishan koirat rahisseet, jos joku olis yittanyt tulla sisaan. Vasta kun olin ajamassa kotiin ma muistin, etta koirathan tosiaan OLI rahisseet ja me vaan ignoorattiin asiaa.

Etta nain. Toivottavasti oma lomalle lahto tapahtuu viikon paasta rauhallisemmissa tunnelmissa!