Sheba, se meidan vanhempi koira sai jonkun halvauskohtauksen uudenvuoden aattona, myohaan. Ei ensin tajuttu, etta silla oli mikaan hatana, kun se vaan makoili, mutta puolenyon aikoihin se pissasi alleen, kun ei paassyt pystyyn. Vasta siita tajuttiin sen huono happi. Epailtiin, etta se ehka kuolisi yon aikana, mutta koiravanhus nousi viela jaloilleen. Heikosti, mutta nousi kuitenkin. 1.1 yritettiin etsia elainlaakaria, joka voisi tulla kotiin lopettamaan koiran. Ei loydetty ketaan, mutta koska koira vahan virkistyi (pystyi syomaan ja nousemaan itse yloa ja kavelemaan hitaasti), lykattiin asiaa nyt maanantaille.
Tanaan sitten tuli elainlaakari. Elainllaakari oli ihanan lempea mies, se tutki Sheban ja sanoi, etta koiralla on rintasyopa, mika on levinnyt muutamaan nisaan, mahdollisesti muuallekin. Jos lopetuspaatosta ei tehtaisi nyt, koiralla olisi mahdollisesti viela jokunen viikko, mutta loppuajoista tulisi todennakoisesti kivuliaita. Niinpa ainoa oikea tehtava oli pyytaa elainlaakaria loepttamaan vanha kaveri. Mies antoi koiralle viela viimeiset herkkupalat, vietiin koira ulos ja elainlaakari antoi pistoksen. Koska kasvaimia oli tunnustelemalla useita, laakari ei voinuit antaa rauhoittavaa piikkia ensin vaan joutui etsimaan suonen ja pistamaan lopetuspistoksen suoraan. Oli tosi surulloista katsoa koiran viimeisia hetkia, mutta tavallaan myos todella lohduttavaa tietaa, etta mitaan muuta ei ollut tehtavissa. Viimeinen palvelus rakkaalle kaverille.
8. tammikuuta 2016 klo 14.13
Voi, surullista. Mutta kuulostaa siltä, että koira sai elää kanssanne hienon elämän.
12. tammikuuta 2016 klo 11.05
Kata: Surullista joo, mutta osattiin kylla odottaa tata. Tavallaan on helpotus, etta ei tarvitse enaa stressata Shebasta ja siita, onko se kunnossa. Kovasti viime viikolla kylla itketti.