Tällä kertaa vaatekriisi on vähän
pienempi kun kuusi vuotta sitten, nyt tiedän miten toimistossa pukeudutaan eikä tarvi miettia, sopeudunko seuraan. "Tyyli" eli siis ihan mun peruspukeutuminen on kuudessa vuodessa muuttunut aika tavalla, en oikeastaan muista, ksoka olisin käyttänyt hupparia julkisilla paikoilla viimeksi.
Kriisi on kuitenkin sama, pitäisi löytää sopivia paitoja toimistokäyttöön. Meillä on hyvinkin vapautunut pukeutumiskulttuuri toimistossa, herra isopomo näyttää mallia lököttävässä paidassa napit auki... Ugandassa ollaan muutenkin vähemmän sovinnaisia kuin Malawissa, missä pukeutuminen oli hyvin konservatiivista ja hillittyä. Mulla se taisi jäädä vähän päälle, yksi sambialainen kaveri totesi viime vuonna, että mäkin pukeudun niiin kovin konservatiivisesti (siis MINÄ!). No mutta kun ei niitä polvia kerta kaikkiaan sovi näyttää...
Kampalasta saisi kyllä oikeastaan kaikkea, jos vaan on aikaa ja voimia etsiä. Luulen, että töiden alettua haluan viettää kaiken vähäisen vapaa-aikani lasten kanssa, enkä kauppakeskuksia koluten ja puuvillaisia vaatteita etsien. Niinpä nyt on taas aika hamstrata.
Viime viikolla en ehtinyt paljoakaan nauttimaan äitiyslomasta. Sain nimittäin pääkonttorista 8.3 vihdoin "Detailed Administrative Letterin", jossa kerrottiin tarkkaan, mitä kaikken tässä pitääkään tehdä ennen huhutikuun 18. päivää ja mitkä lippulappuset pääkonttoriin pitää palauttaa. Lisäksi alkuviikko meni sairastaessa, sain lievän ruokamyrkytyksen ja siihen perään flunssan.
Vähän pistää sapettamaan, että samat paperit täytyy sopimuksesta toiseen toimittaa uusiksi. Yleensä ei varmaan tarvi, jos siirtyy määräaikaisesta määräaikaiseen, mutta kun mulla oli väliaikainen sopimus viimeksi ja nyt määräaikainen (ero on eduissa, jälkimmäinen tehdään 364 päiväksi kerrallaan, ettei vuoden rajapyykki ylity ja jotta esim. perhettä ei tarvitse laskea ollenkaan mukaan) ja välissä breikki, joudun toimittamaan kaiken uusiksi. Taas. Montakohan kopiota meidän vihkitodistuksestakin mahtaa mun tiedoissani olla...? Oikeasti, kuvittelin, että 21. vuosisadalla tiedot voitaisiin ehkä jo kirjata jonnekin järjestelmään, missä ne tiedot pysyis.
Ensimmäinen erä papereista on nyt lähtenyt, mukaanlukien Medical Clerance. Testit on tehty ja mut terveeksi todettu. Siinä meni kaksi päivää, ensin lääkärintarkastus ja lähetteet, sitten verikokeet ja virtsanäyyteet, sitten muualla EKG ja rintakeän röntgen, seuraavana päivänä vielä paastoverikokeet ja lääkärintarkastuksen loppuosa. Lekuri olis halunnut lähettää mut vielä tarkkoihin kuulokokeisiin, mutta sanoin, että kyllä kuiskaus riittää.
Lisäksi kävin passikuvassa (tietenkään mitkään tavalliset kuvat ei kelvanneet vaan niihin oli hy-vin spesifit ohjeet) ja sain DHL:llä lähtemaan muutaman tarvittavan lomakkeen. Nyt vaan odottelen, että pääsen lääkärintarkastuksen tarkastuksesta läpi ja voin aloittaa seuraavat valmistelut.
Karseaa, työt ei ole vielä alkanutkaan ja mulla on jo stressi... Tai stressi on ehkä vähän turhan vahva sana, mutta huomaan olevani aika takakireä ja hermostuvani paljon herkemmin kuin ennen. En tiedä miksi niin hermostuttaa. Lastehoitaja on tuttu - luotettava ja hyväksi havaittu, joten sen ei pitäisi aiheuttaa sydämen tykytystä. Samoin työpaikka, työ ja ihmiset ovat tuttuja ja tiedän kyllä, että osaan ja pärjään.
Ehkä se stressi vähän liittyykin siihen vanhaan työpaikkaan ja ylipäätään toimialaan. Olin jotenkin ajatellut, että äitiyslomalla olisin miettinyt, mitä muuta voisin tehdä elämälläni, siis kehitysyhteistyön sijaan. Huomaan, että musta on tullut vähän kyyninen ja paatunut ja luulen, että voisi tehdä hyvää tehdä välillä jotain ihan muuta. Ongelma on se, että en tiedä mitä plus että tämä työ on tasan sitä, mihin mulla on koulutus (ja varmaan lahjojakin). Ja onhan se välillä tosi palkitsevaa ja kivaa, mutta vihaan kokouksia ja kaikkia ylimääräisiä turhia raportteja ja dokumentteja, joihin menee aivan tuhottomasti aikaa hukkaan. Hyvää (ja stressavaa kylläkin) tässä on se, että sain ylennyksen ja msuta tulee nyt meidän yksikön vetäjä, joten voin koittaa tehostaa meidän tekemisiä sentään!
Päätin viettää aikani kuluksi toista kertaa elämässäni herkuttoman helmikuun. Alunperin sen piti olla perinteinen herkuton, mutta päätin kokeilla sitten piirun verran tiukempaa sokerista vieroittautumista, joten helmikuusta tulikin "ei lisättyä sokeria-helmikuu". Karsin ruokavaliosta herkkujen lisäksi myös kaikki sokeroidut juomat (mehut, limut jne), murot, maapähkinävoin, maustetut jugurtit jne., siis oikeastaan kaiken, missä tuoteseloste sanoo sokeria olevan (paitsi en leipää). Samaan ajanjaksoon sattui myös maidoton dietti, jonka noudatttaminen oli oikeastaan paljon hankalampaa kuin sokerittoman. Kurjaa elämä oli lähinä aamuisin, jolloin kaapeista ei löytynyt leivän päälle kuin satunnaisesti salamia - voi, juusto ja hillo kun kaikki olivat pannassa eikä ilman auto (joka oli huollossa) päässyt täydentämään varastoja.
Viime vuonna herkuton teki paljon pahemmin tiukkaa. Nyt ainoastaan muutamana ensimmäisenä päivänä ja jsokus n. viikon jälkeen olisi ollut ihanaa mussuttaa keksejä. Samoin kuin viime vuonna, olo tuntui huomattavasti virkeämmältä jo muutaman päivän jälkeen ja huomasin saavani asioita aikaa ihan eri tavalla. Painokin putosi huomaamatta muutaman kilon, vaikka se ei tässä tarkoituksena ollutkaan. Olo oli niin hyvä, että mietin jo, pitäiskö pitää herkuton kuu aina h.lla alkavina kuukausina :D
Päätin sokerittoman eilen muutamalla Irlannista tuliaisiksi saadulla Butler'sin toffeella. Ennen olisin pystynyt syömään koko 150 grammaa ilman ongelmia, nyt kolmen jälkeen tuli paha olo...
Saas nahda, mita tassa tapahtuu seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana. Mun maaraaikainen sopimukseni loppuu parin viikon paasta. Tahan mennessa meidan puljun organisaatiouudistuksen piti olla jo hyvass kaynnissa ja mun haastattelun uuteen jobiin piti kaytannossa olla hoidettu. Alunperin puhuttiin maksimissaan kuukauden breikista, sitten se piti pariin, nyt ei tiedeta enaa tarkkaan mistaan mitaan.
Niinpa on pitanyt ottaa plan Z kayttoon: Hain maanantaina tyopaikkaa Suomesta! Tata ei oltu varsinaisesti suunniteltu ja koko asia tuli esiin uudelleen vahan puun takaa, mutta ajattelin sitten, etta miksikas ei. Eihan siina ainakaan mitaan havia. Tosin JOS kavis niin jannasti, etta saisin paikan (siihen on varmaan satoja hakijoita, etta todennakoisyyys on hyyyyvin pieni), pitais todellakin miettia kuviot uusiksi. Ensisijaisesti me kylla oltais viela olemassa taalla, uusi talo on ihana, miehella on mukava tyo koulun vieressa ja Tirppa aloittaa tarhan siella samassa paikassa parin viikon paasta. Totuus on vaan se, etta miehen palkka ei riita elamiseen (lahin vuokraan) taalla eika kaikkia saastoja viittis kayttaa nyt heti.
Mielenkiintoisia aikoja kuitenkin!
