Marjukka esitti hyvät kysymykset: Miten on sopeutuminen sujunut ja onko ikävä Ugandaan?
Sopeutumisen kanssa on ehkä vähän niin ja näin. Sanotaan, että arki alkaa asettua uomiinsa, mutta miehen työ ja koulujen klubit alkoivat tällä viikolla, joten aikataulut vielä elää. Sosiaalisesti ei kyllä olla jaksettu olla yhtään aktiiviisia, kaikki energia on mennyt selviytymiseen ja viikonloppuisin ei kauheasti olla jaksettu (vaellusten lisäksi) ylimääräistä. Mutta kaikki aikanaan.
Ugandaan on kyllä ikävä, kaikilla perheenjäsenillä varmaan vähän eri aikaan ja eri asioita eikä kenelläkään mitenkään ylenpalttisesti. Ainakaan vielä. Mulla on ikävä vihreää ympäristöä, lasten fantastia kouluja ja meidän pihaa. Ja tietty Tessaa. Tytöillä on ikävä niiden kouluja, kavereita ja lastenhoitaja-Susania. Isommalla myös Kampalan leffateattereita ja huvittelumahdollisuuksia. Ja uimista. Pienempi ikävöi balettiaan. Mies ikävöi mopoaan ja hyviä ruokakauppoja. Kaikki miestä taitaa myös ikävöidä elämää ilman ihan jatkuvia sähkökatkoja...
Ikävän tunne tulee ja menee. Kenellekään meistä ei onneksi oo tullut liian kovaa ikävää, siis sellaista, josta ei tunnu pääsevän yli. Asmaraan asettuminen vie sen verran energiaa, et jotenkin suurempaan ikävöintiin ei ole jäänyt voimia :) Veikkaan, että edessä saattaa kuitenkin olla hankalampia aikoja, kun me kaikki todella tajuamme, että elämä on nyt tätä. Ilmassa on vielä jonkun verran uutuudenviehätystä, mutta saa nähdä kauanko se kestää.
Asmara on pieni ja kompakti kaupunki, missä on useampia kivoja asuinalueita. Iso osa ulkomaalaisista asuu muutamalla alueella keskitetysti, sitten ovat ne yksinäiset sudet, jotka ovat asettuneet johonkin muualle.
Meidan talomme sijaitsee vähän hassussa paikassa. Alueella ei ole muita ulkomaalaisia, eikä hirveästi muita ihmisiä. Asumme hassulla kaistaleella työväenliiiton, puiston, hallintorakennusten ja presidentinlinnan välissä. Meidän viereisellä tontilla asuu joku eläkkeellä ollut armeijan komentaja, mutta kaikilla muilla sivuilla ja vastapäätä on nuuta kuin asuinrakennuksia.
Aina välillä haaveilen asumisesta muiden ihmisten läheisyydessä, mutta aika nopsaan aintotean, että tässä on hyvä. Meillä ei vielä ole autoa ja kotoa oääsee näppärästi kävellen oikeastaan kaikkialle. Lasten kouluun menee nelivuotiaan vauhtia 17 min, töihin kävelen puolessa tunnissa ja pääkadulla ollan alle 10 minutissa, torille kestää ihan vähän pidempään. Mies suhauttaa pyörällä joka paikkaan puolta nopeammin. Voiko parempaa sijaintia siis toivoa!!
 |
| Meidän talo on sinisen vartijakopin kohdalla. Kadun päässa on työväenliiiton rakennus. Ainoa ihmisnaapuri on heti ekassa kulmassa oikealla. |
 |
| Meidtyöväenliiitonn portilta hallintorakennuksille ptyöväenliiitonin. Kadun toisessa päässä on keskuspoliisiasema. pressanlinna on oikealla olevien talojen takana. |
Ps. Tämä on kirjoitettu kännykän näytöltä - jos teksti on miten sattuu, pahoittelen.
Meilla ei Malawissa eika Ugandassa ollut juurikaan mahatuteja tai ruokamyrkytyksia. Lapsista kumpikin on tainnut sairastaa yhden vatsataudin, joka oli lyhyt ja helppo. Muistaakseni. Tai sitten olen aktiivisesti unohtanut asian... Itse sain muutaman jarean ruokamyrkytyksen ihan alkuvuosina Pohjois-Ugandasta, mutta sen jalkeen osasin varoa tiettyja ruoka-aineita matkustellessani kentalla, enka juurikaan sairastellut. Lapsista kumpikaan ei juuri ruuista sairastellut, miehella taisi olla muutama ruokamyrkytys.
Taalla seka esikoinen etta mies saivat kesakuussa oletettavasti salaatista ihan hillittoman taudin. Kummallakin se todettiin bakteeriperaiseksi, mutta sen tarkemmin ei tutkittu, mika bakteeri on kyseessa. Mies vei esikoisen Suomessa viela jalkitarkastukseen ja tarkemmassa viljeyssa ulosteesta loydettiin yha seka kampylobakteeria etta giardiaa. Niinpa meilla nykyaan pestaan vihannekset klooripohjaisella puhdistusaineella ja juomavedella. Muutenkin ruuan ja juomien suhteen ollaan paljon tarkempia kuin ennen ja kasienpesua syynataan jatkuvasti. Jannittavaa on se, etta pienempi sisko, joka jatkuvasti imeskelee sormiaan/paitaansa/tuoliaan/lelujaan/ravintolan poytaa/ihan mita vaan, ei ole toistaiseksi saanut viela minkaan sortin tautia.
Isompi lapsista sen sijaan laatoitti kylpparin lattia eilen uusiksi oikein isolla siveltimella. Jos kylpparissa olisi lattiakaivo, sotkua olisi ollut vahan iisimpaa siivota... Emme mitenkaan keksineet, mista ruusta popo olisi mahdollisesti tullut, joten nyt jannityksella odotamme, joutuuko koko perhe pikapuoliin sairastuvalle.
Palasin lomalta kolmisen viikkoa sitten ja muutamn paivan karvisteltyani yksi jkalustamattomassa talossa kontti vihdoin saapui. Voi sita juhlaa!
Kontin sinetit sahattiin poikki minun nahden ja kontti avattiin. Hammastyin aika lailla, silla tavarat jaivat Kampalassa, eka ollut tajunnut, etta kontti tosiaan oli aariaan myoten taynna.
Asialla olivat selvastikin ammattilaiset, silla n. 1,5 h myohemmin naky oli tama.
Olisipa laatikoiden purkaminen sujunut yhta sukkelasti. Rahtifirman miehet kylla purkivat pahvit kaikkien huonekalujen paalta, mutta laatikoiden purkamisessa meni ikuisuus. Totta puhuen ainakin 7 suurta laatikkoa on viela purkamatta... Ugandassa kaikissa taloissa oli suuret seinaan rakennetut kaapit. Eritreassa vanhoissa taloissa on useimmiten vaatehuone, mutta siinapa se. Ugandassa kaikissa taloissa on myos ruokakometro, mihin voi kavella sisaan. Taalla meidan keittiossamme on jokunen ylakaappi ja vahan enemman alakaappeja. Tilannetta ei juuri helpota vuoraemannan huonekalujen sailominen olohuoneessa...
 |
| Laatikoiden ja vuokraemannan huonekalujen kanssa oppii elamaan... |
Tytoilla alkoi koulu viime viikolla. Esikoinen siirtyi neloselle kolmosen sijaan. Ugandassa tytto oli siis year 3:lla englantilaisen systeeemin mukaan, mutta taalla lailettiin aluksi grade 2:lle ikatovereidensa kanssa. No, lapsihan pitkastyi kuoliaaksi ja lopulta opettajatkin ehdottivat, etta josko syksylla aloittaisi nelosella. Nyt tytto on tyytyvainen vuotta vanhenmnmista kavereista huolimatta. toistaiseksi luokalla on 7 lasta, muutamaa viela odotellaan saapuvaksi lomilta. Pikkusiskon luokalla oli viime vuonna 7 lasta, mutta nyt lapsia on vain 3. Oh well... Taalla on todella vahan ulkomaalaisia ja viela vahemman perheellisia perheen kanssa.
Koulumatkalla kavi pikuk haveri viime viikolla. Mies oli ollut viemassa lapsia kouluun, kun koulun lahettyvilla oli baarista yhtakkia sannanyt ulos pieni koira, joka oli iskenyt hampaansa pikkusiskon pohkeeseen. Haava ei itsessaan ollut kovin paha, mutta koiraa ei tunnettu lainkaan, eika ollut mitaan tieoa siita, onko se rokotettu rabiesta vastaan. Talla on viela joku aika sitten ollut melko hyva rokotusjarjestelma ja niin kotikoirat kuin katukoiratkin oli silloin rokotettu, mutta systeemi on romahtanut, joten katukoirat lienevat taysin omillaan. Rabies-rokotuksen loytaminen taalta olikin sitten oma lukunsa. YK-klinikalta sita ei loytynyt ja laakari joutui soittelemaan pitkin kaupunkia rokotuksen perassa. Onneksi rokotus loytyi kuitenkin aika vahalla etsimisella ja nyt rokotussarjasta on otettu 3/5. Kaikkea sita sattuu!
Hiphuraa! Perhe on taas koossa. Lukuunottamatta siis Tessaa, jonka raskain sydamin jatimme kymmenen yhteisen vuoden jalkeen Ugandaan.
Mies teki melkoisen urotyon ja matkusti kaksi yota kumpaankin suuntaan tuodakseen koirat kotiin. Lisaksi reissuun toki mahtui myos reilu 10 h odotus Istanbulissa kumamllakin matkalla, seka bakteeriperainen mahatauti, mika vahensi jo ennestaankin lyhytta oleilua Kampalassa entistakin niukemmaksi. Muitakin komemrvenkkeja matkaan mahtui, mutat kertokoot mies niista itse. Sen vaan totean, etta naa on ehka maailman kalleimmat ugandalaiset katukoirat :D
Ensimamiset paivat Peppi ja Lotta olivat vissiin vahan jarkyttyneita ja veto veks, joten oelmmat lahina nukkuivat matolla. Aika nopeasti voimat kuitenkin palasivat ja kumpikin on vertynyt toteuttamaan itseaan normaalisti.
Tokihan meille sanottiin ennen tanne muuttoa, etta vedesta ja sahkosta oli pulaa, mutta jotenkin viesti ei varsinaisesti uponnut. Eihan meilla Malawissakaan ollut varsinkaan vikana vuonna sahkoa, muistan kun istuttiin siella kynttilanvalossa odottelemassa, etta mahtaako vauva herata. Vedenkin kanssa oli vahan niin ja nain, joten kuvittelin, etta olisimme henkisesti hyvin varustautuneita.
No niin ehka ollaankin keskimaarin paremmin varustautuneita, mutta ehka Ugandassa meidan hemmoteltiin pilalle vain satunnaisilla sahkokatkoilla ja melko olemattomilla vesivaikeuksilla. Tai ehka invertterimme sittenkin toimi sen verran, etten aina huomannut sahkokatkoja. Tokihan varsinkin loppuajasta jouduttiin muutamaan kertaan puljaamaan kynttiloilla, kun sahkokatko kesti pitkaan ja invertterista loppui honka, mutta eipa niita kertoja loppujen lopuksi niin kauhean montaa ollut.Vetta sen sijan tuli hanasta oikeastaan aina, toki meilla oli muutama vesikatko, mutta en edes muista, koska veden kanssa olisi ollut ongelmia viimeksi.
Taalla on sahkoa ja vetta nimellisesti. Useiden tuntien sahkokatkoja on oikeastaan paivittain, nytkin naputtelen tata puolipimeassa. Aurinkopaneelista tuleva varavirta valaisee neljaa pienta lamppua neljassa eri huoneessa, mutta tama talo on aika suuri ja lamput kovin heiveroisia. Ei toisaalta pitaisi valittaa, meilla sentaan on aurinkopaneelit. En alunperin olisi halunnut ostaa generaattoria, koska vihaan sita metelia, mutta juuri nyt olen tosi onnellinen siita, etta generaattori lienee jo merimatkalla Mombasasta tanne pain.
Vesi on taalla ehka suurin yksittainen ongelma. Asmarassa on ankara vesipula ja meita teroitettiinkin heti alkuun valitsemaan talo, missa on suuri maanalainen sailio. Kaupungin putkissa on vetta tooooodella harvoin (yhden kaverin mukaan viimeisen vuoden aikana ollut muutamaan kertaan...) ja omaa vesivarastoa pitaa jopa vahan vahdata, silla muuten naapurustosta kaydaan kaikessa hiljaisuudessa tyhjentamassa tankit. Pari kertaa niin on tainut kayda, ei sen maanalaisen takin suhteen, vaan katolla olevien tankkien kanssa. Muuten ei kylla keksita mitaan selitysta sille, miten meidan varovaisella kaytolla oltaisiin saatu kaksi tankkia tyhjaksi yhdessa yossa. Vesiongelmaan ei ikava kylla ole mitaan ratkaisua. Niinpa meilla opetellaan kayttamaan vetta saaasteliaammin, vetamaan vessaa harvemmin ja peseytymaan hyvin vikkelaan. Onneksi taalla on viileampaa kuin Kampalassa, joten ainakin tyttojen huistenpesua on helppoa vahentaa...
Asmara on oikeasti todella viehattava kaupunki. Ei mikaan metropoli, mutta pieneksi kaupungiksi hyvin organisoitu, puhdas ja natti. Samaa ei voi sanoa kovin monesta Afrikkalaisesta paakaupungista.
Meidan kulmilta.
Tajutonta, taalla on puistoja ja muita julkisia tiloja!
Paakatu itsenaisysspaivan aikaan.
Katedraali.
Tiravolon asuinalue.
Hallintorakennuksia.
Ja herkullista gelatoa.
Jos taalla ei olisi varsin vaikeita vesionegelmia (kaupungin putkissa ei talla hetkella taida olla vetta, korkeintaan muutama tunti yoaikaan) ja loputtomia sahkokatkoja, voisin kuvitella meidan viihtyvan taalla pitkaankin. Sahkoongelmista paastaan, kunhan kontti ja siella sisalla oleva generaattori saapuvat tanne (bensaa on useimmiten, viime viikola oli tosin jotain haikkaa). Vesiongelmiin sen sijaan ei oikien auta mikaan. Onneksi olemme aika low key tyyppeja ja pikapesu pesiuvadin avulla ei niin hatkayta.
