Aloitin bloggaamisen jo vuonna 2005 toimiessani opettajana ja tarvitessani anynyymin purkupaikan. Alkuperainen blogini ei mitenkaan liittynyt Afrikkaan ja saadessani tiedon tulevasta tyopaikastani Malawissa helmikuussa 2007 yritin aluksi jatkaa viela vanhaa blogia yleismaailmallisemmista asioista. Tuleva mutos oli kuitenkin niin suuri ja erottelu oli hankalaa, joten aika pian visitin vanhan blogin sappiin ja keskityin alkuperaiseen Minun Afrikkani-blogin. Uusi purkupaikka tulikin tarpeeseen, ensimmaisena vuonna kirjoitin perati 205 paivitysta! Ennen lahtoa jutut tietysti pyorivat ylipaataan muuton seka Afrikan etta tulevan tyonantajani jannaamisen suhteen ja Lilongween paastyani kaikki oli niin uutta ja ihmeellista, etta uudessa maanosassa ja tyopaikassa riitti paivitettavaa.
Yksi blogin alkuperaisista tavoitteista oli ylevasti kertoa Afrikasta positiivisia asioita. En usko, etta onnistuin siina kovinkaan hyvin, mutta uskoisin, etta olen avartanut lukijoiden maailmankuvaa... Sen lisaksi blogin oli tarkoitus toimia purkupaikkana, mutta myos viestintakanavana sukulaisille ja kavereille. Ensimmaiseen blogi soveltui loistavasti, jalkimmaiseen huonommin. Tutut saivat kylla kuulla minun/meidan kuulumiset, mutta harvemmin kukaan kommentoi mitaan sen enempaa. Sahkopostejakin tuli kotipuolesta todella harvakseltaan ja uskonkin, etta blogi vakutti osaltaan siihen, etta yhteydenpito kuivui minimiin nopeasti. En varmaankaan ymmartanyt taysin kommentteihin vastaamisen tarkeytta, joten kommunikointi oli molemmin puolin yksisuuntaista.
Malawin aikaista blogia on nostagista lukea. Kahdeksan vuoden takainen mina oli aika erilainen ihminen. Lapseton tietty, aika ihanan idealistinen ja toki melko naiivi. Kaikki oli uutta ja ihmeellista - ja miksei olisi ollut, olihan mun elamani mullistunut ihan taysin. Pikku hiljaa elama asettui uomiinsa ja uudesta tuli tuttua ja arkista. Huomaan kirjoitaneeni toista yllattavan paljon, samoin terveydentilastani, hassuista sattumista ja Malawista ylipaataan - ja tietty matkoista. Polittiikasta en Malawissa enka Ugandassa ole jaksanut kirjoittaa, mutta mies on blogissaan kattanut sen melko perusteellisesti :) Uutena teemana blogissa marraskuun 2008 lopusta oli raskaus tultuani sen suhteen kaapista. Mitaan mamma-blogia ei blogista kuitenkaan varsinaisesti kehkeytynyt. Luin niita kylla, mutta jotenkin omaan luontoon ei sopinut avoin aitiyspaivittely. Kuvien lisailyyn, tai sen vahyyteen on suuresti vaikuttanut heikko internet.
Huomaan kirjoitustahtini selkeasti vahentyneen ensimmaiselle aitiyslomalleni jaamisen jalkeen. Ennen sita lahes jokaisessa kuussa paivityksia tuli vahintaa 12, usein lahes parikymmenta. Huhtikuun 2009 jalkeen paivityksia tuli lahes joka kuukausi alle kymmenen. Lapsi tietty vei aikaa, mutta palattuamme Suomesta Malawiin maassa oli aivan jarkyttava sahko- ja dieselpula (eli generaattoreita ei voinut kayttaa). Muistan, etta istuimme miehen kanssa alyttoman usein kynttilanvalossa laitettuani vauvan nukkumaan ja painumme itsekin pehkuihin hyvin aikaisin sahkolaitteiden akkujen loppuessa.
Ugandaan elokuussa 2010 muuttaessamme jatkoin vanhan blogin parissa. Tarvitsin siina kohtaa paikka tunteiden purkamiseen, ehka enemmna kuin ikina. Muutto oli tosi vaikea ja inhosin Ugandaa ihan taydesta sydamestani melko pitkaan. En kuitenkaan kyennyt hyotymaan kirjoittamisesta, silla vuodatuksen ongelmat arsyttivat ja viestinnan yksipuoleisuus harmitti. Paivityksia tuli jonkun verran, mutta joulukuussa pistin pillit pussiin ja avasin taman blogin. Uusi alku ei kuitenkaan saanut blogia uuteen nousuun kunnianhimoisesta alusta huolimatta. Vuonna 2011 kirjoitin 17 paivitysta, vuonna 2012 vain nelja. Oikeastaan mua harmittaa aika tavalla, ettei noilta ajoilta ole sen enempaa blogiteksteja. Niiden avulla on mukavaa muistella menneita. Ajankohta ei ole kuitenkan ihan taydellinen musta aukko - siirryin 2011 muualle kirjoittamaan ja kirjoitinkin ko. keskustelupalstalle todella ahkerasti. Siella vuorovaikutus oli parempaa ja koin myos, etta sain paremmin tukea elamassani ajankohtaisiin teemoihin. Olin muutamaan kertaan jo kokonaan sulkemassa blogia, mutta aina jostain olen saanut kimmokkeen jatkaa.
Blogi on siis melkoinen sillisalaatti. Kirjoitan osittain itselleni muistiin, osittain purkaakseni kurjia fiiliksia, osittain kertoakseni upeista paikoista/kokemuksista. En kirjoita perheestani mitenkaan kovin aktiivisesti, tarkoituksella. Toistakin yritan valttaa kirjoittamasta. Kirjoitustahtini vaihtelee mita suremmissa maarin, mutta siita huolimatta muutama uskollinen lukija on kulkenut mukana alusta lahtien. Kirjoittaisin varmaankin useammin, jos lukijat kommentoisivat enemman. Itsekseen netissa huutelu ei motivoi kirjoittamaan kovinkaan tiuhaan :)
Sain hasteen Edustusrouvan Katalta. Haastan tahan mukaan Akaisen Aidin, Hilkan Panama-bloista, Jennin Merkintoja Panamasta ja Jaanan Akaasian alta. Saannot loytyvat taman kirjoituksen ekasta kommentista.
Yksi blogin alkuperaisista tavoitteista oli ylevasti kertoa Afrikasta positiivisia asioita. En usko, etta onnistuin siina kovinkaan hyvin, mutta uskoisin, etta olen avartanut lukijoiden maailmankuvaa... Sen lisaksi blogin oli tarkoitus toimia purkupaikkana, mutta myos viestintakanavana sukulaisille ja kavereille. Ensimmaiseen blogi soveltui loistavasti, jalkimmaiseen huonommin. Tutut saivat kylla kuulla minun/meidan kuulumiset, mutta harvemmin kukaan kommentoi mitaan sen enempaa. Sahkopostejakin tuli kotipuolesta todella harvakseltaan ja uskonkin, etta blogi vakutti osaltaan siihen, etta yhteydenpito kuivui minimiin nopeasti. En varmaankaan ymmartanyt taysin kommentteihin vastaamisen tarkeytta, joten kommunikointi oli molemmin puolin yksisuuntaista.
 |
| Ensimmainen blogissani postattu kuva Malawista. |
Malawin aikaista blogia on nostagista lukea. Kahdeksan vuoden takainen mina oli aika erilainen ihminen. Lapseton tietty, aika ihanan idealistinen ja toki melko naiivi. Kaikki oli uutta ja ihmeellista - ja miksei olisi ollut, olihan mun elamani mullistunut ihan taysin. Pikku hiljaa elama asettui uomiinsa ja uudesta tuli tuttua ja arkista. Huomaan kirjoitaneeni toista yllattavan paljon, samoin terveydentilastani, hassuista sattumista ja Malawista ylipaataan - ja tietty matkoista. Polittiikasta en Malawissa enka Ugandassa ole jaksanut kirjoittaa, mutta mies on blogissaan kattanut sen melko perusteellisesti :) Uutena teemana blogissa marraskuun 2008 lopusta oli raskaus tultuani sen suhteen kaapista. Mitaan mamma-blogia ei blogista kuitenkaan varsinaisesti kehkeytynyt. Luin niita kylla, mutta jotenkin omaan luontoon ei sopinut avoin aitiyspaivittely. Kuvien lisailyyn, tai sen vahyyteen on suuresti vaikuttanut heikko internet.
Huomaan kirjoitustahtini selkeasti vahentyneen ensimmaiselle aitiyslomalleni jaamisen jalkeen. Ennen sita lahes jokaisessa kuussa paivityksia tuli vahintaa 12, usein lahes parikymmenta. Huhtikuun 2009 jalkeen paivityksia tuli lahes joka kuukausi alle kymmenen. Lapsi tietty vei aikaa, mutta palattuamme Suomesta Malawiin maassa oli aivan jarkyttava sahko- ja dieselpula (eli generaattoreita ei voinut kayttaa). Muistan, etta istuimme miehen kanssa alyttoman usein kynttilanvalossa laitettuani vauvan nukkumaan ja painumme itsekin pehkuihin hyvin aikaisin sahkolaitteiden akkujen loppuessa.
Ugandaan elokuussa 2010 muuttaessamme jatkoin vanhan blogin parissa. Tarvitsin siina kohtaa paikka tunteiden purkamiseen, ehka enemmna kuin ikina. Muutto oli tosi vaikea ja inhosin Ugandaa ihan taydesta sydamestani melko pitkaan. En kuitenkaan kyennyt hyotymaan kirjoittamisesta, silla vuodatuksen ongelmat arsyttivat ja viestinnan yksipuoleisuus harmitti. Paivityksia tuli jonkun verran, mutta joulukuussa pistin pillit pussiin ja avasin taman blogin. Uusi alku ei kuitenkaan saanut blogia uuteen nousuun kunnianhimoisesta alusta huolimatta. Vuonna 2011 kirjoitin 17 paivitysta, vuonna 2012 vain nelja. Oikeastaan mua harmittaa aika tavalla, ettei noilta ajoilta ole sen enempaa blogiteksteja. Niiden avulla on mukavaa muistella menneita. Ajankohta ei ole kuitenkan ihan taydellinen musta aukko - siirryin 2011 muualle kirjoittamaan ja kirjoitinkin ko. keskustelupalstalle todella ahkerasti. Siella vuorovaikutus oli parempaa ja koin myos, etta sain paremmin tukea elamassani ajankohtaisiin teemoihin. Olin muutamaan kertaan jo kokonaan sulkemassa blogia, mutta aina jostain olen saanut kimmokkeen jatkaa.
Blogi on siis melkoinen sillisalaatti. Kirjoitan osittain itselleni muistiin, osittain purkaakseni kurjia fiiliksia, osittain kertoakseni upeista paikoista/kokemuksista. En kirjoita perheestani mitenkaan kovin aktiivisesti, tarkoituksella. Toistakin yritan valttaa kirjoittamasta. Kirjoitustahtini vaihtelee mita suremmissa maarin, mutta siita huolimatta muutama uskollinen lukija on kulkenut mukana alusta lahtien. Kirjoittaisin varmaankin useammin, jos lukijat kommentoisivat enemman. Itsekseen netissa huutelu ei motivoi kirjoittamaan kovinkaan tiuhaan :)
Sain hasteen Edustusrouvan Katalta. Haastan tahan mukaan Akaisen Aidin, Hilkan Panama-bloista, Jennin Merkintoja Panamasta ja Jaanan Akaasian alta. Saannot loytyvat taman kirjoituksen ekasta kommentista.
18. lokakuuta 2015 klo 22.22
Kaikille haastetuille (ja muillekin, jotka haluavat osallistua):
Haasteen saatuasi kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Muista linkata, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tunniste #blogisitarina.
19. lokakuuta 2015 klo 6.26
Olipas mukavaa lukea tiivistelmä blogisi historiasta. Löysin tänne lukijaksi varsin vastikään, ja nytpä siis tiedänkin mitä odottaa, kun lueskelen tekstejäsi taaksepäin.
Palautteen merkityksestä olen kanssasi aivan samaa mieltä. Vaikka blogi joskus toimii omien ajatusten selvittäjänä, ikään kuin julkisena päiväkirjana, on se kuitenkin toisille luettavaksi tarkoitettua tekstiä ja itsekseen on pitkän päälle tylsä huudella.
Lisäsin jo blogisi lukulistoilleni, tapaamisiin siis!
19. lokakuuta 2015 klo 8.20
Kiitos tästä! Tätä oli tosi mielenkiintoista lukea. Mä olen ollut mukana lukemassa vasta Ugandan-ajoista alkaen joten paljon oli uutta asiaa. Jännä kuulla esimerkiksi, että inhosit Ugandaa alkuun! Nykyäänhän se tuntuu olevan ihan koti. Niin sitä kaikkeen tottuu - se on lohduttava ajatus.
Minäkin muuten ajattelin etukäteen ylevästi, että tuon blogissani mantereesta hyviä asioita esille mutta alku täällä olikin sitten niin vaikea, että taisin lähinnä lisätä lukijoiden ennakkoluuloja, heh...
19. lokakuuta 2015 klo 8.21
Tervetuloa :)
Joo, palaute on ihan ehdotonta. Sen puute on oikeasti ollut suurin syy kirjoittamisen hiipumiselle - varsinkin kun tilastoista kuitenkin nakee, etta vakea kay ihan saannollisesti. Vielakin riepoo aika tavalla, etta tietaa koko suvun lukevan blogia, mutta kukaan ei vaivaudu sanomaan mitaan.
Mutta kirjoittaminen on kuitenkin aika kivaa ja kuten sanottua, paivakirjan puutteessa juttuja on hauskaa lukea jalkikateen. Jaapa lapsillekin jotain tietoja ensimmaisista vuosistaan Afrikassa!
19. lokakuuta 2015 klo 8.56
Oho, kirjoitettiin Katan kanssa samaan aikaan! Ensimmainen blogi Malawista oli paljon aktiivisempi ja oletettavasti myos positiivisempi, niita juttuja on niin hassua lukea jalkikateen. Oon kylla onnellinen siita, etta pidin blogia silloin! Ja joo, oikeasti inhosin Ugandaa todella paljon, mutta parin ekan vuoden jalkeen inho vaihtui viha-rakkaudeksi :D
19. lokakuuta 2015 klo 15.55
Moi Emmi, kiva kun kirjoitat, vaikka kommentoinnissa olisi parantamisen varaa. Mulla ei ole blogia, mutta uskon, että vastavuoroisuus tekee siitä tosiaan kivempaa. Mä luulen, että joskus sitä vaan pitää jotain kynnystä yllä kuvitellen, ettei keksi mitään mielenkiintoista sanottavaa, vaikka kai sitä voisi sanoa vaan vaikka moi :) No, mä sanon nyt moi ja kiva aina kuulla teistä! Mä haluaisin alkaa blogata, niin että ehkä mä vielä rohkaistun ja opin blogimaailman tavoille :) Sulla on ollutkin tosi kauan blogi, wau!
19. lokakuuta 2015 klo 17.06
Uskollinen mutta hiljainen lukija tässä moi. Halusin vain sanoa, että olen lukenut blogiasi jo jostain ajalta ennen ensimmäistä raskautta ja olen kovasti tykännyt lukemastani. Eli toivottavasti jaksat kirjoittaa jatkossakin, vaikka en näköjään saakaan kommentoitua kuin kerran seitsemässä vuodessa. :)
19. lokakuuta 2015 klo 19.04
Ansku - Ymmarran hyvin ton, ettei keksi mitaan sanottavaa. Mullakin kay usein siten ihmisten blogeissa :D Mutta satunnainen moikin ilahduttaa! Bloggaaminen on itse asiassa aika kivaa, suosittelen!
Anonyymi uskollinen - Ihanaa kun ilmoittauduit! Tiesin etta teita on jokunen (SatuSannan muistan nimelta), mutta tosi mukavaa tietaa, etta oot jaksanut seurata taivalta!
19. lokakuuta 2015 klo 21.44
Täällä myöskin yksi vakituinen lukija MOI!! Törmäsin blogiisi just kun te olitte muuttaneet Malawiin, ja olen kyllä ikuisesti kiitollinen siitä, että olet jakanut Afrikan elämäänne kaikki nämä vuodet. Niin mielenkiintoista! :-) Että kirjottele ja postaile vaan enempi, ehkä me hiljaiset lukijat tästä aktivoidutaan kommentoimaan. Itelle on aina jotenkin tuntunut sille, että "tunkeutuisin" piiriin, johon en kuulu, jos kirjottelisin. Vaikka kai se kommentti voisi olla pelkkä kiitoskin?! Mä taisin ekan kerran kommentoida vasta tuohon "väliaikaisesta pysyvää"-päivitykseen, mutta lupaan nyt kyllä enempi kommentoida jos se vaan edesauttaa tän blogin jatkumiseen! Mukavaa syksyn jatkoa teille!
19. lokakuuta 2015 klo 21.52
Hei! Oon lukenu sun blogeja ope-blogista asti, vaikka en tunne edes sua, joskus vaan löysin sen blogin netistä ja jäin koukkuun sun kirjotuksiin! Sori, kun en aikasemmin kommentoinu, mutta tuntuu vaan niin omituiselta, kun en tunne sua! Itekin haaveilen kv-urasta, joten olis kiva kuulla joskus sulta vinkkejä, miten sinne kv-järjestökentälle työllistyisi!
19. lokakuuta 2015 klo 21.57
Hei jee, lisaa vanhoja lukijoita. te ootte kylla sinnikkaita :D
Marjukka - Oliskin kivaa kuulla, miten lukijan mielesta oon muuttunut sitten alkuajoista. Ja juu, mika vaan hihkaisu innostaa kirjoittamaan lisaa.
Anonyymi- No oho! Ei voi olla totta! Me en uskonut, etta talta olisi loytynyt enaa ketaan ope-blogia lukenutta... Ihan mahtavaa. Toi onkin hyva juttuidea, pitaa pistaa korvantaakse (saa mulle meilatakin, autan ihan mielellaan jos vaan osaan).
20. lokakuuta 2015 klo 21.27
Erään aiemmin bloganneen tyypin blogittomana sukulaisena olen pohtinut blogivuorovaikutusta, ja täytyy sanoa, että minusta kommentoiminen niihin sukulaisen blogeihin oli jotenkin...epämukavaa. Blogia on ihana lukea, mutta
A) Haluan kommunikoida kirjoittajan kanssa, en niiden muiden niinkään, en halua selittää kaikille juttujani, ujostuttaa
B) Jos kirjoitan selvästi kirjoittajan läheisenä, tuntuu siltä, että yritän luoda jonkinlaisen sisäpiirin, joka on tylsää muille tai jotenkin saan itsestäni ikävän vaikutelman
C) Oikeista kuulumisista ei viitsi kirjoittaa, kun siinä on ne muut
D) Jos kommentoi yhdeksäntenä, on vaikeaa keksiä mitään mitä muut eivät olisi sanoneet. "Hauskaa matkaa!" "Upeaa reissua!" "Mahtavaa lomaa!" "Kivaa matkaa teille!"jne. Ne näyttää tavallisilta kliseisiltä sanoilta, ei niistä tajuu että mä oon OIKEESTI huippuiloinen kirjoittajan puolesta - varsinkin kun tiedän kuitenkin sen yhden vaikeuden mitä blogissa ei mainittu (no sen kuulin tietenkin kirjoittajan äidiltä, en tietenkään mennyt suoraan kysymään...)
E) Kun pitäis olla yhtä nokkela kuin ne edellisetkin viksut kommentoijat, sehän jää Internettiin ikiajoiksi!
F) Kun teille kirjoittajille tapahtuu kaikkea jännää (esim. infrastruktuurin toimimattomuus on blogista luettuna jännyyttä :-D) ja on niitä kulttuurierojakin, ja mä vaan joka päivä töitä teen, joka ainoa aamu kahdeksaksi meen... Päivän päätapahtuma voi olla, että näin hirmu hienon ruskavaahteran, mutta ehkä sitä ei viitsi kertoa kuulumisena kommenttiosastolla? Ei tunnu jotenkin vertailukelpoiselta.
G) Mutta voihan sitä kirjoittaa sähköpostia. No niin voi, mutta jotenkin sen blogipostauksesta alkaneen ajatusvirran vieminen toiselle areenalle ei sit kuitenkaan kutkuta.
H) Blogi on siinä mielessä yksipuolinen, että lukija ei oikeastaan voi aloittaa keskustelua. Tai voi, mutta aiheena on koko ajan bloginkirjoittajan kokemukset ja elämänpiiri. Jos kirjoittaja on postannut jostain aiheesta, voi ehkä kysyä jotain siihen liittyvästä uudesta aiheesta, mutta ei voi aloittaa keskustelua jostain ihan asiaan liittymättömästä.
No, epäreiluahan se on, koska on niin kiva pysyä perillä sen blogin kirjoittajan elämästä. Ja sähköpostia esimerkiksi voisi kirjoittaa ihan oma-aloitteisesti ja omia kuulumisia kertoillen. Mutta kun itse tuntee olevansa koko ajan niin lähellä sitä blogin kirjoittajaa, niin eipä sitä tule tehtyä, vaikka bloggaria koko ajan ajatteleekin.
Toivottavasti sinullakin kuitenkin facebook/whatsapp tms. laulaa vaikka blogissa sukulaisto/ystävistö olisikin passiivisen puoleista! Minä olen muuten lukenut blogiasi JA miehesi blogia ennen kuin te rupesitte seurustelemaan!
T. L
20. lokakuuta 2015 klo 22.32
No nyt sait minutkin kommentoimaan. Olen seurannut blogiasi siitä asti, kun suunnittelit muuttoa Malawiin ja vaikka päivityksiä on välillä tullut harvoin, on niitä sentää toisinaan tullut, mikä on ollut tosi hauskaa :)
Sinun kirjoituksiasi on kiva lukea, ja vaikka elämästä siellä on tullut teille tavallista, niin tällaiselle lukijalle Suomesta se on kaikki hyvinkin eksoottista.
Mun lapseni ovat melkein samanikäisiä kuin teillä, ja vaikka et ole heistä tietoisesti paljon kirjoittanut, on tietenkin ollut hauskaa lukea teidän lapsiperhearjestanne.
Jatka vain kirjoittamista! Edes silloin tällöin, on meitä lukijoita täällä kuitenkin :)
20. lokakuuta 2015 klo 23.27
Minäkin olen seurannut blogejasi jo tosi kauan, en edes muista tarkalleen mutta ainakin ennen ensimmäistä raskauttasi. :) Koska asun itsekin ulkomailla (tosin ihan vaan "tavallisesti" Euroopassa) niin jäin seurailemaan, ja lapsetkin suunnilleen samaa ikäluokkaa.
21. lokakuuta 2015 klo 8.40
Ihanaa, lisaa kommentteja! Kiitos kaikillle!
L: Hyvia pointteja - oon ajatellut asiaa omasta suppeasta nakokulmastani pelkastaan ja sain kylla lisapohdittavaa sun kommentista. Ei se arki taallakaa kuule sen ihmeempaa ole, etta rohkeasti vaan arkikommentteja! Eniten on ehka harmittanut, etta koska sukulaiset ja keverit lukevat mun blogiani, sahkopostit on sielta suunnalta todella olemattomia. Nykyaan yhteydenpito on kaikenkaikkiaan todella heikkoa (eli ei laula whatsapp ja fb). Alussa skypen toimimattomuus ja netittomyys varmaan vaikutti siihen, etta niista ei tulltu tapaa ja nykyaankin todella harvoin soitellaan, vaikka skype usein toimisikin.
Sinikka - Kivaa, etta kommentoit! Pitaakin ehka kirjoitata lapsista vahan enemman, vaikka oon pelannyt, etta karkoitan aiheella loputkin uskollisista :) Ja ihan tajutonta, etta luit molempien boogeja jo ennen tapaamista!
Anonyymi - Oho, sielllakin uskollinen seuraaja. Tosiaan, jos lukijoilla on suunnilleen samanikaisia lapsia, pitanee alkaa kirjoittaa niista enemman!
22. lokakuuta 2015 klo 7.16
Pitää minunkin vielä täältä huudella, että kyllä meitä vanhoja on edelleen kuulolla. Minäkin luin sun blogia jo ennen kuin aloitte miehen kanssa seurustelemaan. Ja muistan ihmetelleeni ja ihailleeni teidän rohkeutta, kun mies päätti lähteä sun mukaan niin lyhyen ajan jälkeen.
Tuohon kommmentoimattomuuteen, muistan itsekin, kun pidin USA-aikana blogia, miten otti pattiin, kun ei sukulaisilta ja ystäviltä Suomessa sitten saanut mitään juttuja niitten arjesta ja ne kumminkin itse tiesi meidän elämästä. Mutta tuossa L:n kommentissa oli kyllä sellaisia ulottuvuuksia, mitä en itse ollut silloin osannut ottaa huomioon lainkaan; taas avautui udet näkökulmat.
Kiitos, kun pidät(te) blogia, ja anteeksi kun ollaan niin hiljaisia täällä päässä!
22. lokakuuta 2015 klo 11.19
Karina - olitteko te USAssa sun toiden takia (siis ajattelenko oikeaa ihmista)? Kiva kun jaksat viela seurata! Olihan se (tyhman)rohkeaa ja kauhea riski lahtea matkaan puolituntemattoman kanssa, mutta nain pitklle on paasty :)
22. lokakuuta 2015 klo 12.12
Hei,
Löysin blogisi Edustusrouvan kautta ja olen täysin saamaton kommentoimaan kenenkään blogiin, vaikka itsekkäästi nautin teidän rohkeiden bloggaajien kirjoituksista ;)
Syysterveiset Oulusta Minnalta
23. lokakuuta 2015 klo 8.25
Terveisia Ouluun :)
23. lokakuuta 2015 klo 21.06
Emppa, juu ihan se sama Kaarina :), eli ajattelet oikeaa ihmistä, jos kerran noin paljon muistat. Mikä sinänsä on jännä että muistat, kun kyllä kahden käden sormilla on meikäläisen kommentit näiden vuosien aikana laskettavissa sun blogista. Mutta luenluen aina vaan, ja viihdyn. <3
24. lokakuuta 2015 klo 22.06
Kaarina - Ulkosuomalaisia blogeja oli sillin todella vahan ja seurasin teidan resissua tosi kiinnostuneena. Aktiivimuistista blogi oli haihtunut, mutta jotkut vinkit sun kommentissa sai muistin siruset yhtymaan :)