Edellisen viestin kommenttiboksissa joku kyseli, miten keskiviikkona oikein meni. Ja ihan hhyvinhan se - lapsi oli oikeastaan tosi innostunut koulupuvusta ja ma olin se pettynyt yksilo, kun pitikin menna urheiluvaatteissa (PE kit), kun ke ja pe on liikuntaa ja silloin pitaa aina olla PE kit paalla.
Innokas koululainen halusi lahtea tosi hyvissa ajoin kouluun (meilta kavelee lapsen tahtiin koululle pain alamakeen n. 8 minuttia) ja hoputti mua ja lastenhoitajaa, kun muka oltiin hitaita...
Tanaan sai sitten vihdoin laittaa sen oikean unniformun. Se tosin oli lahella laukaista kriisin, kun housuhame oli kuulema liian loysa vyotarolta.... Musta se oli oikein mukava - ei kirea, mutta ei se housuhame ollut paaltakaan putoamassa, mutta onneksi tilanne laukesi aika akkia :D
Tirpan koulu alkaa ensi keskiviikkona. Tana vuonna on vuorossa esikoulu, Reception. Tuolla noiden koulussa ikaraja menee tyhmasti kesakuussa - lapsi on siis vahan liian vanha, etta olis saanut olla paivakodin puolella viela tana vuonna.
Kaytannossa hyppays paivakodista esikouluun ei ole niin hirvean suuri. Oma luokka on toisella puolella pienten pihaa ja opettaat on tuttuja. Suurimmat muutokset on, etta aamut ei enaa ala joustavasti vaan paikalla olsi suotavaa olla tasan klo 8 (pienet saa tulla puoli yhdeksaan mennessa) ja paalla pitaa olla koulupuku. Kouluun ehtiminen taitaa olla enenmman mun ja lastenhoitajan ongelma, koulupuku sen sijaan on Tirpalle aika hankala asia.
Tirppa on melkoinen prinsessa (ei todellakaan ole perinyt sita aidiltaan) ja yleensa mallaa vaatteitaan aamuisin aika tarkkaan. Ajatus koulupuvusta on sen mielesta ollut kamala. Ma olen yrittanyt kaupitella sita sen varjolla, etta omasta mielestaan Tirppa se on nykyaan jo tosi iso tytto ja isot lapset kayttaa koulupukua. En ole viitsinyt sekoittaa lapsen paata silla, etta munkin mielesta koulupuku on varsin ristiriitainen juttu.
Mies kavi Tirpan kanssa talla viikolla hakemassa koulupukuja kolmena kappaleena..Luulen, etta se oli hyva veto, silla lapsi innostui niista jo hetkeksi koesovituksen yhteydessa. Saa nahda, tarviiko keskiviikkona taistella vai meneeko hommat itsestaan...
Mies ja Tirppa viettivat Suomessa lomaillen 5 viikkoa ja Pikkusiskon kanssa mekin kerettiin pariksi viikoksi. Alunperin meidan ei pitanyt menna, mutta vedin herneen nenaan peruuntuneen Harvardin koulutusreissun vuoksi ja kostoksi yhteiskunnalle ostin meillekin liput Eurooppaan. Oli kylla hyva reissu, sopivassa suhteessa suurkaupunkia (Berliini) ja mokkielamaa Hameessa ja Etela-Pohjanmaalla.
Palattiin tanne vasta viikko sitten, mutta spekuloin jo nyt ajatuksella uudesta lomasta. Joulu Suomessa ei varmaankaan ole mahdollinen. Halpoja lentoja loytyi kylla, mutta ajatus siita, etta pitaisi taas parissa viikossa ajaa yli 2000 km ja yopya koko loma sukulaisten nurkissa ei jotenkin houkuta. Ei varmaan sukulaistenkaan mielissa :) Ilan lapsia tai yhden lapsen kanssa se viela jotenkin meni, mutta kahden kanssa se ei vaan tunnu hyvalta ajatukselta. Meillahan ei ole Suomessa mitaan kotia, joten lomien suunnittelu on aina vahan haastavaa.
Nyt sain kuitenkin uutta pontta ajatteluun, kun kuulin perjantaina, etta oma pomoni tulee olemaan siraslomalla ainakin seuraavat 2 kk, todennakoisesti vuoden loppuun saakka. Mina "saan" sijaistaa hanta eli kaytannossa tehda kahden ihmisen tyot ilamn mitaan kompensaatiota. Eiko kuulostakin hyvalta. Niinpa johonkin valiin on pakko ottaa joku breikki. Parhaiten se sopisi miehen syyslomalle - siihen sattuu sopivasti toinen Eid-vapaapaivakin!
Mutta minne menna? Olen ehdottanut Mombasaa, Sansibaria, Istanbulia ja Dubaita. Matkatoimistolla olisi myos Malindiin paketteja ja voihan Ugandassakin lomailla (tosin ei rannalla). Mielipiteita!
Maa tarisee, ei edes tupakkaa mieleni tee... Ei kun miten se biisi menee (btw. inhoan kappaletta syvasti).
Viime yona oli kaksi maanjaristysta. Ensimmainen oli just silloin, kun olin nukahtamaisisllani, joskus 22.20. Luulin eka, etta joku oli tullut pomppimaan sangylla... Tajusin kylla aika pian mista on kysymys, mutta en (taaskaan) muistanut, mita maanjaristyksen tullessa pitaa tehda. Ensimmainen jaristys oli aika pitka ja ehdin jo vahan panikoitua.
Toinen maanjaristys oli keskelle yota, joskus vahan yli yks. Herasin taas ja panikoiduin lisaa - itsesta se toinen tuntui voimakkaammalta, mutta mittareiuden mukaan se oli kuitenkin kevyempi. Ensimmainen oli 5.7 ja toinen 5.4 richterin asteikolla.
Ihan ensimmaisella kerralla maanjaristys oli musta lahina jannittava kokemus. Kerta kerralta inhoan niita enemman ja enemman. En vaan pysty muistamaan, mita pitaa tehda enka osaa arvioida, pitaako lahtea ulso vai voiko sisalla pysya. Toivottavasti maa ei jarise ihan hirveasti lahiaikoina, musta tulee nimittain Pikkusiskon yksihuoltaja seuraavaksi kolmeksi viikoksi ja koska pelkaan muutenkin olla yksin (siis ainoana aikuisena) kotona, jariseva maa ei ainakaan auta asiaa!
Muuttaessamme Kampalaan silloin aluksi, 2010, taalla oli aivan mahtava thai-ravintola. Paikan ruoka oli mahtavaa, sisustus todella tyylikas ja tunnelmallinen, tarjoilijoilla oli asut (en tieda niiden autenttisuudesta) ja pihalla oli lasten leikipaikka, johon mukulan sattoi vapauttaa niin, etta nakoyhteys sailyi.
Paikka sulki jostain kumman syysta ovensa 2011 ja tilalle tuli mauton (sanan molemmissa merkityksissa) pihvipaikka. Sen jalkeen thai-ruokaa sai jonkun aikaa vain yhden hotellin ravintolasta. Ruoka oli kylla ihan hyvaa, mutta paikka on niin tympea, etta jaksettiin hakea sielta ruokaa pari kertaa ja viimeisen vuoden aikana ei muistaakseni olla kayty kertaakaan. Ei myoskaan olla testattu (mun nakokulmastani) uudehkoa thai-ravintolaa, joka on kuulema aika fancy, mutta jonka hinnat on korkeat, annokset pienet ja taso mennyt alaspaina avaamisesta kuin lehman hanta.
Niinpa ilahduin suunnattomasti, kun kuulin, etta taalla on avattu kaksi pienta katukeittio-tyyppista thai-ravintolaa. Toisesta voi tilata myos toihin/kotiin. Ruoka on aivan jarjettoman hyvaa ja maksaa vahan, jopa siis paikallisisttain. Kalleinta hommassa on se kuljetusmaksu, mutta silti lounaan kustannukset jaa alle normaalin (siis verrattuna siihen, etta kay ulkona syomassa). Taa on niiiiin suuri parannus mun lounasvalikoimiini, aloinkin olla jo kurkkuani myoten taynna kaikkia lahialueeen poperoita!
En jaksanut viikonloppuna lukea tai katsoa paikallisia uutisia, niinpa kuumin paikallisuutinen jai luettavaksi tana aamuna.
Lauantai-iltana Kampalan ohittavalla tiella oli pikkuauto toytaissyt bensarekkaa ja bensaa oli alkanut vuotaa ulos. Paikalliset villintyivat ilmaisesta bensasta ja erityisesti bodakuskit, mutta muutkin lahistolla asuvat olivat alkaneet kerata bensaa talteen, kuka millakin. Bodakuskit olivat kuulema kayttaneet kypariaan, moni oli tullut paikalle kotoaan kattiloiden kanssa.
Ja eipa aikaakaan niin voi kauhistus. Tuntemattomasta syysta bensa oli jostain ottanut kipinan ja leimahtanut ilmiliekkeihin. Osa ihmisista oli paassyt pakenemaan laheiselle suolle, mutta paikanpaalta loytyi liekkien sammuttua 29 ruumista, suolta lisaa. Sairaalaan oli viety parisenkymmenta, tana iltana kuolleita oli jo 40. Ja varmuudella lisaa tulee.
(kuva Daily Monitor)
Ylittyiko kansainvalinen uutiskynnys? BBC:lla pikku uutinen, Suomessa ei mitaa. Ei silla, onhan noita onnettomuusuutisia muutenkin maailma pullollaan, mutta jotekin musta on jannittavaa, etta taalla saa kuolla ihmisia ihan hillittomat maarat kertarysayksella, ennen kuin paastaan uutisiin.
Mulle on taman kuluneen parin kuukauden aikana vatsa todellisesti iskostunut, mita tarkoittaa kasite ruuhkavuodet. Yhden lapsen kanssa tyoelamassa kuvittelin tietavani asiatsa jotain, mutta vasta ylennyksen (=rutkasti lisaa hommia) ja toisen lapsen myota olen kasittanyt sen todella.
Kuluneet pari viikkoa (erityisesti, toukokuun alusta on ollut aika hardcorea, koska pomo on ollut paikalla n. 2 viikkoa ja muun ajan olen tehnyt omat hommani ja hanen hommansa) ovat olleet mun tahan astisen tyoelaman stressavimmat ja kiireisimmat. Siihen yhdistetyna molempien lasten ja miehen sairastelu, vauvan ensimmaiset hampaat, Kampalan ruuhkat, koulujen loppuminen miehella ja Tirpalla (ja sen aiheuttamat moninaiset kiireet + tietystihan ma olen mys Tirpan luokan vanhempien edustaja...) on lastenhoitajasta huolimatta ollut ihan karseaa ja hulabaloota. Olen nahnyt lapsia hereilla paivittain n. 1-1,5 h ja harkitsen vakavasti osa-aikatyoajan anomista.
Kaikesta huolimatta hengissa ollaan, joskin aika nuupahtaneina ja kiitollisuudenvelassa kolmellle kollegalle, jotka auttoivat ystavaa hadassa. Ihanaa kuitenkin, etta kesakuu on kohta ohi!
