Minun Afrikkani

Viime sunnuntaihin asti hikoiltiin ihan hillittomassa helteessa. En muista aikaisemmilta vuosilta yhta pitkaa kokonaan sateetonta kautta enka noin kuumia lampotiloja. Yhdessa yossa kaikki muuttui ja nyt onkin sitten satanut koko viikon tai ainakin koko yonm lapi viikon ja puolet paivastakin. Muuten sade on oikein virkistavaa vaihtelua, mutta olin taas jo ehtinyt unohtaa, kuinka lamminvesivaraajan (joka toimii aurinkoenergialla) ei lampene paivittain tarpeeksi ja aamuisin saa kayda virkistavassa kylmassa suihkussa.  Jospa TANA vuonna hankittaisiin se sahkolla toimiva vedenlammitin...

Taas on pahkailty tulevaa sijoituskohdetta - siis itsemme osalta. Mehan jo ikaan kuin periaatteessa paatettiin, etta palattais Suomeen, kun mun nykyinen sopimus jouluna loppuu. Sitten tuli mahdollinen uusi tyo ja alkoi jahkailu. Sinallaan jahkailu on ennenaikaista, kun haastattelukin on vasta ensi viikolla, mutta pitaahan sita nyt vahan spekuloida... Varsinkin kun meilla olisi myos mahdollista jaada tanne mun nykyisen tyon puitteissa.

Miehen ja mun (henkisen hyvinvoinnin) kannalta (valiaikainen) paluu olisi varmaan hyva ratkaisu. Lasten kannalta taas... Niin, mika olisi lasten kannalta paras ratkaisu? Sen kun tietais.

Lapsilla on taalla hyvat oltavat. Tirpan koulu on mahtava - pieni, lapsiystavallinen ja ainakin alaluokilla todella kiusaamisvapaa. Luokkaan mahtuu monenlaista hiihtajaa ja ainakin vanhempien nakokulmasta nayttaa silta, etta kukin saa olla juuri sellainen kuin on, ehkapa enemmain kuin Suomessa koulussa. Tirpalla on hyvia ystavia, joista osan on tuntenut aivan pienesta saakka. Pikkusiskollakin alka olla oma ystavapiirinsa ja molemmilla tietty se oma rakas lastenhoitaja, johon kummatkin ovat tosi kiintyneita. On oma piha ja saa, joka sallii ulkona leikimisen pienissa vaatteissa lahes joka ikinen paiva ja uima-allas, jossa voi pulikoida.

Totta kai Suomessakin olisi hyvat oltavat, suku lahella, mahdollisuus kaikkeen siihen, mita taalla ei voi tehda ja ennen kaikkea expat-kuplan ulkopuolella elaminen, Mutta entas sitten se henkinen puoli? Lapsille tama on koti. Suomi on kiva lomapaikka, mutta henkiset siteet taitaa kuitenkin olla enemman taalla. Eniten mietityttaa seka mun edellisessa aihetta liippaavassa kirjoituksessani  anonyymin komentti ja yhdelta kaverin taysin samalainen kuvailu paluusta ulkomailta. Kaverin tapauksessa pienessa itasuomalaisessa koulussa opettaja oli pyytanyt aidilta, ettei kaveri enaa kertoisi mitaan juttuja ulkomailla elamisesta muutama viikko koulun aloituksesta. Ajat ovat ehka muuttuneet, mutta ajatus siita,m etta vie lapset tahallaan paikkaan, jossa "edellinen elama" taytyy sulkea kokonaan pois ja leikkia, ettei sita ollutkaan, tuntuu ainakin itsesta tosi pahalta.

Ainahan muutto on lapsillekin iso juttu, mutta jos ei ole pakko, kannattaako edes harkita mantereelta toiselle muuttoa ja palata ehka joskus myohaisemmassa vaihessa lasten ollessa vahan isompia ja pystyessa ehka kasittelemaan sita paremmin? Vai olisiko parempi palata nyt ja antaa lapsille kunnolliset juuret Suomeen (asia, joka mulle itselleni on tosi tarkea) ja lahtea sitten myohemmin ulkomaille uudestaan, jos silta tuntuu?

Keksin just, mita haluan tehda toukokuussa Suomessa. Haluan pyorailla!!!!

Viis siita, etta (entinen) pyorani on viimeiset kahdeksan vuotta kuulunut veljelleni (onkohan se enaa edes olemassa...?) ja etta viime kerrasta, jolloin olen ajanut pidemman matkan kuin mokilta Halpa-Hallille (n. 1,5 km). Siita huolimatta naen meidat jo sieluni silmilla viilettelemassa pitkin Hameenlinnan pyorateita - mina, mies ja Tirppa omilla pyorillamme ja Pikkusisko mun pakkarilla kiljahtelemasa riemukkaasti.

Pyoraily on yksi niista haavekuvista, joita liitan vahvasti Suomessa elamiseen. Voisi tehda teraa testata tata mielikuvaa. Todellisuus on varmaan se, etta jos jostain saadaankin yhytettya polkupyorat kayttoon, ehditaan kayda kerran kokeilemassa, sitten Tirppa kieltaytyy, kun ei osaakan, kesken retkea mun peffaan alkaa sattua niin, etten voi ajaa kuin seisten ja sitten alkaa sataa kaatamalla. Mutta JOS se on niin ihanaa, kun mielikuvissa, voi olla etta kiinnostus muuttamista kohtaan kasvaa eksponentiaalisesti!

Tirpalla on kaksi uimapaitaa, joista toinen alkaa olla vahan liian pieni ja toinen on kuulema hirvean ruma (=turkoosi, missa keltainen kalan kuva rinnuksissa). Nain kuumalla kelilla uima-allas on kovassa kaytossa, useimmiten sellaiseen aikaan, etta aurinko porottaa taysilla. Uimapaidan kaytosta on tullut melkoinen kynnyskysymys. Valilla Tirppa on jopa kieltaytynyt tulemasta uimaan, kun vanhemmat ovat olleet niin sadistisia, etta ovat vaatineet uimapaidan pukemista.

Taalta voi hyvassa lykyssa loytaa uimapukuja ja olenpa loytanyt vauvalle silloin aikanaan myos haalarimallisen uikkarin. Uimakamojen loytyminen on kuitenkin sattuman kauppa ja yleensa ollaan ostettu uusi uimapuku Tirpalle Suomesta. Seuraavalta lomalta lienee viisainta tuoda muutama, uikkareiden kayttoaste on niin kova, etta viime kesana hankittu alkaa jo olla aika virttynyt. Uikkareiden ostaminen on onneksi helppoa. Sen sijaan olen vahan pulassa uimapaidan kanssa. Mista loytaa "hienoja" (mieluiten liila, kuvioista kayvat kukat, perhoset, tahdet, ei missan nimessa kalat) uimapaitoja???

Monen minut/miehen tuntevita ihmisista voi olla sita mielta, etta ollaan aika itsepaista sakkia. Haluaisin sanoa, etta "mies on", mutta ikava kylla taidan itsekin olla periaatteen naisia. Tosin tama ominaisuus on vuosien varrella vahan vahentynyt, mutta tarvittaessa (eli usein?) osaan kylla pitaa sitkeasti kiinni omasta kannastani/tavastani tehda asioita. Lapsistamme Tirppa oli melko itsepaista sorttia ihan pienena ruokailun suhteen. Nykyaan itsepaisyys kohdistetaan lahina uimapaidan vastustamiseen. Sen sijaan pikkusisrensa on viime paivina osoittanut niin ihailtavaa sinnikkyytta, etta vahan jo pelottaa.

Pikkusisko on siis 2 v 4 kk vanha. Viime viikonloppuna lapselle nousi hirvea kuume, joka toki laski kuumetta alentavalla laakkeella, mutta pomppasi parin tunnin paasta taas liki 40 asteeseen. Niinpa tiistaiaamuna jonoteltiin laakarille ja labraan, kun haluttiin sulkea pois malarian tai lavantaudin (joka jyllaa Ugandassa aika isosti juuri nyt) mahdollisuus. Verikokeiden tulos oli bakteeriperainen tulehdus, joskin sen sijainti jai auki, kun mitaan muita oireita paitsi ruokahaluttomuus, ei ollut.

Laakityksena viiden paivan nestemainen antibiottikuuri, 10 ml aamuin illoin. Ensimmaiset 3 paivaa menivat joten kuten. Tai no, hirvean maanittelun ja ehka pienen rahinan avustuksella. Lapsi kylla itkeskeli, mutta nieli laakkeensa. Stoppi tuli eilen illalla. Ensin Pikkusisko oli jemmannut suussaan puolisen tuntia lusikallista riisia, jonka seassa oli yksi (1) rusina. "Mina ei tykkaa" - senpa takia satsia olikin hyva pitaa suussa niin kauan, kunnes taivuin sen poisylkemiseen. Sen jalkeen antiobiotit eivat uponneet yhtaan sen paremmin, mutta lopulta mies sai houkuteltua lapsen nielemaan sen lupaamalla kulauksen Fantaa palkinnoksi.

Tana aamuna ei enaa mikaan lahjonta, kiristys, maanittelu, karjunta tai normaali puhe tehonut. Pikkusisko piti laakesatsia suussaan kokonaisen 1,5 h, jonka jalkeen nukahti ja vahingossa nieli laakkeen. Illalla sama homma, paitsi etta nyt nukahti sohvalle ja kellahti kyljelleen ja laakkeet valuivat suupielesta pois. Jep jep. Onneksi kuuri on lopussa!

Vahan kauhistuttaa, mihin tollaisella luonteenlujuudella viela mennaankaan. Aikaisemmin ollaan jo todettu, etta lapsesta tulee joko koulukiusaaja tai menestyja :D Mutta en kylla myonna oleeni noin  jaarapainen ikina!!!

Tirpan koulussa oli tanaan Key Stage 1:n (eli siis ala-asteen alaluokkien) koulunaytelma, eli production. Tana vuonna temana oli savannin elaimet, jotka pelkasivat ukkosen jyrinaa, mutta sitten tuli sade, joka teki kaikki iloiseksi. Ohjelmassa oli tosi paljon tansseja ja lauluja luokittan, lisaksi mukana oli muutama kertoja viemassa tarinaa eteenpain. Luulin etukateen, etta monella lapsella olisi vuorosanoja ja olin ihan hakeltynyt huomatessani, ettei nain tosiaankaan ollut.

Meidan Tirppa, joka tosielamassa on aivan jarkyttavan ujo (mm. joululomalla ei uskaltanut tulla mun kavereille sisaan ennen kuin ehka tunnin paasta, vaan piileskeli pihalla...) on lavalla aivan omassa elementissaan. Se on huomattu myos koulussa. Talla kertaa Tirppa  oli yksi kahdesta ekaluokkalaisesta, jolla oli pitkia vuorosanoja. Eika Tirppa arkaillut yhtaan, vaan sanoi sanottavansa reippaalla aanella erittaisen selkeasti mikrofoniin! Ai etta ma olin ylpea siita, etta se uskaltaa, kun tietaa minkalainen nyhvaaja se on muuten :D

Valaistus oli sellainen, ettei salamallakaan saanut lavalta kovin hyvia kuvia, tassa kuitenkin muutama otos.

Meidan on tarkoitus menna Suomeen kesaloman sijasta toukokuussa. Omituinen aika selittyy silla, etta meilla saa toista maksetun kotiloman kahden vuoden valein (riippuu siis aivan asemapaikasta, kuinka usein naita tulee). Loman saa kayttaa siina vaiheessa kun kotilomapisteita on tietty maara, mutta loma tulee olla kaytettyna viimeistaan silloin, kun sopimusta on jaljella kuusi kuukautta - vaikka olisi kuinka todennakoista, etta sopimusta jatketaan. Minun tapauksessani lomaikkuna on siis avoina 18.4-30.6.

Olisimme voineet tiestysti suunnitella viettavamme juhannuksen Suomessa, mutta koska kesakuu on niin usein saan puolesta suoraan sanottuna hirvea ja koska Tirpalla on koulussa kesakuussa kaikenlaista mukavaa, ajattelimme pitaa loman toukokuussa. Mina halusin vappupiknikille, mies kaverin nelikymppisille ja Tirppa omille synttareilleen Suomeen. Lisaksi hyvan ystavan laskettu aika on sopivasti toukokuussa, joten ajattelin, etta ehka nakisimme vauvankin samalla reissulla.

Olen tietty surffaillut lentolippuja jo pidemman aikaa nahdakseni, mita kautta kannattaa matkustaa. Nyt loysin holtittoman halvat lentoliput- vahan kiertotieta, mutta hinta on niin kohdallaan, etta tekisi mieli ostaa ne. Ongelmana on enaa loma, jota ei viela ole myonnetty. Ja tietty sellainn pikkuseikka, etta jos sattuisin saamaan sen uuden tyon (kuviot vielakin auki), voinko pokkana vain ilmoittaa, etta ensi toikseni olisin pois kolme viikkoa. Juuri epaselvan tyokuvion vuoksi kyttaan halpoja lippuja, Mikali en saa duunia, saan sentaan liput. Mikali saan duunin, saan vain yhdensuuntaiset liput ja uusi tyonantaja olettaa minun olevan jo paikanpaalla, joten paluu jaa maksettavasti omasta pussista.

Hirvea dilemma. Loman lykkaaminen em. syista ei innosta.