Minun Afrikkani

Esikoinen kay Kampalassa pienen kansainvalisen koulun kakkosluokkaa. Lapsen ollessa pienempi vein lapsen tunnollisesti luokkaan saakka niina aamuina, kun oli mun vientivuoroni. Nykyaan sen sijaan ajan portille, annan pusun ja vilkutan, samalla kun koulun henkilokunta ottaa lapsen vastaan.

Vaikka tiedan, etta lapsi tuntee koulun ja henkilokunnan lapikotaisin ja tuntuu olvan tyytyvainen jarjestelyyn (niita harvoja asioita, missa saa taalla harjoitella itsenaistymista), tunnen silti joka aamu huonoa omatuntoa nahdessani luokkakavereiden vanhempien kavelevan lastensa kanssa sisaan kouluun ja tietaessani, etta todennakoisesti vanhemmat saattavat lapsensa luokkaan asti.

Suomessa en todennakoisesti jaksaisi ottaa asiasta mitaan stressia. Enka taida nytkaan stressata, mutta aamuisin pistos sydamessa tuntuu jonkin aikaa. Suurin haittapuoli, minka olen keksinyt, on se, etta koululla on ikava tapa ilmoittaa joistain ajankohtaisista asioista vain koulun aulassa olevilla ilmoitustauluilla - joita en tietenkaan ikina nae.

Ugandassa valitaan tanaan presidenttia. Oppositio on ollut aktiivinen, mutta en usko kenenkaan oikeasti kuvittelevan, ettaiko nykyinen presidentti jatkaisi jalleen kerran. Vaaleja edeltava aika on ollut yllattavan rauhallista, mita nyt talla viikolla Kampalassa vahan rahinoitiin. Toivotaan, etta sama rauha jatkuu myos vaalien jalkeen.

Meilla oli tarkoitus olla Kampalassa vaalien yli. Mihinkas sita ihminen kotoaan... Sen sijaan kirjoittelenkin tata Suomen kodissa, katsellen ikkunasta lumisesta Hameenlinnaa. Miehen mummun sydan ei kestanyt noro-virusta ja alusta lahtien oli selva, etta ainakin mies ja todennakoisesti vanhempi lapsi matkustaisivat hautajaisiin. Minun oli tarkoitus ensin jaada pienemman lapsen kanssa kotiin jo koiranpentujenkin takia, mutta joku siina ajatuksessa olla yksin kotona vaalien aikaan tokki. Niinpa lennot hankittiin viime hetkella koko porukalle ja lennahdimme tanne pikavisiitille.

Kampalassa on ollut ihan alyttoman kuuma viime aikoina (tai kaikkihan on suhteellista - kuuma Kampalan olosuhteisiin). Meilla ei ole ilmastointia ja uusi talo lampenee todella nopeasti niin, etta nukkuminen on hankalaa. Onkin ihanaa voida kapertya paksun peiton alle ja nukkua makeasti koko yo.  Muutenkin meille sattui varmaan talven paras viikko, ulkona on pikkupakkanen, lunta ja aurinkoa. Lapset nauttivat - tosin taas voi jaada vahan vaara mielikuva Suomen talvesta... Se toinen on joulu. Joskus pitaa tulla marraskuussa, jotta kuvitelmat eivat olisi liian ruusuisia.

Vaikka Suomesssa onkin ihanaa pistaytya, toivon etta valit sujuvat rauhallisisssa merkeissa ja etta paastaan palaamaan aikataulun mukaisesti kotiin maanantaina.

Ihan pakko viela vahan hehkuttaa Seychelleja! Mulla ei ennen matkaa ollut kauhean selkeaa mielikuvaa koko maasta. Lahina kuvittelin resortteja, rantaa ja turisteja. Olihan siella sitakin, mutta myos paljon kaunista luontoa, rauhaa, leppoisaa meininkia ja kaikin puolin tavallista. Ja tietty niita aivan ihania rantoja ja kirkasta vetta. Olin myos kuvitellut, etta paikassa on vain luksusresortteja, joissa lomailu maksaa maltaita. No, on siella niitakin, mutta lisaksi saarella on runsaasti pienia majataloja ja hyvin varusteltuja lomamokkeja. Meidan majoitus hvin varustellussa loma-asunnossa (ja vieressa uima-allas) 50 m paassa rannalta maksoi nelihenkiselta perheelta viikoksi 700 e . Ei kovin paha mun mielestani.


Seychellithan virallisesti kuuluvat Afrikkaan, mutta kysyttaessa majatalon isannalta saarivaltion vaki ei kovin paljoa samaistu mantereeseen. Saarilla ei ole kuulema ollut alkuperaisvaestoa, vaan kaikki ovat muualta tulleita. Niinpa fiilis onkin melko eurooppalainen, saarelaisella tvistilla. Ehka se olikin Mahessa just virkistavaa - tuntui, etta olisi ollut pidemmallakin. Sansibar on myos ihana, mutta siella tietaa ihan koko ajan olevansa Afrikassa. Valilla on myos ihanaa paasta pois Afrikasta henkisesti, fiilis oli vahan sama kun menee Kapkaupunkiin kaymaan.

Me lomailtiin pelkastaan paasaarella Mahella. Aika ei ehtinyt kayda viikossa pitkaksi, vaikka ei oikeastaan edes "tehty mitaan" (ei siis kayty retkilla, marine parkissa eika edes kaveleskelemassa upeilla kukkuloilla). Paivat kuluivat kotosalla lepaillen ja uima-altaassa uiden, suurin osa ajasta tietysti vietettiin eri rannoilla. Paadyimme vuokraamaan auton aikaisemmin kun olimme suunnitelleet, mika osoittautui loistoratkaisuksi. Mahe on pienehko (25 km paasta paahan) ja liikenteen ollessa hytvin iisia autolla paasi kivasti huristamaan saaren ympari ja poikki erilaisille upeille rannoille, paakaupunkiin Victoriaan tai Baie Lazareen, mika on turismin keskittyma.

Baie Lazaren ra nta oli se "ruuhkaisin" eika seillakaan ollut paljoakaan ihmisia. Ihanaa.

Olin ajatellut tehda omaksi ilokseni vuosikatsauksen vuoteen 2015, mutta tajusin, etta en muista menneesta oikein mitaan. Lomat ja tyomatkat lahina. Kuinka ankeaa.

Kovasti mun piti paivitella myos joulukuussa, mutta en kauheasti ole jaksanut enka kerennyt. Ensin oli hirvea hoppu toissa enenn joulua ja kaikkki vahat energiat menivat toihin. Kuun puolessavalissa lahdettiin viikon lomalle Seychelleille - mika ihana paikka. Tietoisesti ei otettu lapparia matkalle mukaan, vaikka majapaikassa olikin langaton netti. Paikka on paratiisi eika konetta paljoa olisi tullut kaytettya.

Paluusta seuraavana paiva haettiin pikkukoirat kotiin ja sita seuraavana paivana eli aatonaattona tuli mumma (mun aitini) kylaan. Sitten olikin joulu (joulupukki loysi ja mun jalkaan tullut haava tulehtui (ei niin etta se olisi kirjoittamista haitannut, muuta olotilaa ehka enemman). Sitten oli uusivuosi ja vanha koira sai jonkun halvauksen. Ei saatu elainlaakaria lopetaman koiraa, joten autettiin koiraparkaa parhaamme mukaan. Nyt Sheba voi paremmin ja paasee liikkumaan, vaikka kehnosti, mutta huomenna elainlaakari tulee lopettamaan vanhuksen.   Huomenna alkaa siis uudenlainen arki, toiden ja kolmen koiran kanssa.

Hyvaa vuotta 2016 kaikille! Itse tein paatoksen, etta keski-ian kriisi pitaisi selattaa tana vuonna. Tajusin nimittain, etta omalla kohdalla se loputon tyo- ja asuinpaikan vatvominen on sita itseansa. Ja nyt saisi jo riittaa :)

Ei mene enaa montaa viikkoa siihen, kun meille tulee perheenlisaysta. Asiasta puhuttiin jonkun aikaa aika epamaaraiseslla tasolla, mutta lopulta palaset loksahtelivat paikalleen aika akkia.



Tuttavaperheen teini oli loytanyt koulubussin pysakilta kolme pienta pentua. Perhen aiti huhuili facebookissa uusia omistajia - etenkin kun Ugandan elaisuojeluyhdistyksen tilat ovat tapotaynna. Koska asiasta oli tosiaan ollut puhetta, kysyaisin miehelta, miten olisi. Siina ei sen kummempaa neuvottelua tarvittu. Sheba-koira elaa yha, mutta kuten tosiaan, kerroin aiemmin, tuskin kovin kauaa. Lauman tarvitaan siis lisaysta.

Elainlaakarin mukaan pennut olivat vasta 4-5 viikon ikaisia, joten me joudumme odottelemaan Peppia kotiin viela jonkun viikon. lapset tuskin malttavat odottaa ja pakko myontaa, etta olen itsekin aika innoissani!

Viime paivina niin moni on sosiaalisesaa mediassa postannut pimeasta/kylmasta/kynttiloista/jouluvaloista/lumesta, etta mulle on tullut ihan hirvean ikava kaikkea sita. Kylla, jopa sita harmaata ja ankeaa. Ei niin, ettenko tietaisi, miten inhottavaa em. pimeys on ja miten hartaasti monet ovat odottaneet lunta, etta maisema valaistuisi edes hetkeksi. Haluaisin edes kaymaan pohjoisessa, kokemaan ne lyhyet paivat ja kynttiloiden pehmean valon.

Kaipauksen syyna on varmasti taman vuotiset joululomasuunnitelmat. Tana vuonna on kotijoulun vuoro. Ennen joulua pyrahdamme Seychelleille rantalomalle. Aiemmista vuosista tiedan hyvin, etta joulutunnelman saa hyvin pystyyn taallakin, mutta valoisuudesta johtuen kynttiloilla ja valoilla on paljon vahemman mahdollisuutta ilahduttaa. Just nyt olisi ihanaa kapertya sohvalle pienten valopisteiden loisteessa ja juoda mukillinen kuumaa glogia!! Paivantasaajalla on tosi tylsaa asua, kun vuodenajoista ei ole tietoakaan!