Jep jep, tosi hyvilla fiiliksilla matkalle. On aina mukaavaa saada spesifi terroristivaroitus sille lentokentalle siksi samaiseksi illaksi, kun on itse matkustamassa.
Onko sulaa hulluutta vai silkkaa idiotismia silti yrittaa lahtea matkalle...?
Kuukausi sitten saatiin erittain huonoja uutisia. Meidan nannyn, Hajiran, vanha perhe (jossa se oli 4 v) palasi vuosi sitten Ugandaan ja silloin jo pelattiin, etta nainkohan se jattaa mediat. Onneksi ei, mutta nyt... Se perheen isa oli Irlannin lahetystossa jonain korkeana virkamiehena ja suurlahettilaan puuttuessa oli virkaatekeva suurlahettilas. Tassa kevaalla se nimitettiin ihan virallisesti suurlahettilaaksi, mika tarkoitti sita, etta perhe muutti suurlahettilan residenssiin ja sai itse valita residenssin henkilokunnan, joka paasisi suurlahetyston palkkalistoille ja etuuksille. Koska tilaisuus on mahtava ja perhe arvostaa Hajiraa, perhe oli kysynyt taas Hajiralta, etta kiinnostaisko. Tottahan sita kiinnosti, kasittamatottman hyva mahdollisuus ja aikalailla once in the lifetime.
En ollut niin tyhma tai itsekas, etta en tajunnut, miten mahtava tilaisuus tama Hajiralle oli, mutta ei se poistanut sita tosiseikkaa, etta meidan perhelle menetys olisi suuri. Hajira on ollut meidan ainoa turvaverkko taalla, meila ei ole enaa edes oikein kavereita, joiden varaan voisi laskea tilanteiden muuttuessa. Lisaksi molemmat tytot on aivan hulluina Hajiraan ja mietin kauhulla, miten me ikina voitaisiin loytaa sopiva ihminen, johon voisi luottaa 100% ja miten tytot tottuisivat siihen. Meille Hajira on ollut paljon enemman kuin henkilokuntaa ja perheenjasenen paikkaminen on paljon vaikeampaa...
Olin ihan hajalla monta viikkoa. Ensimmaisena iltana laitoin heti hakuilmoituksen Kapmalan expat-ryhmaan ja sainkin useita yhteydenottoja ja kovia suosituksia. En kuitenkaan jaksanut tehda asialle oikestaan mitaan. Tai no oli meilla pari viikkoa sitten kakis haastattelua, mutta en oikein osannut kysya kummaltakan kandidaatilta yhtaan mitaan ja kaikille varmaan jai aika plaah-fiilis haastatteluista.
Nyt oli pakko alkaa toimia, kun halusin asian pois paivajarjestyksesta ennen lomia. Haalin eri puolilta numeroita ihmisille ja soitelin eilen aamulla ihmisia haastatteluun taksi viikonlopuksi. Sain loppuviikosta yhdelta kaverilta viela taysin random-vinkin henkilosta, joka ei edes ole nannyna ja hetken mielijohteesta paatin soittaa myos sille henkilolle. Haastattelin eilen ja tanaan ja aika yllattaen se musta hevonen (haastattelusa eilen) tuntuikin selvasti parhaalta ehdokkaalta. Hajira satttui olemaan kotona ja yhytin ne juttelemaan keskenaan. Kavikin ilmi, etta ehdokkan aiti on Tirpan koulussa avustajana ja se nosti miehen silmissa pisteita viela lisaa. Spekuloitiin asialla eilen ja tanaan lisaa ja paatettiin sitten tarjota paikkaa Rachelille. Pyysin tyton uudestaan viela juttelemaan tanan ja kas, kaikki loksahtikin paikalleen. Eihan Rachel ole Hajira, mutta ainakin just nyt tuntuu silta, etta saatiin tilalle mahdollisimman sopiva henkilo. Huh, yksi stressin aiheuttaja vahemman.
Mies josku muinoin kertoi
Mzeesta*, meidan viikonloppujen paivavartijasta. Mzee tekee toita meidan entisessa firmassa yovartijana (tienaten 160,000 shillinkia, n. 55 e kuussa, eli Kampalan hintatasoon nahden ei yhtaan mitaan) ja on viikonloppuisin paivisin meilla. Mzeen vaimolla oli kahvitehtaassa toissa, mutta joku vuosi sitten tehdas suljettiin ja sen jalkeen vaimo on hankkinut perheelle lisatienestia myymalla vihanneksi kadunvarressa. Sen verran tassa ajan kuluessa on Mzeen kanssa tullut juteltua, etta olen ihan tietoinen perheen matalasta tulotasosta. Yleensa me yritetaankin loyta Mzeelle jotain pienta syotavaa teen kanssa nautittavaksi ja muutenkin yritetaan aina vahan katsoa, olisko jotain milla Mzeta vois helpata.
Viime viikolla sain miehen vihdoin sortteeraamaan sen t-paidat, pinossa oli liikaa sellaisia, joita se ei koskaan kayta. Kaikki paidat olivat ehjia, joskin osa ehka vahan kaytossa kulahtaneita, mutta mukana oli myos sellaisia, jotka olivat ekoissa pesuissa joko venyneet tai kutistuneet. Liian isot pakattiin paivavartija Miltonille, liian pienet Mzeelle. Miltonkin oli piadoista mielissaa, mutta Mzee se vasta loisti kuin Naantalin aurinko. Olin ensin vahan vaivautunut, kun se tuli niin moneen kertaan kiittelemaan pinosta vanhoja t-paitoja. Vasta kun Mzee selvensi, etta hanella ei ole ollut ainakaan viimeiseen kahteen vuoteen ollut varaa ostaa yhtaan vaatetta itselleen ja etta tama meilla toissa olo on hanelle todellinen siunaus, paitapinon merkitys alkoi valjeta. Siina vaiheessa oli pakko kayda kaivelemassa kaappeja ja katsomassa, loytyisko sen vaimollekin edes muutama vaatekappale, vaikka justikaan olin kaappini ylimaaraisista tyhjentanyt.
Eihan tan nyt enaa tassa vaiheessa oleskelua pitais yhtaan yllataa, kuinka jarjettomia tulo- ja varallisuuserot taalla on. Silti se kuitenkin paasi yllattamaan, etta itsellakin on omassa "lahi"piirissa ihmisia, joilla toimeentulo on niin tiukassa, etta muutama t-paita tuntuu taivaanlahjalta. Kuten mieskin sanoi, asiat siityy taas vahan perspektiiviin ainakin hetkeksi.
*Mzee= kunniottava nimitys vanhasta miehesta. Se on oikea nimi on Santino, mutta kaikki (muut vartijat, Hajira-nanny jne) meilla kutsuu sita Mzeeksi.
Eilisessa (vai oliko se toissapaivainen) lehdessa oli melkoinen yllatys. Sivulla 5 pomppasi silmille Pekka Haaviston varikuva kuvittamassa juttua "Aid cut over gay law unhelpful - EU". En tieda teista, mutta mun mielestani siina oli jotain ironista, etta paikallinen lehdisto antaa Haaviston sanoille kovasti painoarvoa siina, etta kehitysavun leikkaaminen uuden homolain vuoksi ei ole jarkevaa, mutta samalla lehdet kuitenkin kovasti kannattavat ko. lakia. Vaitan, etta jos toimittaja tietaisi Haaviston omasta suuntautumisesta, kuvaa ei oltaisi julkaistu.
Ugandalainen voi on ihan hyvaa ja sita on saatavilla oikestaan aina. Malawissa syotiin muistaakseni vuroin irlantilaista, vuoroin etela-afrikkalaista voita. Omaa tuotantoa oli tarjolla joskus, mutta koostumus oli vahan arveluttava. Takalaisessa voissa ei ole mitaan muuta vikaa kuin sen myyntiastia. Voi on pakattu voipaperiin ja itten pahvikoteloon. Ostettaessa se on ihan ok, muutamn kayttokerran jalkeen paperi alkaa olla jo allon klahmainen.
Voi sita riemua, kun lahikaupasta loytyi kenialaista voita - 250 gramman muovipurkissa. Siina sellaisessa, missa Oivariinia ja muita margariineja Suoemssa myydaan. En edes muistanut, etta voita voi saada muovipurkissa. Yritan suosia kotimaisia tuotteita niin paljon kuin mahdollista, mutta tassa tapauksesssa joudun aivan pakosti kannattamaan Kenian kansantaloutta. Elakoon muovipurkki!
Kuumaa kautta on jatkunut nyt jo vahan turhan pitkaan. Normaalisti (tai ainakin ennen) sateet alkoivat helmikuussa viimeistaan. Nyt on muutaman kerran ripsauttanut, mutta ilma on lahina hiostava eika ripsauksista ole juuri mitan iloa, tekevat tilanteen vaan pahemmaksi.
Tavallaan on ehka ihan hyva, ettei viela sada kunnolla. Ugandaan on tullut 16. joulukuuta jalkeen yi 73,000 pakolaista Etela-Sudanista ja pakolaisten settlementeilla kaikki on viela aika vaiheessa. Suurimmalla osalla on valiaikainen sateenkestava asumus jo pystytetty, mutta mm. sanitataion tilanne ssettlementeilla on aika onneton. Ei tarvita ihan hirvean monta sadetta, kun osa settlementeista alkaa tulvia ja seuraavaksi sitten taistellaankin koleraa vastaan.
Kavin elamani ensimmaista kertaa pakolaisalueilla helmikuussa. Muu perhe oli Suomessa uusimassa passeja ja mina kaytin koko viikon Luoteis-Ugandan kiertamiseen. Olen nimittain viime aikoina joutunut toimimaan toissa tosi monissa uusissa taustatukirooleissa ja mm. joutunut/paassyt tekemaan regugee responsea. Mitaan kokemusta ei asiasta aiemmalta ole, joten teorian lisaksi halusin tututstua aiheeseen paikan paalla. Mielenkiintoinen reissu kaiken kaikkiaan, mutta ai hemmetti miten kuuma pohjoisessa oli. Fiilis oli hirvean ristitiitainen, kun samaan aikaan toivoi sadetta ja toisaalta mahdollisimman pitkaa kuivaa kautta.
Ehka siis toivon sadetta Kampalaan ja kuivaa tonne raja-alueille?!
En tajunnutkaan, miten pitka edellisesta postauksesta oli... Syksy on vaan jotenkin hujahtanut ohi ja nyt onkin yhtakkia joulu.
Mitaan kovin mainitsemisen arvoista taalla ei ole tapahtunut (kuuden paivan sahkokatkoa lukuunottamatta). Pomon elokuussa alkanut sairasloma on jatkunut tahan saakka ja paivat toissa kuluivat niin vauhdilla, etta monesti unohdin juoda ja kayda vessassa (ruokatauon sentaan sain lahes joka paiva pidettya). Iltaisin en jaksanut hirveasti tehda mitaan muuta kuin maata sohvalla tuijottamassa telkkua. Koska miehenkin toissa tyotilanne on ollut melko stressaava, meita on ollut kotona kaksi raatoa - useimmiten apaattisina eri sohvilla. Marraskuun kohokohta taisi olla So You Think You Can Dance -sarjan 10. tuotantokausi, jota tuli lahes telkusta lahes joka ilta... Lapst sentaan jaksavat porhaltaa. Pienempi oppi kavelemaan ja isompi lukemaan marraskuussa, joten sentaan ihan kaikki ei meidan taloudessa ole ollut pysahdyksissa.
Joulu vietaan paivantasaajalla. Nain oltiin paatetty jo kesalla, mutta joskus loppusyksysta muhun iski uskonpuute ja aloin puhumaan aanneen, etta entas jos sittenkin... Siina vaiheessa, kun lopullinen paatos olisi pitanyt tehda, tajusin, etta kayttamalla nyt kaikki kertyneet lomapaivat, pitka loma Suomessa ensi kesana saisi jaada haaveeksi. Niinpa lomaillaan kotosalla tana vuonna. Tai osa lomailee - mina teen toita (paitsi 24-26.12), mutta ainakaan ei tarvitse raahautua maapallon toiselle puolelle kymmenen paivan takia.
Jouluvalmistelut ovat jo hyvassa saumasssa, kuusi koristeltiin 1.12, kinkku on ollut suolaantumassa viime viikonlopusta ja osa laatikoista on tehty pakkaseen. Joulumieli on siis nousussa!
